Saavutin merkittävän välitavoitteen
Kun kolme ja puoli vuotta sitten hain vaimoni kanssa yli 220 000 euroa asuntolainaa, tuntui tuo mahdottomalta määrältä rahaa. Tuolloin ainut lohtu oli pitkä 25 vuoden takaisinmaksuaika, joka teki kuukausieristä…
Kun kolme ja puoli vuotta sitten hain vaimoni kanssa yli 220 000 euroa asuntolainaa, tuntui tuo mahdottomalta määrältä rahaa. Tuolloin ainut lohtu oli pitkä 25 vuoden takaisinmaksuaika, joka teki kuukausieristä…
Huhtikuussa kirjoitin siitä, kuinka osto-ohjelma olisi auttanut pörssiromahduksessa. Lisäksi selvitin olenko pysynyt budjetissa ja pärjännyt asettamieni tavoitteiden suhteen ensimmäisen kvartaalin aikana sekä pohdin kuinka hyvät rutiinit auttavat luomaan menestystä. Oli…
Maaliskuun blogitekstit käsittelivät lähinnä koronaa ja sen vaikutuksia sijoituksiini. Mielenrauhan turvaamiseksi pohdin miten korona vaikuttaa suurimpiin omistuksiini. Lisäksi pohdin, mitä oppeja pörssiromahduksesta pystyi ammentamaan ja päivitin sijoitussuunnitelmaani. Laajensin näitä pohdintoja…
Helmikuussa kirjoitin ansoista, jotka estävät vaurastumisen, itsensä luomisesta uudelleen sekä vaurastumisen pelillistämisestä. Tekstit pyörivät vahvasti vaurastumisen psykologian ympärillä. Niin se vain on, että oma ajattelumaailma joko torppaa vaurastumisen tai on…
Tammikuu meni viime vuoden katselmoinnissa ja tähän vuoteen valmistautuessa. Analysoin viime vuoden sijoituksiani, laskin tämän vuoden budjetin ja päivitin nettovarallisuustavoitteeni. Blogitekstini olivat hyvin numeropainotteisia, mutta koin kaikki analyysit ja numeroiden…
10-vuotistavoitteeni on nostaa nettovarallisuuteni taso miljoonaan euroon vuoden 2028 loppuun mennessä. Olen pilkkonut tavoitteen vuosittaisiin välitavoitteisiin. Päättyneen vuoden tavoite oli 109 000 euroa. Toteuma oli lopulta 123 200 euroa, joten…
Joulukuussa kirjoitin Babylonin rikkaimman miehen innoittamana rahan viidestä laista, sain etuoikeuden perehtyä asuntosijoittajan mindsettiin vieraskynän muodossa ja sain lukijat toivottavasti pohtimaan miltä tämä vuosikymmen näyttäisi mikäli tekisimme kaiken toisin. Joulukuu…
Marraskuussa keskityin blogin osalta ensin vaurastumisen psykologiaan (Maslow'n tarvehierarkia & Mielihyvän lykkäys) ja sitten hieman konkreettisempaan aiheeseen eli sijoittamiseen (aloita sijoittaminen & sijoitussuunnitelma). Joulukuuta kohti käydään taas pykälää valmiimpana ottamaan…