Miten saavutan 10-vuotistavoitteeni?

Miten saavutan 10-vuotistavoitteeni?

Olen nyt seurannut varallisuuteni kehittymistä reilut neljä vuotta ja viime vuonna kun täytin 30, päätin, että seuraavan kymmenen vuoden aikana kasvatan varallisuuteni miljoonaan euroon. Sillä tiellä ollaan. Tavoite on äärimmäisen haastava – kuten tämän tekstin skenaarioanalyysi tulee paljastamaan – mutta ei missään nimessä mahdoton yhtälö.

Käyn läpi kolme skenaariota, joita odotan tulevaisuudelta. Kaikissa näissä skenaarioissa tulen tavoittamaan miljoonan euron nettovarallisuuden ennemmin tai myöhemmin. On toki olemassa myös loputon määrä sellaisia skenaarioita, joissa tämä tavoite ei toteudu, mutta rajasin ne pois tästä tarkastelusta. Syitä tällaisille skenaarioille voisi olla esimerkiksi vakava sairastuminen tai vammautuminen ja siitä seuraava työkyvyttömyys, avioero ja masennus, rahapeliriippuvuus, alkoholisoituminen, motivaation loppuminen ja suunnitelmien muutos… you name it.

Pohjatiedoiksi laskin faktoja viimeisen kolmen vuoden tulojeni, menojeni ja varallisuuteni kehityksestä. Nämä ovat olennainen osa skenaariosuunnittelua, koska ne asettavat tulevaisuuden odotukset menneisyyden toteutumien kontekstiin:

  • Nettopalkkatulojen kehitys: +15% per vuosi
  • Menojen kehitys: -18% per vuosi
  • Sijoituksien tuotot: -0,90% per vuosi

On selvää, että nettopalkkatulot eivät voi jatkaa samanlaista kasvua kuin ne nyt ovat tehneet ellei jotain elämän mullistavaa tapahdu. On myös selvää, että massiivisesti leikatuista menoista ei voi enää massiivisesti leikata romuttamatta elämänlaatua – ottaen vielä huomioon, että yksi teeseistäni on se, että myös matkasta kohti tavoitetta pitää nauttia. Lisäksi sijoituksieni menestys on ollut suoraan sanottuna surkea, joten samalla menolla ei omaisuuksia tahkota. Onneksi neljä vuotta sijoittamista on opettanut jotakin ja nykyään maailmaa katsoo hieman eri näkökulmasta kuin aloittaessa.

Näiden kolmen ajurin avulla olen hahmotellut tulevaisuuteen kolme skenaariota. On hyvä huomioida, että kaikki tässä esitetyt vuosikasvut altistuvat merkittävälle korkoa korolle -efektille, kun puhutaan vuosikymmenestä tai sitä pidemmästäkin ajanjaksosta.

Perusskenaario: maltillista kehitystä

Perus- tai pohjaskenaarioksi olen hahmotellut tulevaisuuden, jossa asiat soljuvat mukavasti eteenpäin omalla painollaan ja elämä hymyilee. Nettopalkkatulot kasvavat keskimäärin 2% per vuosi, mikä on lähellä liittojen neuvottelemia indeksikorotuksia. Elintasoinflaatio ottaa pienen yliotteen minusta ja menot kasvavat saman 2% per vuosi. Sijoitukset saan käännettyä plussalle ja ne kasvavat 5% per vuosi sen lisäksi, että sijoitan uutta rahaa 98% menojen ja asuntolainan lyhennyksen jälkeisistä rahoista. Puskurirahastoa kerrytän vuosittain 2% jäljelle jäävistä rahoista.

Perusskenaariossa miljoona menee rikki vuonna 2036. Tavoitevuonna 2028 ollaan vasta puolessa välissä, joten tavoite jää selvästi toteutumatta. Kuvan luvut ovat tuhansia euroja.

Näillä parametreillä elämä olisi varmasti ihan mukavaa, mutta tavoite jäisi auttamatta saavuttamatta. Miljoona menisi rikki vasta, kun olisin lähempänä 50 ikävuotta, mikä ei ihan katastrofilta kuulosta sekään. Tämän skenaarion toteutuminen edellyttäisi nykyistä merkittävästi parempaa onnistumista sijoituksissa ja nykyisen (tai sitä vastaavan) työpaikan säilyttämistä ja ehkä siirtymistä vaativampiin tehtäviin jollain aikavälillä. Samoissa tehtävissä jatkaminen edellyttäisi jonkinlaisten tasaisten sivutulovirtojen rakentamista osinkojen lisäksi, sillä osingot on laskettu sijoitusten kokonaistuottoihin mukaan.

Jos perusskenaario toteutuu, niin olen ehkä hieman pettynyt omaan suoritukseeni. Olen käyttänyt niin paljon aikaa ja energiaa viimeisen neljän vuoden aikana siihen, että menestyisin tätä skenaariota paremmin, että nyt kaiken kasvun hyytyminen yhtäkkiä olisi yllättävää. Sijoituksenikin olisivat meneet paremmin, jos en olisi sörkkinyt niitä niin paljon ja ostanut putoilevia puukkoja, jotka happanivat totaalisesti. Pyrin siirtymään enemmän salkunhoitaja Mika Heikkilän kuvaamaan puutarhan hoitoon, jossa menestyvien kasvien annetaan kukkia ja rikkaruohon kitketään pois. Sadonkorjuun tullen myös upeimmin kukkivat kukat leikataan maljakkoon ennen kuin ne ehtivät paleltua hallaöiden tultua.

Optimistinen skenaario: selvää kehitystä

Nimesin optimistiseksi skenaarioksi tukevan kasvun skenaarion, joka edellyttää selvää urakehitystä ja hyvää menestystä sijoituksissa. Ote ei saa herpaantua ja jatkuva oppiminen on avainasemassa vuosikausia eteenpäin tulevaisuuteen. Nettopalkkatulot kehittyvät 5% per vuosi, mikä edellyttää selviä palkankorotuksia ja vastuullisempia positioita. Menot pysyvät kohtuullisesti kurissa 1% vuosikasvulla, mutta nousevat kuitenkin nykyiseltä tasolta vuosi vuoden perään. Sijoituksen onnistuvat erinomaisesti ja tuotot ovat 7% per vuosi. Sijoituksiin laitan 99% menojen ja asuntolainan lyhennysten jälkeisistä uusista rahoista ja käteispuskuriin menee 1%.

Optimistisessa skenaariossa miljoona menee rikki vuonna 2032. Tavoitevuonna 2028 ollaan noin 650 000 euron paikkeilla. Tavoite täyttyy 4 vuotta myöhässä.

Tämän skenaarion toteutuminen edellyttää määrätietoista, kurinalaista elämää, jossa työ ja sijoitukset ovat fokuksessa perhettä unohtamatta. Pelkkä keskittyminen ei riitä, vaan myös tuloksia pitää syntyä. Haastavampia tehtäviä korkeammalla kompensaatiolla varustettuna pitäisi löytyä noin 3-5 vuoden päästä. Työn ohella merkittäviä sivutulovirtoja pitäisi pystyä rakentamaan systemaattisesti.

En voi kieltää ettenkö olisi tyytyväinen tämän skenaarion toteutumiseen. Neljä vuotta jäljessä aikataulusta miljoona menisi rikki. Terveitä vuosia olisi vielä hyvin jäljellä nauttia työn hedelmistä. Suurin kysymysmerkki on tällä hetkellä sijoitukseni, missä en ole voinut todistaa itselleni vielä reilusti voitollista vuotta. Palaan tähän aiheeseen jatkuvasti pohdinnoissani, joten tässä on selvästi merkittävä kehittämisen paikka. Lievänä haasteena on vain se, että usein parhaat sijoitukset syntyvät siitä, kun ei tee mitään, vaan on kärsivällinen ja odottaa. Tämä käy välillä haastavaksi, kun haluaisi tuottoja.

Kolmannen ja viimeisen skenaarion laadin sillä oletuksella, että saavutan tavoitteeni.

Aggressiivinen skenaario: voimakasta kasvua

Aggressiivinen skenaario on nimensä mukaisesti räjähtävä. Jokainen päivä merkitsee ja eteen tulee vaikeita valintoja, mukana on myös ripaus tuuria. Nettopalkkatulot nousevat 10% joka vuosi samalla, kun menot pienenevät 1% per vuosi. Sijoitukset onnistuvat fantastisesti 11% vuosituotolla. Kaikki liikenevä raha tuupataan sijoituksiin eli käteispuskuria ei pääse kertymään.

Aggressiivisessa skenaariossa miljoona menee rikki tavoiteajassa.

Tämä on se vaatimustaso, mikäli haluan päästä tavoitteeseeni. Tällaista kasvua ei vain ole tarjolla ilman tuuria tarjottujen työmahdollisuuksien suhteen. Käytännössä työtä olisi vaihdettava vaativampiin ja paremmin kompensoituihin tehtäviin ainakin kaksi kertaa ja mielellään ulkomaille korkeampien palkkojen ja matalamman verotuksen maahan. Tällainen maa voisi olla esimerkiksi Yhdysvallat, Kanada tai Sveitsi (kts. kuva sivulla 39). Vaatimuksena on siis tuurin lisäksi rohkeus lähteä merta edemmäs kalaan. Vaihtoehtoisesti ryhtyisin yrittäjäksi nopealla menestyksellä, mikä sekin vaatisi osaamista, tuuria ja rohkeutta hypätä turvallisista palkkatöistä epävarmaan yrittäjyyteen. Menojen hillitseminen nykyistä pienemmälle tasolle seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi ei sekään kuulosta helpolta tehtävältä, vaikka viime vuosina laskutrendi onkin ollut jyrkkä.

Sijoitusten osalta 11% vuosituotto seuraavat 10 vuotta putkeen kuulostaa nykyisellä sijoitushistoriallani vähintään lievästi utopistiselta tavoitteelta. Käytännössä se vaatisi lähivuosina suuria menestyksiä, jotka kasvattaisivat pääomaa nyt ja mahdollistaisivat voimakkaamman korkoa korolle -efektin. Taidon lisäksi tuurilla on merkitystä tässäkin asiassa, kun aletaan puhumaan kaksinumeroisista vuosituotoista.

Kokonaisuutena tavoitteeni saavuttaminen ei ole haastavuudestaan huolimatta pois suljettu skenaario, mutta se ei ole kokonaan omissa käsissäni, vaan tähtien ja kuun asennolla sekä maailmankaikkeuden perhosefekteillä on vaikutusta onnistumiseeni. Täytyykin alkaa pohtia, että mille jumalalle tässä alkaisi valmistelemaan uhrilahjaa.

Kaikesta huolimatta tämän skenaarion tiukkuuden hahmottaminen tässä vaiheessa auttaa minua suunnattomasti matkalla kohti tavoitettani. Ymmärrän nyt, että jokainen päivä on arvokas eikä aikaa ole hukattavana, vaikka tavoiteaika on vielä kaukana vajaan kymmenen vuoden päässä. Tämä tuo kummasti merkitystä elämään, kun aika rajallisuudessaan muuttuu yhtäkkiä niukaksi resurssiksi. Olen huomannut herääväni jokaiseen päivään positiivisemmalla asenteella kuin ennen ja jokainen kanssakäyminen muiden ihmisten kanssa tuntuu jotenkin selittämättömästi arvokkaammalta kuin aiemmin. Olo on kaikin puolin kiitollisempi ja tasapainoisempi kuin menneinä vuosina. Nämä tunteet ovat hiipineet hiljaa tiedostamatta ja nyt kun asiaa pysähtyy tarkastelemaan, sen vasta tajuaa.

Mihin arvioisin päätyväni?

Tietenkin haluaisin saavuttaa tavoitteeni, kun nyt sellaisen olen itselleni asettanut. Tässä vaiheessa on aivan liian aikaista luovuttaa. Takaraivossa kuitenkin kummittelee heikko sijoitushistoriani ja käytännössä kaikki skenaariot edellyttävät sijoitusten onnistumista.

Kaikki seikat huomioiden en olisi pettynyt, mikäli päätyisin optimistisen skenaarion mukaiseen neljän vuoden viivästymiseen miljoonan nettovarallisuuden saavuttamisessa. Jos tavoite viivästyy perusskenaarion mukaiset kahdeksan vuotta, niin jotain on mennyt pieleen. Ensisijaisesti lähden kuitenkin siitä, että tavoite saavutetaan ja tulen arvioimaan siihen tarvittavia toimenpiteitä matkan varrella pitäen optiot avoinna.

T.A.

This Post Has 2 Comments

  1. Asda

    Ei vaikuta kovin realistisilta nämä skenaariot ellei sitten meinaa hernekeitolla yksikseen kituuttaa ja nousukausi jatkuu vielä toiset 10 vuotta pörsseissä. Miljoona on sinänsä hieno tavoite mutta tuo aikataulu on melko utopistinen. Lykkyä pyttyyn kuitenkin!

    1. On selvää, että tavoite on tiukka. Mutta eihän se olisi mikään tavoite, jos jo nyt tietäisin siihen yltäväni, eihän? 🙂

      Ja kiitos, tuuria tulen tarvitsemaan!

Comments are closed.