Kesäkuun tilinpäätös – elämäni kolmannesmiljonäärinä

Kesäkuun tilinpäätös – elämäni kolmannesmiljonäärinä

Kesäkuu kului erittäin rauhallisissa tunnelmissa. Töissä saatiin päätökseen muutama iso projekti, joten kuun edetessä työkiireet hellittivät. Ehdin jopa hieman lomailemaan ja nauttimaan Suomen suvesta. Vapaa-ajallakaan ei paljon tapahtunut, vaan lähinnä vietettiin rentoa parisuhde-elämää merellisessä Helsingissä. Kaikin puolin mukava kesäkuu siis. Kuun viimeisenä päivänä saavutin erään pienen virstanpylvään matkalla kohti miljoonaa, mutta siitä lisää tuonempana!

Tuloslaskelma sai kiihdytystä kesälomarahoista

Monien muiden raskaan työn raatajien tavoin kesäkuun palkassa kilahtivat tilille lomarahat. Tämä toi mukavan pienen kertabuustin yläriville. Seuraava ylimääräinen tulo tulee sitten veronpalautuksista vuoden loppupuolella. Sekin tulee olemaan matala nelinumeroinen lisä lomarahojen tapaan.

Kesäkuun matalasta aktiviteettitasosta johtuen kulupuoli oli tämän vuoden matalin. Se oli kuitenkin nelinumeroinen. Viime vuonna kellotin seitsemänä kuukautena alle tuhannen euron kulut, joten siihen nähden tämä vuosi on ollut aika korkeakuluinen. Toisaalta ajoin puolet viime vuodesta työsuhdeautolla, joten kuluja ei sen osalta kertynyt ja tänä vuonna hyvinvointikulut ovat olleet korkeat johtuen jatkuvasta omaan hyvinvointiini sijoittamisesta (vanha mantra käskee sijoittamaan ensin itseensä). Nämä syyt jo itsessään riittävät selittämään viime vuotta korkeampaa kulutasoa.

Tuloslaskelma oli positiivista luettavaa. Tulot olivat normaalia korkeammat ja kulut vuoden matalimmat. Sijoituksiin meni isohko summa, kun arvo-osuustiliä piti pääomittaa paria IPOa varten.

Tulot olivat noin 5600 euroa. Kulut olivat 1085 euroa. Ylijäämää kertyi 4515 euroa eli reippaasti yli budjetoidun 3750 euron kuukausittaisen ylijäämän. Toisaalta ilman lomarahoja tuosta budjetoidusta luvusta oltaisiin jääty kauas. Tasesijoituksiin meni koko ylijäämä ja vähän säästöpossun puoleltakin pääomaa, kun osallistuin Puuilon ja Spinnovan listautumisanteihin eikä arvo-osuustilillä sattunut olemaan tarpeeksi käteistä juuri sillä hetkellä.

Säästämisaste oli erinomaisella yli 80% tasolla ja reippaasti yli 75% budjetoidun tason.

Puolet tästä vuodesta on takana ja olen koko vuoden kumulatiivisessa säästämisasteessa täsmälleen tasolla 75%, joka on myös tämän vuoden budjettini. Hieman harmillisesti tänä vuonna vain ne kaksi kuukautta ovat yli 80% tasolla, jolloin jotain ylimääräisiä tuloja on kilahtanut tilille. Kai se pitää vain hyväksyä, että tavoitteet on asetettu niin tiukoiksi, että niiden merkittävä ylittäminen ei ole mahdollista nykyisellä ambitiotasolla. Olisin voinut käyttää enemmän vapaa-aikaa sivutulojen hankkimiseen, mutta panostukset ovat jääneet mataliksi. Osittain kyse on laiskuudesta, mutta osittain on myös siitä, että raskaiden työpäivien jälkeen sivutulojen hankkiminen ei ole ollut aina heti ensimmäisenä mielessä.

Sijoitukset eivät tarjoilleet riemunkiljahduksia

Huh hah huli, turpaan tuli. Indeksi pesi sijoitussalkkuni parilla prosenttiyksiköllä eli noin 4600 eurolla, jos suhteuttaa tuon salkkuni kokoon. Oma salkkuni jäi tasan 0,0% tuottoon. Vaikka tuo kuulostaa karulta, olen lopputulokseen jossain määrin tyytyväinen, koska melkein koko kuukausi kynnettiin yli 4% tappiolla. Viimeiset muutamat päivät palauttivat salkkuni nimellisesti vihreälle. Ainakaan toistaiseksi kiihtynyt inflaatio ja tuleva korkojen nousu eivät ole teurastaneet salkkuani, vaikka tällainen mahdollisuus kaikkien meidän kasvusijoittajien skenaariolaskelmissa on.

OMXHGI eli Helsingin pörssin kasvuindeksi voitti tällä kertaa oman salkkuni 2%-yksiköllä. Näin paljon en ole indeksille hävinnyt edeltävien viimeisen 12 kuukauden aikana.

ETF-kuukausisäästöt rullasivat taas kerran normaaliin tapaan. Tämän lisäksi ostin lisää LeadDeskiä, kun suuromistajan irtautumisessa tuli myyntipainetta markkinoille. Tuo osto meni aika lailla reisille ja on toistaiseksi tuottanut vain turskaa, mutta ehkä pitkällä aikavälillä se kääntyy kuitenkin positiivisen puolelle. Yhtiö on edennyt strategiansa mukaisesti ja pian varmasti kuulemme uusista yrityskaupoista, koska toimitusjohtajan mukaan integraatiot ovat edenneet hyvin. Eiköhän sillä saada taas kurssi nousuun.

Näiden toimien lisäksi osallistuin Puuilon ja Spinnovan listautumisanteihin, joista käteen jäi hiluja. Myin molemmat pois heti ensimmäisen kaupankäyntipäivän aamusta juhannuskiireiden takia. Nettosin näistä yhteensä noin 140 euroa voittoa verojen jälkeen. Juhannusrahat sieltä siis tuli, mutta ei mitään sen kummempaa. Nämä listautumiset olivat hyvin ‘no-brainer’ suuren suosionsa takia ja olikin mukava todeta, että markkinat eivät pettäneet. Osallistun jatkossakin tällaisiin hyvin hinnoteltuihin ja suosittuihin listautumisiin.

Nettovarallisuus ylitti pienen virstanpylvään

Oli mukava voida todeta, että kesäkuussa päädyttiin positiivisen puolelle nettovarallisuuden kehityksessä ja jopa rikottiin pieni virstanpylväs – olen nyt kolmannesmiljonääri! En ajatellut juhlistaa tätä saavustusta mitenkään sen kummemmin, mutta vaimolle tuli kyllä vähän hehkutettua. Kävin sitten kuitenkin syömässä vähän paremman lounaan kuin normaalisti tämän kunniaksi.

Nettovarallisuus kehittyi positiivisesti kesäkuun aikana. Bitcoin tuotti tappiota ja muu varallisuus oli miinuksella, koska sieltä siirtyi 6000 euroa sijoitussalkkuun.

Tästä oli tulossa tappiollinen kuukausi. Tappiollisin kuukausi ikinä itse asiassa. Sijoitussalkkuni kyykkäsi ja bitcoin kävi ottamassa happea nykyistä paljon matalammalla tasolla. Synkältä näytti. Juhannuksesta seurasi kuitenkin mukava nousu ja sijoitussalkkuni päätyi lopulta huikeat 22 euroa plussalle. Otan tämän nöyränä vastaan samalla, kun muistelen yli 10000 euron tappioita, joita näytti olevan tulossa vielä puolivälissä kuuta.

Olen seurannut käytettyjen autojen markkinaa ja näyttäisi siltä, että hinnat ovat jonkin verran nousseet. Otan projektiksi täsmäyttää ajoneuvoni hinnan sen oikeaan markkina-arvoon tämän vuoden loppuun mennessä. Olen poistanut sen arvoa taseesta todellista arvonalenemaa nopeammin, joten sieltä on odotettavissa pientä plussaa tulevina kuukausina. Täydellisiä verrokkeja markkinoilta on ollut vaikea löytää johtuen auton korkean iän ja vähien kilometrien yhdistelmästä. Jonkinlainen kompromissi pitää tuossa tehdä. Asunnon arvokin pitäisi täsmäyttää, mutta se on vielä vaikeampaa kuin auton arvon selvittäminen. Käytännössä se edellyttää, että asunto-osakeyhtiössämme tehtäisiin asuntokauppoja, mutta niitä on ollut viime aikoina todella vähän eikä asuntojakaan ole myynnissä, jotta voisi skannata pyyntihintoja.

Nettovarallisuuden 13 kuukauden kehitys. Kesäkuussa tuli nousua 1% edelliseen kuuhun verrattuna ja 128% viime vuoden kesäkuuhun verrattuna. Kuukausi päättyi lukemaan 333 400 euroa eli kolmannesmiljoona meni rikki!

Toukokuun pienen dippauksen jälkeen kesäkuussa noustiin jälleen uusiin ennätyslukemiin, kun nettovarallisuuteni ylitti niukasti kolmannesmiljoonan virstanpylvään. Tässä on nyt muutama kuukausi huilattu kovan nousun jäljiltä. Ehkä kohta voisi olla taas aika painaa kohti koillista. Paljon riippuu siitä minkälaisia Q2-tuloksia yritykset raportoivat. Tuo tullaan pian näkemään. Ei ole mitään syytä olettaa etteivätkö tulokset olisi erinomaisia, mutta markkinoiden odotukset ovat aina pieni mysteeri. Välillä hyvätkin tulokset saavat kurssin laskemaan ja joskus jatketaan niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.

Heinäkuu käynnistelee tuloskautta

Heinäkuussa olisi mukava jo lukea Q2-tuloksia, mutta valitettavasti ainakin oman salkkuni kohdalla suurin osa tuloksista tulee ulos vasta elokuussa. Koko salkkuni top 5 (Harvia, Qt, Revenio, Kamux, LeadDesk) julkaisee tuloksensa elokuussa. Heinäkuussa siis käytännössä torkutaan, lomaillaan ja nautitaan elosta. Pörssi toivottavasti matelee nollalinjalla tai pienellä vihreällä, mutta nähtäväksi jää. Suurin riski tuntuu tällä hetkellä olevan Fed, joka on historiassa ylireagoinnillaan puhkaissut monta kuplaa. Jos Michael Burrya on uskominen, niin markkinoilla on tällä hetkellä kaikkien aikojen kupla. En mielelläni näkisi tämän puhkeavan ainakaan kovin väkivaltaisesti, mutta toisaalta arvostuskertoimien romahtaminen olisi kannaltani nettopositiivinen asia pitkällä aikavälillä ellei sitten romahdus yltäisi reaalitalouteen asti ja huuhtoisi myös talouskasvua mukanaan. Mennään sen mukaan mitä eteen tulee ja pyritään reagoimaan oikein.

T.A.

Tee oikeat peliliikkeet tilanteessa kuin tilanteessa näiden sijoituskirjojen avulla.

Leave a Reply