Elokuun tilinpäätös – juna kulkee vaan

Elokuun tilinpäätös – juna kulkee vaan

Kun höyryjuna kiihtyy maksiminopeuteensa, se ei hevillä pysähdy. Silloin mennään ja asemalle jääneitä ei noukita kyytiin. Koronakesä oli kokonaisuudessaan varallisuuteni kasvun – ja monen muun asian – suhteen poikkeuksellinen ja vaikka toivoisi, että höyryjuna sen kuin puksuttaisi eteenpäin kuukaudesta toiseen, oikeassa elämässä hiilet jossain vaiheessa loppuvat ja matka hidastuu.

Elokuu vilahti nopeasti ohi, kuin maisema junan salonkivaunussa. Työpaikan vaihtamisella on sellainen sivuvaikutus, että vaihtoa seuraavat kuukaudet menevät muutoksen sulattelussa ja kapasiteettia muun kuin uusien tehtävien omaksumiselle ei juuri ole. Kokemuksestani kaiken uuden palasteluun saa varata aikaa noin puoli vuotta, jonka jälkeen pystyy alkaa tehdä valistuneita ratkaisuja yrityksen hyväksi. Nyt kun uutena kasvona tekee päätöksiä, joutuu niitä vetämään takaisin ja muuttamaan harva se päivä, koska kokonaiskuva kaikesta on vasta muodostumassa. Tässä vaiheessa kannattaa olla itselleen armollinen, mutta kuitenkin ottaa vastuu virheistään ja oppia koko ajan lisää.

Nettovarallisuus kasvoi täyttä höyryä

Elokuussa osakesalkkuni rikkoi sadantuhannen euron rajan. Korkoa korolle -efekti alkaa jo tuntua näissä lukemissa, jos ja kun sijoitukset kehittyvät suotuisasti. Mikäli olisin myynyt osakkeeni ja maksanut noilla rahoilla asuntolainan pois, olisi yli 8500 euron arvonnousu jäänyt saamatta pörssistä. Nyt kun juna on saatu liikkeelle, ei sitä tee mieli pysäyttää. Tulen lapioimaan jatkossakin lisää hiiltä tulipesään, jotta saadaan höyrykattilan painetta kasvatettua ja juna puksuttamaan entistä nopeammin.

Varallisuuden kehitys elokuun aikana. Sijoitukset kehittyivät poikkeuksellisen vahvasti.

Poikkeuksellisen vahva, yli 13 300 euron nettovarallisuuden kasvu yhden kuukauden aikana on jotain sellaista herkkua, jota ei ennen koronakriisiä oltu omalla kohdallani nähty. Toivon todella, että tämä ei jää vain koronavuoden anomaliaksi, vaan näitä alkaa tippua tasaisesti läpi tulevien vuosien. Miljoonan tavoitteeni on sen verran haastava, että jokainen tämänkaltainen kuukausi otetaan kiitollisuudella vastaan.

Kiitollisuutta on muutenkin hyvä harjoittaa niin usein kuin mahdollista, sillä raha itsessään ei tee onnelliseksi ellei aika ajoin pysähdy osoittamaan kiitollisuutta siitä mitä on saanut osakseen. Tämä pätee myös muihin elämän osa-alueisiin.

Varallisuuden kehitys 13 kuukauden ajanjaksolla. Elokuussa noustiin uusiin ennätyksiin.

Nettovarallisuuteni nousi uuteen ennätykseen, lukemaan 176 500 euroa. Tälle vuodelle asettamani tavoite 162 000 euroa on nyt kohtuullisen hyvin turvattu. Pörssin pitäisi tippua yli 15%, jotta tiputtaisiin takaisin tuohon lukemaan. Toki bitcoin voi myös romahtaa, mutta sen osuus kokonaisuudesta on pieni. Muut varallisuuserät taas ovat erittäin vähäriskisiä, joten kyllä tässä voi jo ujosti tuulettaa.

Asetan itselleni bonustavoitteeksi tälle vuodelle pyöreät 200 000 euroa. En pidätä hengitystä sen suhteen, että tuo menisi rikki enkä toisaalta jää harmittelemaan tuosta jäämistä, jos niin käy. On kuitenkin mielestäni parempi pysyä hyökkäysmoodissa sen sijaan, että kaikin keinoin varmistelisin nykyistä tavoitetta. Jokainen tienattu ja sijoitettu euro nyt on huomattavasti arvokkaampi kuin sama muutaman vuoden kuluttua johtuen korkoa korolle -efektistä. Tulevaisuuden kassavirrat pitää aina diskontata nykyhetkeen.

Tuloslaskelma piti yllä lämpöä

Tulot ja kulut olivat elokuussa molemmat erinomaisella tasolla, sitä ei käy kiistäminen. Jokainen kuukausi, jolloin kulut ovat alle tuhat euroa, mahdollistaa varallisuuden kasvuloikan. Tämän kun vielä yhdistää normaalista poikkeavasti korkeampiin tuloihin, niin lämpö höyrykattilassa riittää ylläpitämään painetta pitkälle matkalle.

Elokuun tuloslaskelma. Uusi ulkoasu. Tasesijoituksista purkautui pääomaa säästöpossuun.

Tuloslaskelmani sai uuden ulkoasun. Se on nyt entistä selkeämmin tuloslaskelma, jossa ylärivillä on tulot, tämän jälkeen kulut ja viivan alla se mitä kulujen jälkeen jäi jäljelle. Valitettavasti en voi enää uuden työn myötä näyttää tulojani kategorioittain enkä juurikaan kommentoida niitä, mutta kokonaismäärä on kuitenkin näkyvillä. Kulujen osalta kategoriat ovat edelleen näkyvillä ja uutta on jako kiinteisiin sekä muuttuviin kuluihin. Kiinteitä kuluja ovat säännöllisesti toistuvat kulut, joita en pääse pakoon ja muuttuvia kaikki loput.

Tasesijoitukset ja säästöön menevä pääoma näyttävät laskelmassa oudoilta. Tämä johtuu sijoituksista vapautuneesta pääomasta, joka siirtyi likvidiin käteisen muotoon. Toisin sanoen tein metsässäni harvennuksen, joka vapautti metsäsijoitukseen sitoutunutta pääomaa muuhun käyttöön.

Säästämisaste pysyi elokuussa erinomaisella tasolla. Tavoite on 67% säästämisaste pitkällä aikavälillä.

Säästämisaste oli jälleen kerran erinomaisella tasolla. Pidän yli 70% tasoa erinomaisena, mutta koronavuosi on mahdollistanut jopa yli 80% tasot, kun kaikki ylimääräinen reissaaminen ja muu tekeminen on jäänyt välistä. Lisäksi kasvaneet tulot ovat vaikuttaneet yhtälöön positiivisesti. Yli 90% tasot ovat vielä kaukana; tuhannen euron kuluilla se vaatisi kymppitonnin tulot verojen jälkeen – ei ihan helposti saavutettavissa, mutta ehkä joinain kuukausina siellä täällä. Aina voi toivoa.

Sijoitukset kaartoivat uusille raiteille

Sijoitukseni ottivat todellisen kaarron uusille raiteille. Olen nyt elinkaarituotoissa yli vertailuindeksini, ja yli sadantuhannen euron sijoitussalkulla. Uudet raiteet ovat entisiä paremmassa kunnossa ja mahdollistavat kiihdytyksen täysin uusiin nopeuksiin kunhan vain hiiltä ja lämpöä riittää.

Vertailuindeksi jäi kolmen prosenttiyksikön päähän elokuussa, kiitos QT:n, Revenion, Harvian ja muiden erinomaisen tuloksen julkaisseiden yhtiöiden. Satkun salkulla ero indeksiin oli noin 3000 euroa – varsin merkittävä määrä pääomaa tavalliselle työssäkäyvälle arjen sankarille.

Osakesalkun kehitys vertailuindeksiin nähden. Elokuussa indeksi jäi jälkeen merkittävällä erolla.

Kuukausisäästöjen lisäksi tein yhden peliliikkeen salkussani elokuun aikana: myin Admicomini yhtiön julkaisemaan YT-ilmoitukseen. Ei olisi kannattanut, sillä tuon jälkeen positioni olisi noussut noin tuhat euroa viikossa. En selvästi ymmärrä jotain olennaista, sillä jo valmiiksi kireästi arvostettu yhtiö signaloi myynnin heikkenemistä, mutta arvostus vain nousee. Aina ei osu lankulle.

Olen tänä vuonna onnistunut muutenkin tehokkaasti tuhoamaan pääomaa peliliikkeilläni. Olen myynyt Reveniota, Talenomia ja nyt Admicomia huomattavasti halvemmalla kuin mihin ne nyt arvostetaan. Tekemättä mitään salkkuni olisi monta tuhatta euroa suurempi. Pyrin jatkossa olemaan entistäkin passiivisempi aktiivinen omistaja. Vähemmän peliliikkeitä ja tiukempaa yhtiöiden seurantaa. Ei hätiköintiä eikä hötkyilyä elleivät salkkuyhtiöideni asiat todella mene pieleen.

Syyskuu jatkaa siitä mihin elokuu jäi

En odota syyskuun muuttavan vallitsevia trendejä politiikassa, maailmantaloudessa, koronassa, pörssissä enkä oikeastaan missään muussakaan. Jatketaan samalla polulla ja otetaan päivä kerrallaan. Luodaan lisäarvoa valveillaolotunteina niin paljon kuin ehditään ja nukutaan yömme hyvin. Siinä voittava resepti pitkälle aikavälille.

T.A.

P.S. Nykyisessä markkinatilanteessa ennustettavuus on heikko ja tilanteet muuttuvat nopeasti. Pitkän aikaa näyttää hyvältä, mutta sitten täysin puskista kurssit lähtevätkin jyrkkään alaviistoon. Pysykää valppaina!

This Post Has 2 Comments

  1. Johannes Sippola

    Muista TA se, että mitkään osakkeet ei ole markkinoille kuitenkaan immuuneja. Esim. Talenomin hinta lähestyy niitä hintoja joilla myit kesäkuussa (indeksien rajusta ja luonnollisesta korjauksesta johtuen), ja ottaen diskonttotekijän huomioon (kuukausia on mennyt eteenpäin jolloin diskonttotekijän vaikutus pienentyy entisestään jos katsotaan vuoden 2020 loppuun) olet silloin tehnyt fiksun myynnin, vaikka kohta saisit vain lievästi halvemmalla ko. firmaa takaisin salkkuun 🙂 Eli myyntejä ei pidä tuomita heti muutamien viikkojen kurssikehityksen perusteella – mukana etenkin tässä markkinassa voi olla todella paljon huonoa tuuria, ja ainakin minun uskomuksen mukaan erilaisessa markkinatilanteessa myyntistrategiasi olisi toiminut entistä paremmin!

    Mutta tästä kaikesta huolimatta sullahan paukkuu hyvin tavoitteet rikki – kyllä se 200K€ hoituu vielä tänä vuonna! 😉

    Onnea ja menestystä loppuvuoteen!

    T.Johannes S.

    1. Moi Johannes! Maaliskuun vapaapudotuksessa tuli harvinaisen selväksi, että mitkään osakkeet eivät ole immuuneja pudotukselle. Odotin kyllä varsin erilaista markkinaa niin kuin varmasti moni muukin. Kevensin keväällä/alkukesästä osakepainoa ja lopetin osto-ohjelman kesken, kun markkina oli kallistunut niin paljon. Jälkikäteen katsottuna molemmat päätökset olivat epäonnistuneita. Noh, toisaalta nuo olivat vain kokonaisuuden kannalta hienosäätöä, 10-20% koko salkusta maksimissaan. Suuret linjat ovat pysyneet muuttumattomina eli kasvuosakkeita pitkään salkkuun.
      En ota stressiä tuosta 200k bonustavoitteesta, mutta jos se menee rikki niin siinä tapauksessa kyllä juhlistetaan vaimon kanssa vähän isommin 🙂
      Onnea ja menestystä sinullekin Johannes!

Comments are closed.