Spartalainen onnellisuus

Spartalainen onnellisuus

Spartalaiset, nuo legendaariset soturit noin 2500 vuoden takaa ovat jääneet elämään ikuista elämää. Tai eivät ehkä vain ne soturit, vaan myös se mentaliteetti ja kulttuuri, jossa pienestä asti lapset kasvatettiin kurinalaisiksi ja sitkeiksi sotureiksi. Jos nykyaikana joku luonnehtii omaa elämäntyyliään spartalaiseksi, hän tuskin tarkoittaa, että hän nukkuu ulkona kylmässä, kävelee ilman kenkiä ja elää jatkuvassa nälässä, jotta sotaan lähtiessä jalat kestäisivät marssit, taistelutantereella ei tulisi kylmä ja että nälkä ei kurjistaisi mieltä pahimman paikan tullen. Mutta kaikki on suhteellista. Nykyajan spartalainen elää ympäröivään yhteiskuntaan verrattuna kurinalaista elämää ja heittää itsensä jatkuvasti kohti toinen toistaan vaikeampia haasteita kasvattaakseen resilienssiään. Tällainen hieman niukka, varpaillaan pitävä mentaliteetti estää vaipumisen mukavuusalueelle ja tekee jatkuvasta kehityksestä arkipäiväistä.

Suomi on ilmastoltaan täydellinen maa harjoittaa spartalaista mentaliteettia. Kylmä, pimeä ja armoton luonto ovat omiaan kasvattamaan resilienssiä. Ihmiset ovat verrattain etäisiä ja väestöntiheys on matala, joten ympäristö sisuunnuttaa luonteen helpommin kuin korkean väestöntiheyden ekstroverteissa maissa. Lisäksi paikallisessa veroilmastossa vaurastuminen vaatii ennennäkemätöntä periksiantamattomuutta. Harmillisesti tilastot eivät tue tätä hypoteesia alkuunkaan, koska kansakunta velkaantuu velkaantumistaan ja resilienssi tuntuu loistavan poissaolollaan – ainakin mikäli katsoo julkista keskustelua ja kansan valitsemien päättäjien tekemiä tarpeellisia rakenneuudistuksia (tai lähinnä saamattomuutta niiden kanssa).

Spartalainen elämäntyyli on erinomainen hänelle, joka tavoittelee taloudellista riippumattomuutta verrattain nopealla aikataululla. Lievä niukkuus ja materian hylkiminen mahdollistavat pääoman kanavoimisen sijoituksiin suurella volyymilla. Jatkuvan kehittymisen tavoittelu parantaa mahdollisuuksia menestyä työelämässä ja sijoittamisessa. Tämä taas puolestaan kiihdyttää korkoa korolle -ilmiötä ja tästä muodostuu itseään ruokkiva positiivinen kehä, todellinen ränta på ränta.

Nyky-spartalainen ihmettelee kovasti kovaäänistä keskustelua, jossa julistetaan, että sijoittamiseen ei ole varaa juuri nyt, koska ‘elämästä pitää nauttia’ ja ‘täältä lähtiessä ei saa mitään mukaansa kuitenkaan’. Spartalainen onnellisuus kun kumpuaa jostain aivan muualta kuin kaiken rahan tuhlaamisesta.

Ylivoimaisten haasteiden voittaminen.

Jatkuva elämässä kehittyminen.

Mahdottomalta tuntuvien tavoitteiden saavuttaminen.

Spartalainen onnellisuus kumpuaa näistä asioista ja mikäli tavoitteena sattuu olemaan taloudellinen riippumattomuus, onnellisuus kumpuaa siitä, kun tätä tavoitetta kohti pääsee etenemään kiihtyvällä tahdilla. Tällöin ‘elämästä nauttimisesta’ pidättäytyminen itse asiassa muuttuu elämästä nauttimiseksi. Kuulostaa hullulta, mutta ihmismielen voi käytännössä ohjelmoida uskomaan mitä vain. Tästä ovat elävänä todisteena ihmiset, jotka esimerkiksi vilpittömästi uskovat Trumpin puheita tai että EU:n elpymisrahasto parantaa Suomen kilpailukykyä.

Taloudellisen Ajattelijan alter ego

Jos minun pitäisi valita itselleni toinen nimi, valitsisin silmiä räpäyttämättä nimen Spartalainen Sijoittaja. Itsekurin ja resilienssin kehittämisessä vain on sitä jotain. Mahdottomalta tuntuvien haasteiden voittaminen on tunne, joka saa sielun ja ruumiin tuntemaan olevansa täydellisen elossa. Lievässä keinotekoisessa niukkuudessa eläminen ja jatkuva epämukavuusalueelle meneminen ovat yhdistelmä, joka pitää yllä nälkää kehittyä ja auttaa oppimaan uutta. Vastakohtana tälle olisi mukavuudenhalu ja jatkuvassa yltäkylläisyydessä eläminen. Tällaisessa ympäristössä jämähtäisi nopeasti paikoilleen. Onnellisuus syntyy etenemisestä kohti tavoitteita. Jos oma tavoitteeni on taloudellinen riippumattomuus tietyssä tiukassa aikataulussa, onnellisuuteni syntyy siitä, kun etenen sitä kohti kiihtyvässä tahdissa edellä aikataulua. Rahan tuhlaaminen ja paikalleen jämähtäminen toisivat siis kohdalleni onnettomuutta ellen samalla täysin vaihtaisi tavoitteitani.

Täysin spartalainen en voi kuitenkaan väittää olevani, edes nykymaailmaan suhteutettuna. Elän tilavassa kolmiossa kahdestaan vaimoni kanssa, joten tilaa on yllin kyllin. Lisäksi huonelämpötila on säädetty suosituksia lämpimämmälle – muiden osakkaiden jaettuun piikkiin tietysti. Käytössä on oma auto ja ruokaakin on yleensä riittävästi niin, ettei joka ilta tarvitse mennä nälkäisenä nukkumaan. Todellinen spartalainen pitäisi minua varmasti vain yhtenä pullamössösukupolven edustajana muiden joukossa.

T.A.

Leave a Reply