Pörssivuoden onnistumiset ja kömmähdykset

Pörssivuoden onnistumiset ja kömmähdykset

Kuten kaikki tiedämme, tämä vuosi on pörssissä tarjoillut hurjaakin hurjempaa menoa suuntaan jos toiseen. Omaisuuksia on tehty ja niitä on myös tuhottu. Selvitin kuinka itse onnistuin aktiivisilla toimillani vaikuttamaan salkkuni tuottoihin. Käydään siis läpi tämän vuoden ostoni ja myyntini osakkeiden osalta. Kuukausisäästöni ovat rullanneet koko vuoden keskeytymättä periaatteella tonni kuussa ja ovat kaikki maltillisesti plussalla, joten ei niistä sen enempää.

Ostot ovat parantuneet edellisvuosista

Jos jokin on positiivista, niin se, että yksikään ostoni tänä vuonna ei valahtanut turskalle. Jälkiviisaana olisin siis voinut laittaa merkittävästi suurempia summia kiinni ostoihini kuin mitä nyt tein mikäli likviditeettini olisi vain antanut periksi. Noh, toki Nordnetin superluotto olisi ollut koko vuoden tarjolla, mutta sitä ei tullut käytettyä, kun koronadipin pohjillakin arvostustasot olivat vielä kohtuullisen korkeat. Näin jälkikäteen tuolla olisi voinut pohjilta kuitenkin tehdä sievoiset tuotot. Ehkä sitten seuraavassa romahduksessa, jos sellainen vielä tulee.

Tässä koko vuoden ostoni kronologisessa järjestyksessä:

20 ostoa vuoden 2020 aikana. Yksikään ei mennyt pakkaselle, mutta tuottoprosenteissa on ollut suuria eroja. Ostohinnat olivat yhteensä 53734 euroa ja nykyhinnat 85851 euroa, kasvua 60%.

Lopputalven ja kevään ostot olivat pääsääntöisesti kaikki onnistuneita, vaikka ajoitukset eivät täydellisiä olleetkaan. Esimerkiksi Kamuxit ostin juuri ennen suurinta maaliskuun dippiä. Samoin keväällä Reveniot kävivät vielä huomattavasti ostohintojani alemmalla tasolla. Todellisiksi menestysostoiksi ovat osoittautuneet Harviat – ja Admicom olisi ollut kaikkein paras mikäli en olisi myynyt sitä pois paljon nykyhintaa alhaisemmalla kurssilla.

Taulukon päivämääristä voi huomata, että olen tehnyt selvästi eniten kauppaa silloin, kun pörssi on ollut alamäessä eli maaliskuussa ja lokakuussa. Loput kaupat ovat melkeinpä järjestään ajoittuneet kvartaalikatsausten ympärille, jolloin olen saattanut ostaa lisää hyvin menestyneitä osakkeita. Ainakin toistaiseksi hyvin pärjänneiden yhtiöiden ostaminen on toiminut, kun yksikään ei ole painunut tappiolle. Voin ensi vuonna olla jo huomattavasti luottavaisempi omiin osakepoimintataitoihin ja lisätä maltillisesti riskitasoja isompien ostoerien muodossa. Tämä on todella positiivinen käänne parin vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna, jolloin osakepoimintani tuntuivat menevän pieleen toinen toisensa jälkeen. Vai miltä kuulostaa vuoden 2018 listani: tuon vuoden ostokohteet olivat Nokia, Nordea, Lehto, Rovio, Fellow Finance, Outokumpu ja Admicom. Onneksi sentään yksi voittaja mahtui sekaan.

Ostojeni seassa on vielä kaksi yhtiötä, jotka eivät ole täysin todistaneet itseään ostohetkeni jälkeen. Nämä ovat LeadDesk ja Efecte. Näiden kasvutarinat näyttävät lupaavilta, mutta odotukset ovat kovat ja ihan mikä tahansa kädenlämpöinen tulos ei riitä. LeadDeskiltä tulikin jo ilmoitus suuresta yrityskaupasta, mutta samalla kun tämä lisää potentiaalia, lisää se myös riskitasoa.

Myynnit tuhosivat arvoa

Jos ostojen kanssa oli kohtuullisen puhdas peli, niin myynneistä ei voi sanoa samaa. Onnistuin myynneilläni tuhoamaan selvästi arvoa ja tekemättä mitään olisin tänään paremmassa varallisuusasemassa kuin nyt toteutuneilla toimenpiteillä. Toki myynneistä saadut rahat ovat menneet takaisin osakemarkkinoille, joten ihan näin mustavalkoinen tilanne ei kaikki yksityiskohdat huomioiden ole.

Tässä koko vuoden myyntini kronologisessa järjestyksessä:

11 myyntiä vuoden 2020 aikana. Alkuvuoden myynnit olivat onnistuneita, mutta huhtikuusta eteenpäin kaikki myynnit ovat olleet huonoja. Myyntihinnat olivat yhteensä 30158 euroa ja nykyhinnat 40453. 34% kasvu jäi saamatta myyntien takia.

Vuoden ensimmäinen myynti Fellow Finance osui nappiin. Haistelin heikon kehityksen oikein ja koko position likviditointi oli oikea teko. Nokian ja Nordean kohdalla olisi pitänyt tehdä samoin, mutta sen sijaan Nokiat vain puolitin ja Nordeaa ujosti siivutin juustohöylällä. Nordean kohdalla osingotkin jäivät saamatta, joten suurempi kevennys olisi ollut poikaa.

Tästä alkoikin sitten arvon tuhoaminen rankalla kädellä. Käteispositioni oli todella tiukka huhtikuussa, joten myin hieman pois Reveniota ja Talenomia. Jatkoin Talenomin myyntejä, koska yhtiön kasvu ei mielestäni enää vastannut odotuksia. Admicomejakin kevensin mielestäni hyvään hintaan ja lopulta myin kaikki, mikä on osoittautunut megalomaaniseksi virheeksi. Viimeisin myynti, jossa kevensin Sampoa, on ollut kohtuullisen hyvä, koska positio olisi tuosta hetkestä noussut vain 3%. Ne rahat taisivat mennä LeadDeskin ostoon, joka on noussut 33%.

Kasvuyhtiöiden myyntien taustalla oli tuon hetken heikko likviditeettitilanteeni ja odotus toisen korona-aallon tuomasta uudesta pörssiromahduksesta. Ne voisi siis laittaa riskienhallinnan piikkiin, mutta taisivat kuitenkin olla vain hölmöilyä.

Mitä tästä opimme?

Myyntistrategiassa on vielä kehitettävää. Myin kasvavia tähtiä ja salkussani on vieläkin sarjapettäjä Nokiaa, ikimatelija Taaleria sekä EKP:n heittopussi Nordeaa. Onhan näiden kaikkien kolmen myynti ollut mielessä, mutta matalat arvostustasot ja krooninen optimismi ovat häirinneet lopullisen päätöksen tekemistä. Olen huomannut, että usein intuitioni on kyllä ohjannut myymään oikeita yhtiöitä, mutta olen kuitenkin päätynyt myymään toisia osakkeita vain sen takia, että ne ovat näyttäneet juuri sillä hetkellä kalliilta. Pitäisi osata ajatella tilanteita isommin ja korkeammalta.

Sen olen huomannut, että usein pörssiyhtiöiden tilanteet, jotka näyttävät epätoivoisilta, ovat epätoivoisia. Pitäisi vain osata suodattaa pois johdon juhlapuheet ja katsoa realiteetteja noiden puheiden takana. Kyllähän minäkin puhuisin ummet ja lammet, jotta saisin säilyttää miljoonapalkkani ja puolen vuoden päästä vestautuvat ruhtinaalliset optioni mikäli sellainen mahdollisuus nyt ikinä edes kohdalle osuisi. Toisaalta tilanteet, joissa kasvun rajoja ei oikein voi hahmottaa, ovat olleet herkullisia.

Ostostrategiani toimii vähintäänkin kohtuullisesti. Voin kasvattaa riskitasoa ostojeni suhteen etenkin mikäli saan myyntipelini kuntoon. Salkun tuotot lopulta muodostuvat vain harvoista tähdistä, joten kaikkien ostojen ei tarvitse olla voitollisia, kunhan vain ei omilla myynneillään pilaa tähtiosakkeiden potentiaalisia tuottoja.

Yhteenvetona voisi tiivistää, että ostoihin enemmän rohkeutta ja myynteihin enemmän kärsivällisyyttä. Näillä eväillä vuoteen 2021.

T.A.

Lue parhaat sijoituskirjat ja kehity sijoittajana.