Helmikuun tilinpäätös – peli on muuttunut

Helmikuun tilinpäätös – peli on muuttunut

Tilinpäätös 32/114. Seuraan kuukausittain oman talouteni kehitystä kohti tavoitettani, joka on miljoonan euron nettovarallisuus vuoden 2028 loppuun mennessä.

Maailma on muuttunut pysyvästi Venäjän anteeksiantamattomien toimien seurauksesta Ukrainan maaperällä. Pidän tällä kertaa tilinpäätökseni lyhyenä, koska ajatukseni ovat tällä hetkellä täysin muualla kuin massin kasvattamisessa. En ole unohtanut tavoitettani, mutta elämme historiallisia aikoja, joista tullaan kirjoittamaan historiankirjoihin ja haluan elää tämän historiallisen ajan täysillä.

Tuloslaskelma palautti budjettitahdin

Helmikuu oli kaikin puolin tasapainoinen ja palautti minut takaisin budjettitahtiin vuoden alusta tarkasteltuna.

Helmikuun tuloslaskelma oli tasapainoinen.

Suuret kuluerät loistivat poissaolollaan helmikuussa. Suurin yksittäinen kuluerä oli liiton jäsenmaksu, joka löytyy muista kuluista. Saan vähentää tämän kulun verotuksessa, joten saan siitä noin 60% takaisin pienemmän verotuksen muodossa (59,7% marginaalivero tuloluokassani). Korkeassa marginaaliverossa on se mukava puoli, että kaikki verovähennykset ovat erittäin tuntuvia. Tämä on kuitenkin vain hopeareunus, koska kyllähän tuo veroprosentti on oikeasti todella törkeän korkea, ei siitä mihinkään pääse.

Säästämisaste nousi lukemaan 77%.

Säästämisasteella mitattuna pääsin takaisin budjettitahtiin, kun tätä vuotta on eletty kaksi kuukautta.

Sijoitusten alituotto pieneni parin kuukauden möykytyksen jälkeen

Sijoitukseni laskivat helmikuussa merkittävästi taas kerran. Onneksi tällä kertaa en hävinnyt indeksille kovin paljon, vain 0.4%-yksikköä eli noin 1000 euroa. Isossa kuvassa tätä voi sanoa tasapeliksi.

Tämä toivottavasti tarkoittaa sitä, että rotaatio kasvuosakkeista laatuosakkeisiin on pysähtynyt. Ehkä kohta näemme taas rotaation takaisin kasvuosakkeisiin. Näitä liikkeitä on vaikea ennustaa etukäteen.

Sijoitukset laskivat 8% helmikuussa vertailuindeksin tahtiin.

Tein ETF-kuukausisäästöjen lisäksi yhden pienen oston helmikuussa, kun ostin 250 Kempowerin osaketta. Kempowerin tilinpäätös oli mukavaa luettavaa yli 740% liikevaihdon kasvulla ja voitollisella EBIT:llä, vaikka jalka on vahvasti kaasulla. Mikäli hyvä kehitys jatkuu, en näe syitä olla lisäämättä positiooni. Yhtiön tuote on vakuuttava, joten se todennäköisesti pärjää kilpailuilla, mutta fragmentoituneilla markkinoilla.

Nettovarallisuus otti taas kerran kovan kolauksen

Osakkeet laskivat helmikuussa, mutta kaikki muut kategoriat olivat kohtuullisen hyvällä mallilla. Lasku oli sen verran voimakasta, että kokonaisuus meni reippaasti miinukselle.

Nettovarallisuuden kehitys helmikuun aikana.

Osakkeistani Harvia laski noin 27% ja se on ylivoimaisesti suurin positioni, joten vaikutus kokonaisuuteen oli merkittävä. Toiseksi suurin positioni Qt Group jopa hieman nousi helmikuun aikana. Prosentuaalisesti suurin laskija oli kuitenkin LeadDesk, joka laski noin 40%. Tämä positio on nyt salkussani merkittävästi miinuksella ja tulos oli sen verran pehmeä, että se tuskin sieltä hetkeen nousee.

Volatiliteetti oli helmikuussa kovaa ja ymmärtäähän sen, kun markkinaympäristö on nopeasti muuttunut hyvin epävarmaksi ja osakkeille epäsuotuisaksi. Ennen diktaattori Putinin määräämää suuren mittaluokan hyökkäystä (sota on ollut jo käynnissä vuodesta 2014 alkaen) markkinoilla jylläsi jo korkea inflaatio ja varautuminen korkojen nousuun. On lähes surrealistista ajatella, että vain puoli vuotta sitten tunnelmat olivat vielä positiiviset ja vuosi sitten otsikoissa oli Wall Street Bets ja Gamestop short squeeze!

Nettovarallisuuteni laski tasolle 324 400 euroa. Tämä on -4,5% tammikuuhun verrattuna ja enää +16% vuoden takaiseen helmikuuhun verrattuna.

Nettovarallisuuteni laski tasolle 324 400 euroa. Alas on tultu lähes 65 000 euroa lokakuun huipuista. Viimeisestä plussakuukaudesta alkaa olla kohta puoli vuotta. Jälkikäteen on helppo sanoa, että pörssin arvostustasot olivat kestämättömän korkealla viime vuoden lopulla ja ne ovat nyt tulleet merkittävästi alas. Tämän takia en ole älyttömän huolissani varallisuuteni pienenemisestä, koska se tulee kertoimien laskun kautta. Salkkuyhtiöideni tulokset ovat jatkaneet hyvää kehitystä ainakin toistaiseksi. Lyhyellä aikavälillä arvostustasot ovat mitä ovat, mutta pitkällä aikavälillä tuloskasvu ohjaa osakkeiden arvon kehitystä.

Maaliskuun ennustukset

On vaikea sanoa mitä maaliskuussa tulee tapahtumaan. Helmikuun tapahtumat ovat olleet todella yllättäviä ja tilanne on eskaloitunut nopeasti. Toivon, että tilanne saadaan rauhoitettua Ukrainassa yhtä nopeasti kuin se on kärjistynytkin, mutta valitettavasti Kreml ja Ukraina ovat todella kaukana toisistaan periaatteellisella tasolla ja sodalle tuskin saadaan helppoa lopetusta. Länsimaiden pitää nyt tukea Ukrainaa kaikin mahdollisin keinoin, jotta Putin ei onnistu tavoitteissaan.

Suomen kannalta parasta olisi, jos koko Venäjän armeija tuhoutuisi Ukrainan mutaisille pelloille ja saisimme sillä välin livahdettua takaoven kautta sisään NATOon. Kasakka ottaa sen, mikä irti lähtee eikä Kreml arvosta myötäilevää asennettamme. Itänaapuri kunnioittaa vain voimaa, raakaa voimaa ja siksi meidän ei kannata olla yksin, mikäli meillä on mahdollisuus liittyä maailman vahvimpaan puolustusliittoon.

Länsimaisittain ajatteleva ihminen ei voi täysin ymmärtää venäläisen ihmisen mielenmaisemaa. Siksi suosittelen tämän luennon katsomista mikäli itänaapurin mielen maiseman ymmärtäminen kiinnostaa. Itselleni oli avartavaa hahmottaa kuinka todella eri tavalla jäsennämme maailmaa, vaikka olemme rajanaapureita.

Слава Україні! Taistelette myös meidän puolestamme ja arvostan tätä suunnattomasti.

T.A.