Aloitin bloggaamisen vuonna 2019, kun tuntui siltä, että varallisuuden kasvattamisesta ei tule yhtään mitään ja aiemmin itselleni asettama miljoonan euron nettovarallisuustavoite vuoden 2028 loppuun mennessä uhkaa jäädä saavuttamatta. Olen jo lähes kymmenen vuoden ajan laatinut itselleni vuosittain tulo- ja menobudjetin ja vuoden 2020 alusta lähtien tarkastellut matkaani kohti miljoonaa skenaariolaskelmien valossa, joita olen aina päivittänyt sen hetken tietojen valossa.
Tänä vuonna ehdin jo laatia itselleni budjetin ja päivittää historialuvut sivustolleni. Budjetista saan ulos ylijäämätavoitteen, mutta sijoituksiin se ei ota mitään kantaa. Sijoitustuottojen tavoitetta varten tarvitsen skenaariolaskelmat, jotta näen minkälaiset tuotot ovat riittävät tavoitetahtiini. Haarukoin taas matkaani tuttuun tapaan kolmen eri skenaariolaskelman avulla: perusskenaario, jossa odotukset sijoitusten tuotoille ovat hyvin maltilliset, realistinen skenaario, jossa sijoitusten tuotot ovat tasolla, johon itse vakaasti uskon voivani päästä ja lopulta tavoiteskenaario, joka pakottaa sijoitusten tuotot tasolle, jossa miljoonan euron tavoite toteutuu vuoden 2028 loppuun mennessä.
Jokaisessa skenaariossa odotusarvo on, että tulotasoni kasvaa tästä eteenpäin 2% vuodessa ja menot kasvavat 4% vuodessa. Käytännössä tämä siis tarkoittaa 50% säästämisastetta tästä eteenpäin. Tuloni ovat nyt tasolla, josta on vaikeaa nousta ilman merkittävää uutta pestiä isommassa yrityksessä. Lisäksi kaikki mielenkiintoiset suorahaut, joissa olen ollut mukana ovat käytännössä jääneet siihen, että työkokemusta on ollut liian vähän. Tätä puutetta ei voi korvata kuin jatkamalla päivittäistä graindaamista ja paisuttamalla cv:tä lisämeriiteillä. Harjoitelkaamme siis kärsivällisyyttä.
Edellä mainitusta johtuen ainoa muuttuja skenaarioiden välillä on sijoitusten vuosituotto, mikä tekee vertailusta yksinkertaista.
Perusskenaariossa 3,1% sijoitusten vuosituotto
Perusskenaariossa pyrin mallintamaan tilanteen niin, että tähän ainakin pystyn, vaikka asiat eivät menisi aivan putkeen. 3,1% sijoitusten tuottoon minun ainakin pitäisi pystyä ja tämä ei ole edes inflaatiokorjattu tuotto, vaan nominaalinen luku. Tällä tuotto-odotuksella miljoona kyllä tulee saavutettua, mutta 4 vuotta myöhässä tavoiteaikataulua, mikä ei kuulosta aivan katastrofilta. Lukuja katsoessa voi kuitenkin todeta, että korkoa korolle -ilmiö ei ehdi vielä vaikuttamaan merkittävästi ja suurin osa kasvusta tapahtuu raa’asti ylijäämää sijoituksiin runnomalla.
Skenaario myös olettaa, että nykyinen optioperusteinen tulospalkkaukseni ei käytännössä realisoidu. Tämä on varsin riskitön oletus, mikä kuuluukin asiaan, kun puhutaan niin sanotusta “perälaudasta”.

Realistinen skenaario 7,4% vuosituotolla
Realistinen skenaario kuvastaa sitä näkemystä, mihin uskon pystyväni kohtuullisella vaivalla. Jotta pysyisin tämän skenaarion tahdissa, likvidien sijoitusteni (pörssi, rahastot, bitcoin) tulisi tuottaa melkein kymmentä prosenttia vuodessa. Lisäksi tässä skenaariossa alkaa olla jo vaatimusta saada kohtuullista tuottoa työnantajayritykseni osakkeille eli käytännössä firman arvon pitää nousta vuoden aikana. Hankin osakkeeni pienellä alennuksella, mikä tarkoittaa, että oikeastaan jos ne arvotettaisiin käypään arvoon, niin tuottovaatimus tulisi jo täyteen. Haaste onkin saada riittävän luotettavasti selville mikä tuo käypä arvo oikein on, laput kun eivät ole päivittäisen kaupankäynnin kohteena. Tämän tiedon selvittäminen voisikin olla yksi tavoitteeni tälle vuodelle.

Tavoiteskenaario 18,2% vuosituotolla
Tavoiteskenaariossa pakotan sijoitusten vuosituoton tasolle, joka riittää tavoitteen saavuttamiseen. Nyt se käytännössä tarkoittaa 18,2% vuosituottoa seuraavalle kolmelle vuodelle. Tuo on lukuna todella korkea ja haastava. Ottaen huomioon, että pörssissä olen käytännössä siirtynyt indeksisijoittajaksi, ei mitään ihmeitä ole sillä rintamalla luvassa (paitsi jos S&P500 tekee ‘hesulit’ ja nousee 38% vuodessa). Tai no, varmaankin pidän Harviat salkussa ainoana poimintana, koska firman suorittaminen on vain ollut niin vakuuttavaa.

Käytännössä ainut realistinen tapa yltää tavoitteeseen nykyisellä sijoitusstrategialla ja pääomien allokoinnilla on, että työnantajayritykseni menestyy odotuksia paremmin ja osakkeideni arvostus nousee katosta läpi ja optioista tulee niistäkin jotakin korvausta helpottamaan painetta sijoitusten tuotoille. Optiokorvauksethan lasketaan Suomessa palkkatuloksi. Laskelmissa en ole olettanut, että niistä tulisi mitään korvauksia, koska ajankohdan ja määrän arviointi on todella vaikeaa ja lisäksi koko tulo on hyvin epävarma. Käytännössä optiotulojen saaminen siis nostaisi ylijäämääni ja pienentäisi sijoitustuottovaadetta.
Positiivisena elementtinä teen joka päivä töitä yritykseni menestyksen eteen, joten olen vahvasti insentivoitu tekemään parhaani työpaikkani eteen. Toisin sanoen minulla on ‘skin in the game’, mistä pidän erittäin paljon, koska se tuo paljon kaivattua motivaatiota herätä joka aamu ja antaa parhaansa. Yleisellä tasolla soisin näkeväni paljon enemmän sitä, että työntekijöitä sitoutettaisiin omistuksella (ja että työntekijät olisivat valmiita ostamaan työnantajan osakkeita), sillä ainakin omakohtaisen kokemukseni perusteella se tekee työnteosta paljon mielekkäämpää ja ohjaa tekemistä yleisesti omistaja-arvon kasvattamista tukevaksi.
Blogini kannalta odotusten siirtyminen pois julkisesti noteeratuista omistuksista listaamattomiin omistuksiin on haastavaa, koska en itsekään tiedä mikä listaamattomien sijoitusteni todellinen päivän hinta on enkä asemastani johtuen voi edes kovin paljon tapahtumia ja odotuksia avata. Päivittelen kuitenkin lukuja sitä mukaa kun riittävän luotettavia datapisteitä saan selville – ja tietysti mikäli euroja jostain realisoituisi, niin nehän sitten näkyvät konkreettisesti pankkitilillä ja niistä voin taas kertoa.
Nettovarallisuustavoite on selvillä
Tavoiteskenaarioni mukaisesti, jotta miljoona olisi vielä aikataulullisesti sateenkaaren päässä, tämän vuoden nettovarallisuustavoitteeksi muodostuu 703 000 euroa. Tämä tarkoittaa 117 000 euron kasvua vuoden alun tilanteeseen verrattuna. Budjettini mukaisesti 42 000 euroa tästä kasvusta tulee ylijäämästä. Se jättää sijoituksille 75 000 euron tuotto-odotuksen.
Onko tuo paljon vai vähän? No edellisvuosiin verrattuna se on ihan h*lvetisti.
Tavoite ei siis ole helppo, vaan tulee vaatimaan myös tuuria. Ja riittävän luotettavan datapisteen, jotta voin päivittää listaamattomien sijoitusteni käyvän arvon ennen vuoden päättymistä.
Wish me luck!
T.A.
