Tilinpäätös 81/114. Seuraan kuukausittain oman talouteni kehitystä kohti tavoitettani, joka on miljoonan euron nettovarallisuus vuoden 2028 loppuun mennessä.
Maaliskuu meni niin nopeasti, että näin jälkikäteen pohtiessa en edes heti muista mitä kaikkea tulikaan tehtyä. Paljon tuli seurattua maailmantapahtumia ja perehdyttyä Lähi-Idän, ja etenkin Iranin, historiaan. Kun on elänyt koko elämänsä niin, että Irania hallitsee islamilainen papisto, on maan historiaan perehtyminen hämmentävä kokemus. Indo-eurooppalainen perimä, arjalaisten maa ja zoroastrianismi ovat sellaista muinaisperimää, josta kansalaiset varmasti ovat ylpeitä ja joka erottaa maan kansan muista Lähi-Idän kansoista. Minusta on ehkä jopa kehkeytymässä pieni Iran-fani ja mikäli maahan oikeasti saadaan uusi valta, olisi kiehtovaa vierailla siellä muinaiskohteissa jokin kaunis päivä. On jotenkin surullista todeta, että maa on käyttänyt lähes loputtomat öljytulonsa terrorismin rahoittamiseen ja sotimiseen, kun samoilla rahoilla olisi voinut rakentaa kukoistavan yhteiskunnan.
Vuosibonukset paransivat säästämisastetta
Odotuksien mukaisesti vuosibonukset kilahtivat tilille ja kasvattivat kuukauden ylijäämää. Samalla yritin pitää kulut maltillisina, jotta budjetti ei paukkuisi. Tämä jokseenkin onnistui ja nyt tuloslaskelma näyttää kohtuullisen hyvältä kolmen kuukauden jälkeen.

Kolmen kuukauden jälkeen kulut ovat 28 euroa yli budjetin. Tämä on siinä mielessä positiivinen asia, että pahimmat sähkökulut ovat nyt takana päin, kun tammi-helmikuun kulutus- ja hintapiikki on kärsitty. Vertailukaudella eli vuosi takaperin kaksi ensimmäistä kuukautta olivat 40% koko vuoden sähkökuluista ja loput 10 kuukautta olivat 60%.
Toinen asumiskuluja helpottava seikka tulee asuntolainoista, joille saimme kilpailutettua matalammat marginaalit. Sain pankkipalveluiden tarjouksen Aktiasta, jossa oli erittäin houkuttelevat marginaalit. Nykyinen pankkimme Nordea ystävällisesti tarjosi samat marginaalit pyydettäessä, joten pankkia ei tarvinnut lähteä vaihtamaan. Tämän jumpan tuloksena kotimme lainan marginaali tippui 0,48%:sta 0,30%:iin ja sijoitusasuntomme 0,64%:sta 0,40%:iin. Laskeskelin työlukuina, että lainojen elinkaarien yli puhutaan ehkä noin 15 000 euron kulusäästöistä. Koko urakkaan meni ehkä noin viisi tuntia aktiivista tekemistä, joten tuntipalkka oli sievoinen. Samalla tuli aloitettua pieni 100 euron kuukausisäästöohjelma Nordean rahastoihin ja tilattua Platinum-kortti, jossa on cashback ja kuusi lentokenttäloungekäyntiä vuodessa, mikä tekee työmatkailusta pykälän verran mukavampaa.
Toisaalta asumiskulut tulevat pomppaamaan kesällä, kun uusi hankintamme menee maksuun. Meillä on ollut nukkumisvaikeuksia lähiaikoina, joten totesimme yhteistuumin, että uuden sängyn hankkiminen oli ajankohtaista. Näinpä suuntasimme Tempurin liikkeeseen kokeilemaan, josko heillä olisi meille sopiva sänky – olemmehan jo käyttäneet heidän tyynyjään pidemmän ajan ja olleet varsin tyytyväisiä niihin. No kuinka ollakaan, sieltä löytyi sopiva patja, jonka toimitus on huhtikuun alkupuolella. Maksu hoitui OP rahoituksella, jossa on puoli vuotta korotonta maksuaikaa. Ajoitamme maksun kesälle, jolloin lomarahat kilahtavat tilille. Tempur-patja tyynyineen ja patjan suojineen maksoi tasan neljä tonnia, joten kohtuullisen tyyriistä hankinnasta oli kyse, mutta jos sillä saadaan yöunet kuntoon, niin uskallan väittää jo nyt, että se oli sen arvoista.

Maaliskuun 69% säästämisaste nosti koko vuoden kumulatiivisen säästämisasteen lukemaan 56%. Tässä on hieman turvamarginaalia 50% budjetoituun tasoon, mutta kokemus on osoittanut, että ilman tiukkaa kulukontrollia säästämisaste valahtaa kovin helposti heikkoihin lukemiin.
Sijoitukset seurasivat maailman tapahtumia
Maaliskuu tarjoili täydellisen värisuoran; yksikään sijoitukseni ei ollut plussalla, vaan kaikki helottivat toinen toistaan punaisempaa väriä. Erityisesti osakepoimintani näyttivät esimerkkiä, kuinka romahdetaan komeasti. Tuloksena sijoitussalkkuni laski 7%, kun samaan aikaan Helsingin pörssi laski 3%. Ylimääräistä tappiota indeksiin nähden kertyi 12 000 euroa.

Maaliskuussa en tyytynyt vain passiivisiin kuukausisäästöihin, vaan tein muutaman myyntitoimeksiannon näiden lisäksi. Tyhjensin kaikki Kamuxit salkusta, koska valitettavasti näyttäisi siltä, että siitä yhtiöstä ei välttämättä enää koskaan tule menestyvää yksilöä. Lisäksi kevensin LeadDeskiä. Yhtiö on saanut kannattavuuttaan parannettua, mutta kasvutahti on kovin hidas ja tekoälyn uhka on todellinen.
Valmistautuakseni osakepoiminnan täydellisen lopettamiseen tein laskelman siitä, kuinka paljon olen tähän asti osakepoiminnalla tienannut. Tulos ei valitettavasti ollut kovin yllättävä. Kaikkien ostojeni ja myyntieni yhteenlaskettu tulos oli 1000 euroa tappiolla. Osingot kääntävät yhtälön positiiviseksi. Niitä olen kerryttänyt noin 11 700 euroa. Osakepoiminnan kokonaistuotoksi tulee siis 10 700 euroa. Lisäksi salkussani on vielä positioita, jotka ovat suunnilleen plusmiinus nolla, jos myisin kaikki heti pois. Harrastus on siis ollut lievästi tuoton puolella, mutta inflaatio ja käytetty aika huomioiden tuotot ovat jääneet hyvin pieniksi. Positiivisena puolena ylivoimaisesti suurin hyöty on ollut ymmärryksen kartuttaminen talouselämästä ja yrityksen tunnuslukujen syvällinen sisäistäminen, joka on käytännössä ollut perusedellytys työuralleni. Voisinkin siis todeta, että osakepoiminnan suurimmat tuotot tulevat joka kuukausi palkkapussin muodossa.
Otetaan vielä pieni vertailu indeksisijoittamiseen. Olen nyt tehnyt kuukausisäästöjä vaihtelevilla summilla noin kuuden vuoden ajan. Nämä positiot ovat salkussani noin 50 000 euroa plussalla ja näihin olen käyttänyt aikaani varsin maltillisesti. Osakepoiminnan taas aloitin vuonna 2015 eli 10 vuotta tuli jo täyteen. Tuotoissa on valtava ero ja riskikorjattuna ero vielä kasvaa aivan eri luokkaan. Toisaalta tämäkään tuotto ei ole sellainen, että se mullistaisi elämäni. Mutta mikäli saataisiin todellinen korjausliike markkinoille á la finanssikriisi, saattaisin kokeilla elämää mullistavien tuottojen haalimista pohjilta pientä velkavipua hyväksi käyttäen.

On uskomatonta, kuinka vakaasti osakkeet voivat laskea kuukaudesta toiseen ilman, että pohja on kosketeltavissa. Maaliskuussa laskulta ei välttynyt mikään omistukseni ja erityisen laskun otti Emerging Markets -ETF, joka vielä hetki sitten oli salkkuni parhaiten tuottanut omistus. Jopa yritysvelkakirja-ETF otti isoa osumaa, kun korot pomppasivat räjähtäen. Laskusta huolimatta indeksit tuntuvat vielä kalliilta, joten en ole lähtenyt ostelemaan mitään. Oman näkemykseni mukaan laskuvaraa on vielä reippaasti ja Iranin sodan kärjistyessä romahdus voi olla yllättävänkin iso. Virittelen ostohousuja tällaista romahdusta varten. Muilta osin kuukausisäästöt rullaavat normaalisti.
Pörssi raahasi nettovarallisuuden mukanaan laskuun
Kun suurin osa nettovarallisuudesta on sidottu pörssiin, on lasku taattua, kun pörssit sukeltavat. Niin kävi nytkin. Hyvästä palkkatulojen ylijäämästä huolimatta nettovarallisuuteni laski 17 575 euroa kuun aikana.

Maaliskuu oli oikeastaan hyvin suoraviivainen. Kaikki pörssiin liittyvä lasketteli rajusti ja jälki on sen mukaista. Ylijäämä paikkasi sen mitä pystyi, mutta kun osakkeet, rahastot ja jopa korkopaperisijoitukset laskevat, it is what it is.

Ensi kuussa tulee tasan kaksi vuotta täyteen soutamista 500–600 tuhannen eron välimaastossa. Eräänlaiset synttärit nekin ovat. Jos yritän juurisyitä tälle alholle hakea, katseet vahvasti kohdistuvat osakepoimintoihini. Eeppisesti ne kaikki ovat laskeneet enemmän tai vähemmän jyrkästi viimeiset vuodet. Mikäli joskus palaan aktiiviseksi osakepoimijaksi, niin strategiana ei tule olemaan ‘buy & hold’, vaan jotain aivan muuta – kenties jotakin momentumiin liittyvää.
Mukavaa pääsiäisen jälkeistä aikaa lukijoilleni!
T.A.
Seuraa blogia X:ssä: https://x.com/TAjattelu
Seuraa blogia Facebookissa: https://www.facebook.com/TaloudellinenAjattelija/
Tilaa uudet blogikirjoitukset suoraan sähköpostiin: https://taloudellinenajattelu.fi/tilaa-blogi-sahkopostiin/
Seuraa sijoitussalkkuani Nordnetissä (vaatii rekisteröitymisen, affiliate-linkki): https://taloudellinenajattelu.fi/nordnet-salkkuseuranta
Hyödynnä kutsulinkkini ja sijoita alennuksella bitcoiniin ja muihin kryptoihin suomalaisessa Coinmotionissa: https://taloudellinenajattelu.fi/go/coinmotion
