Tilinpäätös 76/114. Seuraan kuukausittain oman talouteni kehitystä kohti tavoitettani, joka on miljoonan euron nettovarallisuus vuoden 2028 loppuun mennessä.
Mieleeni on hiljalleen hiipinyt yksi dominoiva ajatus: ei tästä tule yhtään mitään. Mediaa kun on seurannut, niin asuntojen hinnat ovat tulleet aika lailla kaikkialla alas ja samoin vuokratasot. Vuokra-asuntomme jäi tyhjäksi tämän kuun lopusta, joten tulee olemaan haastava projekti löytää tilalle uusi ja nähtäväksi jää, että minkälaisella vuokratasolla tästä jatketaan. Samalla kun katson osakepoimintojeni kehitystä vuoden alusta, käytännössä melkeinpä kaikki ovat miinuksella. Ei tämä varallisuuden kasvattaminen mikään helppo laji ole. Tämän vuoden varallisuuteni kasvu on tullut täysin palkkatulojen ylijäämästä rutistamalla ja alkaa näyttää enenevissä määrin siltä, että myös miljoonan euron tavoitteeni on sidonnainen palkkaani maksavan yrityksen arvon kehitykseen ja omistusteni muuttumiseen likvidiin muotoon eli toisen sanoen yrityskauppaan.
Onneksi kaikki ei ole synkkää ja harmaata. Kotopuolella asiat ovat menneet mukavasti ja lapsemme kasvaa kovaa tahtia. Päiväkotielämä menee jo täysin rutiinilla eikä vähään aikaan ole tullut pahoja tauteja. Päiväkotiopen mukaan lapsemme kehitys on täysin odotusten mukaista ikään nähden.
Lokakuun pimeys on jotenkin tullut todella yllättävästi päälle tänä vuonna. Juurihan oli juhannus ja valoisat yöt. Edellisvuosista poiketen en ole kokenut pimeyttä ahdistavana tai alakuloa tuottavana. Ehkä tekemistä on nyt vain niin paljon, että tällaisia asioita ei ehdi ajattelemaan ellei erikseen pysähdy asiaa pohtimaan. Tai sitten tämä on vain osa sitä ilmiötä, että kun ikää tulee, vuosien vieriminen vain kiihtyy kiihtymistään.
Tuloslaskelman paluu normaaliin
Lokakuussa tuloni olivat normaalilla tasolla ja menot kohtuullisen hyvin kurissa. Kulupuolelle on tosin uinut yksi täysin uusi pysyvä asia: päiväkotimaksut. Maksamme maksimimaksua, joka on yli 300 euroa kuussa. Maksun suuruus on riippuvainen kotitalouden tulotasosta ja matalimmillaan päiväkotimaksu on nolla euroa. Kyseessä on siis eräänlainen lapsiperheisiin kohdistuva progressiivinen veroluontoinen maksu, jonka toki voisi välttää, mikäli lapsi ei olisi päiväkodissa, mutta kuinka monelle perheelle tämä on tosiasiallisesti realistinen vaihtoehto?

Lokakuun kulut tosiaan olivat hyvällä tasolla siihen nähden, että keskimääräiset kuluni ovat pitkälti yli 3000 euroa kuussa. Lisäksi kuluja nostivat nyt kiinteistöveron toinen osa ja päiväkotimaksut. Näistä tuli yhteensä noin 850 euron paukku. Näiden lisäksi rahaa kului oikeastaan vain asuntolainojen hoitoon ja ruokakauppaan. Ylijäämä oli hyvällä tasolla ja olen varovaisen optimistinen sen suhteen, että koko vuoden ylijäämätavoite tulee täyttymään.
Vuokralaisen lähtiessä päätin ottaa sijoitusasuntomme lainan lyhennysjouston väliaikaiseen käyttöön suojellakseni likviditeettiäni. Kulut asunnosta juoksevat ja vakuus pitää palauttaa, joten rahavarat voivat olla tiukoilla tulevien kuukausien aikana. En ole aiemmin käyttänyt lyhennysjoustoa, joten tässäkin mielessä kyseessä on mielenkiintoinen kokeilu.

Säästämisaste palasi romahduksen jäljiltä takaisin normaalille uralle. Tavoitteeni koko vuodelle on 57% ja tällä hetkellä koko vuoden yhteenlaskettu säästämisaste on 58%. Tässä mielessä mitään hälyyttävää ei ole meneillään ja voidaan jatkaa suorittamista totuttuun tapaan. Kesärengasinvestointini taisi kyllä siirtyä seuraavalle vuodelle, kun ehdin jo vaihtaa talvirenkaat eikä silmiin oikein osunut hyvää alennuskamppista, joka olisi aktivoinut minut välittömästi investoimaan uusiin rinkuloihin. Renkaanvaihdon yhteydessä paljastui nykyisten kesärenkaideni karu kunto. Olin onnekas ettei mitään käynyt liikenteessä, koska renkaat olivat todella huonossa kunnossa, jopa nirhautuneet pinnasta. Kesärenkaiden osto tulee siis olemaan ajankohtainen ennen kuin on taas keväällä aika vaihtaa ne alle. Näitä investointeja voi jonkin verran lykätä muttei loputtomiin ohittaa.
Hesuli pyyhki lattiaa salkullani
Hesuli on tänä vuonna ollut täydessä tikissä. Oma salkkuni on jäänyt aivan auttamatta tahdista, kun helsingin pörde on porhaltanut omia menojaan. Kumulatiivinen alituotto Helsingin pörssi-indeksiin verrattuna on tänä vuonna 78 700 euroa. Eli jos kaikki pörssisijoitukseni olisivat vain kiinni helsingin pörssissä, varallisuuteni olisi melkein 80 000 euroa enemmän tänä päivänä. Tämä on niin suuri luku, että sitä on vaikea uskoa todeksi, mutta näin se vain on. Lokakuussa salkkuni jäi noin 6 prosenttiyksikköä vertailuindeksistä ja alituottoa kertyi pelkästään tämän yhden kuukauden aikana 14 400 euroa.

Tein taas normaaliin tapaan 1500 euron täysin automatisoidun sijoituksen muutamaan ETF:ään. Muilta osin kuukausi oli niin kiireinen, etten edes ehtinyt pohtimaan osakepoimintoja tai muita peliliikkeitä. Osinkoja kuitenkin vielä kilahteli Harvialta ja Kamuxilta, joten vähän normaalia enemmän tapahtumia oli salkussa.

Suurin osa riveistä oli plussalla lokakuussa, mutta sitten siellä oli yksi punainen rivi, joka romahti huolella. Qt:n tilanne on huolestuttava enkä ole ostanut sitä lisää kurssilaskuun. Päinvastoin pohdin, että pitäisikö luopua koko omistuksesta. Viimeiset vuodet ovat olleet firmalle haastavia ja tekoälyn nopea tulo tuntuu disriptoivan softabisneksiä vähän siellä sun täällä.
Olen itse asiassa pohtinut vakavasti osakepoiminnan lopettamista kokonaisuudessaan ja siirtymistä täysin rahastoihin. Osakepoiminta on sijoittamisen kuninkuuslaji ja se edellyttää harrastuneisuutta sijoitustutkimukseen, jotta siinä voi pärjätä. Jos ja kun strategiani on omistaa yhtiöitä pitkäjänteisesti, olisiko kuitenkin parempi vain minimoida riskit ja omistaa rahastoja pitkäjänteisesti? Yksittäisten yhtiöiden kohdalla voi sattua mitä vain ja tuntuukin siltä, että koko 20-luku on ollut täynnä yllätyksiä ja kriisejä, joihin salkkuyhtiöni ovat enemmän tai vähemmän kosahtaneet yksi toisensa jälkeen. Kriiseistä huolimatta indeksirahastot ovat porhaltaneet uusiin huippuihinsa. Yksi syy tähän pohdintaan on myös se, että olen nyt sijoittanut merkittävän summan palkanmaksajayritykseeni ja tuossa sijoituksessa itsessään on jo merkittävä määrä riskiä leivottu sisään. En tarvitse enää enempää riskiä muuta kautta, vaan päinvastoin mielelläni keskitän kaiken energiani tämän sijoituksen tuottojen maksimointiin. Voi siis olla, että ensi kesään mennessä olen likvidoinut kaikki osakepoimintani ja siirtänyt varat uusiin vähäriskisempiin kohteisiin. Se olisi yhden aikakauden päätös sijoitusurallani.
Synkistelystä huolimatta nettovarallisuus kasvoi
Tässäkin on yksi hyvä syy seurata varallisuuden kehitystä: kaikesta synkistelystä ja turhautumisesta huolimatta nettovarallisuuteni kehittyi varsin mukavasti lokakuussa. Jos kuuntelisin vain tunteitani enkä katsoisi faktoja, en välttämättä edes tajuaisi, että varallisuus kuitenkin kasvoi hyvin. Tämä luo resilienssiä jaksaa pienten kolhujen yli ja jatkaa pitkää taivalta kohti miljoonaa euroa.

Osinkoja kilahteli enimmäkseen Harvialta, mutta vähän myös Kamuxilta. Suurin yksittäinen tekijä varallisuuden kasvuun oli pörssisijoitukset. Muissa sijoituksissa kasvu tuli kokonaisuudessaan Sifter rahastosta, joka kehittyi oikein hyvin. Muu varallisuus oli lähinnä palkkatuloista jäänyttä ylijäämää. Kokonaisuutena melkein 13 000 euron kasvu oli varsin kiitettävä summa.

Tänä vuonna nettovarallisuuteni on kasvanut nyt 40 500 euroa, joka on kaukana tavoitetahdista, jonka mukaan nousua olisi nyt jo pitänyt tulla 76 000 euroa. Vuoden alusta sijoitukset ovat pakkasella 3000 euroa eli koko kasvu ja vähän enemmänkin on tullut ylijäämästä. Olen siis käytännössä kasvattanut varallisuuttani säästämällä rahaa. Vajaan puolen miljoonan sijoitusomaisuuden korkoa korolle -efekti loistaa kirkkaasti poissaolollaan. Mikäli sama kehitys jatkuu, voin heittää pyyhkeen kehään miljoonan euron tavoitteeni kannalta – ainakin tavoiteaikataulussa. Tästä päättelyketjusta syntyy ajatus: ei tästä tule yhtään mitään.
Mutta kun tänne asti on tultu, niin ei tässä enää lähdetä pakittamaan. Suomalainen sisu, p*rkele!
T.A.
Seuraa blogia X:ssä: https://x.com/TAjattelu
Seuraa blogia Facebookissa: https://www.facebook.com/TaloudellinenAjattelija/
Tilaa uudet blogikirjoitukset suoraan sähköpostiin: https://taloudellinenajattelu.fi/tilaa-blogi-sahkopostiin/
Seuraa sijoitussalkkuani Nordnetissä (vaatii rekisteröitymisen, affiliate-linkki): https://taloudellinenajattelu.fi/nordnet-salkkuseuranta
Hyödynnä kutsulinkkini ja sijoita alennuksella bitcoiniin ja muihin kryptoihin suomalaisessa Coinmotionissa: https://taloudellinenajattelu.fi/go/coinmotion
