Tilinpäätös 82/114. Seuraan kuukausittain oman talouteni kehitystä kohti tavoitettani, joka on miljoonan euron nettovarallisuus vuoden 2028 loppuun mennessä.
Huhtikuu oli jotenkin todella mukava kuukausi. En osaa kohdentaa sitä mihinkään yhteen tapahtumaan, vaan kokonaisuutena asiat soljuivat mukavasti eteenpäin. Suurelta osin tähän tunteeseen varmasti vaikuttaa kevään tuleminen ja aurinko, jonka kiertorata menee nyt niin, että saamme nauttia maagisesta auringonlaskusta kotijärvemme toiselle puolelle joka ilta aina lokakuuhun saakka. Näissä auringonlaskuissa on jotain harrasta, jotain mikä yhdistää ihmismielen luontoon eri tavalla kuin muu luonnossa oleminen. Päivittäinen rituaali katsella auringonlaskua ja sanoa hyvästit päivälle rytmittää elämää todella hienosti. Siinä yhdistyy eräänlainen luopuminen ja uuden vaiheen vastaanottaminen, kun taaperomme menee samoihin aikoihin nukkumaan ja isukin vapaa-aika alkaa.
Tuloslaskelma suunnilleen odotuksissa
Huhtikuun tuloslaskelma oli suurin piirtein odotuksien mukainen. Odotin tulojen olevan seiskalla alkavat, mutta ne jäivät hitusen vajaaksi. Kulupuolella ei oikeastaan ollut mitään ylimääräistä, mutta kuluja nostatti uusien kesärenkaiden hankinta ajoneuvoon.

Tuloissa ei palkkatulojen lisäksi ollut hirveästi ylimääräistä, muuta kuin pieniä hippusia sieltä täältä. Kulupuolella asumiskuluissa sähkönsiirto vielä vähän nostattaa kuluja, kun talvikaudella sähköä vain kuluu enemmän lämmitykseen. Toukokuussa tulee olemaan vielä kova rutistus asumiskulujen suhteen, kun vuosittainen vakuutusmaksu lähtee maksuun ja siihen päälle maksetaan sänkyhankinta pois kokonaisuudessaan. Alkuperäinen ajatus oli maksaa sänky pois kesällä, mutta olen oppinut tuntemaan itseäni sen verran, että en vain halua ylläpitää kulutusluottoa, vaikka se olisi korotonta ja kulutonta.
Olin budjetoinut uusia kesärenkaita varten tuhat euroa, mutta juuri siihen hintaluokkaan ei oikein löytynyt sopivia kumeja. Lopulta budjetti meni parilla sadalla yli, kun renkaiden vaihdon yhteydessä tehtiin myös nelipyöräsuuntaus. Joka tapauksessa lopputulos oli varsin hyvä. Toisaalta loppukuusta parkkitutkani alkoi valittaa, että se ei toimi ja nyt tosiaan autossani ei toimi parkkitutkat… niille pitäisi nyt keksiä jotain ja olen aika varma, että tästä ei ilman kuluja tulla selviämään.

Säästämisaste on nyt koko vuoden osalta 53%, joka on hieman yli 50% tavoitetason. Voisi siis todeta, että hyvin ollaan budjetin mukaisesti edetty koko vuosi eikä yllätyksiä ole tullut. Toukokuu tulee vielä olemaan kova rutistus, kun maksetaan koko uusi sänkyinvestointi pois kerralla, mutta sen jälkeen pitäisi hellittää.
Sijoitukset palautuivat maaliskuun kuopasta
Huhtikuu oli sijoitusteni kannalta erittäin menestyksekäs, mutta tästä huolimatta helsingin pörssi pieksi nousuprosenttini mennen tullen. On todella käsittämätöntä kuinka vahva kotipörssimme on ollut viime ajat. Onnea kaikille hesulissa vahvasti mukana olleille, olette päässeet nauttimaan harvinaisesta nousujaksosta!

Enpä oikeastaan tehnyt sen kummempia liikkeitä pörssissä, kun laitoin vain normaalit 1500 euroa ETF:iin. Vaihdoin kuitenkin osan säästösopimuksen ETF:stä toisiksi, koska yksittäiset rivit alkoivat saamaan yli 20% painoarvoja. Nordnetin valikoimaan oli tullut uusi Xtrackersin S&P500-ETF, jota ei silloin vielä ollut valikoimassa, kun aloitin kuukausisäästämisen. Itse asiassa suosittelen tätä uutta ETF:ää yli vanhan SXR8:n, jota on vaikea saada fiksulla painolla sopimukseen yksikköhintansa takia. Uusi XDPU on käytännössä sisällöltään sama, mutta yksikköhinta on todella matala ja kulut ovat alle puolet siitä mitä SXR8 tarjosi. Toki molemmissa kulut ovat niin pienet, että niillä ei käytännössä ole enää merkitystä tuottopotentiaaliin.
Tuon jenkki-indeksin lisäksi vaihdoin maailmaindeksin Amundin MWRE vanhasta iSharesin EUNL:stä. Tässäkin hinta on merkittävästi halvempi, mutta yksikköhinta on vähän korkeampi, mikä voi rajoittaa sen sopivuutta kuukausisäästösopimuksiin. Suosittelen kuitenkin lämpimästi tätä Amundia, koska sen kulut ovat merkittävästi pienemmän kuin iSharesissa ja yksikköhinnat lopulta ovat kohtuullisen lähellä toisiaan.
Olisin vaihtanut myös Emerging Markets -ETF:ni toiseen, mutta en löytänyt valikoimasta sopivaa korvaavaa rahastoa. Tämän kanssa on myös paino-ongelmia, joten päädyin vain siihen, että pienensin EM-indeksin osuutta kuukausisäästökokonaisuudessa 10%:iin. Ehkä se onkin ollut aiemmin turhan korkealla painolla ja tämä uusi tasapainotus on riskienhallinnan kannalta järkevä teko.

Huhtikuussa vain yksi rivi oli miinuksella ja kaikki muut plussalla. Tämä toki oli edellytyskin, jotta 8% nousi voisi toteutua. Kaikki indeksirahastot ovat mukavasti plussalla vuoden alusta alkaen ja tukevana vastapainona kaikki osakepoimintani ovat miinuksella vuoden alusta. On hieman hämmentävää, että EM-indeksi huitelee 15% tuotoissa vuoden alusta, kun Iranissa käydään sotaa, Venäjä on eristyksissä ja Kiina ottaa osumaa öljykriisistä. Nopealla vilkaisulla 12% tuosta indeksistä on sijoitettu TSMC:hen, joten puolijohteiden kova kysyntä näemmä tukee tätä rahastoa – ja toisaalta varmasti lisää myös riskiä alaspäin, kun hyvä sykli jossain vaiheessa loppuu.
Nettovarallisuus otti vappuspurtin
Nyt ei ollut valittamista minkään rivin osalta nettovarallisuuteni kehityksessä, kun kaikki rivit autoa lukuun ottamatta menivät oikeaan suuntaan. Tällaiset kuukaudet ovat harmillisen harvinaisia.

Pörssisijoitukset nousivat mukavasti, Harvia jakoi kivat osingot, bitcoin kehittyi hienosti ja Sifter-rahasto sekin painoi uusiin ennätyksiin. Mikäpäs tässä elellessä. Tällaisia kuukausia ottaisin avosylin vastaan useamminkin. Tietysti todellisuus ei ole ihan näin ruusuinen, koska juuri edellisessä kuussa markkinat romahtivat ja nyt nähtiin palautuminen pahimmasta kuopasta. Indeksit huitelevat ennätyslukemissaan ja maailmassa on epävakautta vähän siellä sun täällä. Kyllähän tässä varuillaan joutuu olemaan ja säästämään käteis- ja velkavipupuskuria romahduksen varalle samalla, kun kuukausisäästöt rullaavat.

Maaliskuun alhon jälkeen päästiin taas kolkuttelemaan seuraavaa satkua, kun nettovarallisuuteni nousi lukemaan 592 100 euroa. Tässä kohtaa ei tarvita edes mitään maailman vahvinta kuukautta, niin 600 000 euroa voisi vihdoin mennä rikki parin vuoden puurtamisen jälkeen. Kun mietin mitä kaikkea tämän kahden vuoden aikana on tapahtunut, olen käytännössä likvidoinut lähes kaiken osakeriskin ja siirtynyt rahastosijoittajaksi. Käytännössä kaikki osakepoimintani Harviaa lukuun ottamatta ovat sulaneet tämän kahden vuoden aikana.
Oikeastaan siirsin osakeriskin pois pörssistä listaamattomiin yhtiöihin, kun tein merkittävän sijoituksen työnantajayritykseni osakkeisiin. On vielä liian varhaista sanoa oliko tämä hyvä sijoitus vai ei, mutta ainakin se on saanut aikaiseksi sen, että vaikeinakin aikoina olen löytänyt jostain energiaa ja resilienssiä taistella läpi haasteiden ja vastoinkäymisten. Niin sanottu ‘skin in the game’ on upea asia työelämässä, koska se sitoo työntekijän ja yrityksen yhteen ja antaa työntekijälle selkeän, läpinäkyvän motiivin varmistaa, että yrityksen arvo kehittyy positiivisesti pitkällä aikavälillä.
Hauskaa vappua!
T.A.
Seuraa blogia X:ssä: https://x.com/TAjattelu
Seuraa blogia Facebookissa: https://www.facebook.com/TaloudellinenAjattelija/
Tilaa uudet blogikirjoitukset suoraan sähköpostiin: https://taloudellinenajattelu.fi/tilaa-blogi-sahkopostiin/
Seuraa sijoitussalkkuani Nordnetissä (vaatii rekisteröitymisen, affiliate-linkki): https://taloudellinenajattelu.fi/nordnet-salkkuseuranta
Hyödynnä kutsulinkkini ja sijoita alennuksella bitcoiniin ja muihin kryptoihin suomalaisessa Coinmotionissa: https://taloudellinenajattelu.fi/go/coinmotion
