Tilinpäätös 75/114. Seuraan kuukausittain oman talouteni kehitystä kohti tavoitettani, joka on miljoonan euron nettovarallisuus vuoden 2028 loppuun mennessä.
Syyskuu oli minulle välikuukausi sekä henkisesti, että yllätyksekseni myös toteuman perusteella. Tiesin, etten tule saamaan palkkatuloja koko kuun aikana, joten varsinaisia edellytyksiä hyvälle kehitykselle ei ollut. Tässä mielessä oli positiivista todeta, että varallisuuteni arvo pysyi jokseenkin paikoillaan. Oikeastaan pyrin keskittymään kaikkeen muuhun paitsi talouslukuihin ja vain minimoimaan menot. Tässä onnistuin kohtalaisesti, mutta samalla totuus hieroi vasten kasvoja; yleinen kulutasoni on korkealla ja sitä ei pääse pakoon vain pitämällä välikuukauden harkinnanvaraisista ostoista. Jos todella haluaisin minimoida kulut, vaatisi se suuria muutoksia jokapäiväiseen elämään, kuten pienempi ja halvempi asunto, tiukempi ruokabudjetti tai halvempi auto. Juuri tästä syystä rahataitojen oppiminen on niin tärkeää nuorena ennen kuin löytää itsensä tilanteesta, jossa varallisuuden kasvattaminen vaatisi suuria uhrauksia. On aina suurempi tuska luopua jo saavutetuista asioista kuin siirtää hankintoja muutamalla vuodella eteenpäin.
Palasin syyskuussa työarkeen kesän vanhempainvapaan jälkeen. Paluu oli mieluisa, jopa virkistävä. Pidän työstäni todella paljon, koska joka päivä pääsee tekemään merkityksellisiä päätöksiä, jotka parhaimmillaan luovat merkittävää omistaja-arvoa ja parantavat yrityksemme työntekijöiden ja asiakkaiden elämää. Lapsemmekin sitten lopulta sopeutui päiväkotielämään oikein mukavasti ja hoitajat ovat kehuneet häntä iloiseksi pojaksi, joka hymyilee paljon.
Tulojen puute teko tuloslaskelmasta karun
Kuten viime kuussa kirjoitin, ei tässä kuussa palkkatuloja herunut. Onneksi sain joitain pieniä matkakulukorvauksia ja pieniä muita tuloja ettei aivan nollille jääty. Oli kuitenkin alusta asti selvää, että ylijäämää ei tässä kuussa tulisi kertymään ja säästöpossulla jouduttaisiin rahoittamaan elo.

Koska tiesin ettei tuloja heru, pyrin minimoimaan kulut. Harrastuskulut olivat tästä huolimatta suuret, koska sinne osui tiettyjä ennalta määrättyjä kuluja, joiden ajoitus sattui tälle kuulle. Muilta osin harkinnanvaraista kulutusta oli oikeastaan auton pesu ja vahaus, jonka otin, kun kohdalle sattui yksi ulkomaan työmatka. Lentokenttäpesu on kätevä, kun ei erikseen tarvitse viedä autoa mihinkään ja odotella sen valmistumista, enkä lapsiarjessa ole saanut aikaiseksi pestä autoa. Lisäksi ostin autoa varten kompressorin, jotta saan kotona täytettyä renkaat. Nollakelit tuntuvat laskevan kesärenkaiden rengaspaineita, joten on kiva täyttää renkaat ennen pidempiä matkoja.
Pieniä kuluja tuli myös vaatehankinnoista 1-vuotiaallemme. Tuntuu, että olemme koko ajan jäljessä hankinnoissa – sen verran nopeasti kelit muuttuvat ja päiväkodissa kuitenkin ulkoillaan pari kertaa päivässä. Juuri kun saimme sadevaatteet hommattua, sadekelit loppuivat ja nollakelit alkoivat ja sitten pitikin jo olla hommaamassa paksumpia ulkovaatteita – lääh puuh.

Säästämisaste meni sen verran paljon miinukselle, ettei tällaista ole ennen nähty eikä ehkä koskaan tulla näkemään uudestaan. Noin 400% miinuksen taustalla oli pienten lukujen matematiikka, eli jos tuloni olivat vain noin 600 euroa ja kulut 2800 euroa, siitä se miinus muodostuu. Kulutasoni oli noin 500 euroa keskiarvoa pienempi, joten ei tähän miinukseen sen suurempaa dramatiikkaa sisältynyt ja koko vuoden keskiarvoinen prosentti on vielä 57%, joka on täsmälleen tavoitetaso tälle vuodelle.
Indeksit pärjäsivät, osakepoiminnat eivät
Tämä alkaa jo tuntua tutulta tarinalta; osakepoiminnat heikensivät tuottoja ja indeksit pärjäsivät kohtuullisen hyvin. Näin kävi viime kuussa ja samoin myös tässä kuussa. Onneksi nyt kokonaistuotoissa jäätiin nollille, kun edellisessä kuussa kynnettiin syvälle 9% laskuun. Helsingin indeksi nousi 2% syyskuussa, joten takkiin tuli yli 6000 euron edestä.

Tulojen puutteesta huolimatta päätin pitää kuukausisäästöohjelmani rullaamassa normaaliin tapaan, eli sijoitin 1500 euroa täysin automatisoidusti neljään ETF-rahastoon. Laskeskelin, että käteispuskurini kestää tämän sijoituksen, kun vain elän maltillista kustannustietoista elämää. Muita liikkeitä ei kuun aikana tullut tehtyä.

En oikeastaan seurannut salkkuani yhtään syyskuun aikana, joten kehitystilastojen tarkastaminen kuun päätyttyä oli aidosti jännittävä hetki. Tiesin, että nollille jäätiin, mutta ei tiennyt mikä on pärjännyt ja mikä ei. Ei sinänsä tullut yllätyksenä, että kaikki rahastoni olivat plussalla ja lähes kaikki poiminnat miinuksella, mutta olisihan se ollut mukavaa, jos poiminnat olisivat pärjänneet paremmin. Erityisesti Harvian syvä yli 10% lasku vaikutti salkun kokonaistuottoihin merkittävästi. Harvia ei ole julkaissut uusia uutisia Q2-tuloksen jälkeen, joten ehkä tämä lasku liittyi vielä tulospettymyksen palasteluun.
Nettovarallisuus pysyi paikoillaan
Tulojen puute huomioon ottaen oli pienoinen yllätys, että nettovarallisuuteni pysyi paikoillaan. Puolustusvoitto tuli bitcoinin pienestä vahvistumisesta ja Sifter-rahaston arvonnoususta. On kiva nähdä Sifterin pärjäävän, kun viime ajat ovat tuntuneet olevan sille haastavat – kuten myös monelle muulle.

Muu varallisuus laski enimmäkseen sen takia, että elämä piti rahoittaa säästöpossusta, mutta myös koska kassasta lähti 1500 euroa pörssiin ja 400 euroa asuntolainan lyhennyksiin.

Edellisen 13 kuukauden nettovarallisuuskehityksen tarkastelu aiheuttaa haukotuksia ja huokauksia. Juuri mihinkään ei ole liikuttu, mutta onneksi kehitys on sentään positiivista eikä negatiivista. Pääoma-allokaationi on viime aikoina mennyt kohti defensiivisempiä kohteita, kuten rahastot sekä listaamattomiin osakkeisiin, joissa arvonnousua on vaikea mitata kuukausitasolla. Tämä selittää ainakin osan mörnimisestä. Samalla se saa pohtimaan, että mitä tämä allokaatiomuutos tarkoittaa miljoonan euron tavoiteaikatauluni kannalta, mutta jätän sen aiheen syvällisemmän pohdinnan ensi vuoden budjetoinnin yhteyteen.
Mukavaa vuoden viimeisen kvartaalin rutistusta lukijoilleni!
T.A.
Seuraa blogia X:ssä: https://x.com/TAjattelu
Seuraa blogia Facebookissa: https://www.facebook.com/TaloudellinenAjattelija/
Tilaa uudet blogikirjoitukset suoraan sähköpostiin: https://taloudellinenajattelu.fi/tilaa-blogi-sahkopostiin/
Seuraa sijoitussalkkuani Nordnetissä (vaatii rekisteröitymisen, affiliate-linkki): https://taloudellinenajattelu.fi/nordnet-salkkuseuranta
Hyödynnä kutsulinkkini ja sijoita alennuksella bitcoiniin ja muihin kryptoihin suomalaisessa Coinmotionissa: https://taloudellinenajattelu.fi/go/coinmotion
