Tilinpäätös 78/114. Seuraan kuukausittain oman talouteni kehitystä kohti tavoitettani, joka on miljoonan euron nettovarallisuus vuoden 2028 loppuun mennessä.
Vuodessa 2025 oli potentiaalia olla kaikin puolin fantastinen vuosi. Monelle sijoittajalle se sitä olikin siitä päätellen mitä X-fiidissä on tullut vastaan. Helsingin pörssikin tahkosi päätä huimaavan 34% vuosituoton. Itselleni tämä vuosi vihdoin teki selväksi sen mututuntuman, joka on jo pitkään kutitellut mahan pohjaa: osakepoiminta vaatisi valtavasti enemmän ajallista panostusta kuin olen valmis siihen laittamaan. Näinpä minulle parempi vaihtoehto on sijoittaa pitkäjänteisesti rahastoihin ja saada markkinoiden keskimääräinen tuotto.
Muuten kuin sijoitustuottojen osalta vuosi oli varsin onnistunut. Perhe-elämä sujuu todella mukavasti, kun lastenhoitaja auttaa arkea ja työelämä on ollut olosuhteisiin nähden varsin vakaata menoa. Ehdinpä jopa kesällä viettää vanhempainvapaatakin.
Päivitin sivustoni historia-sivun ja lukuja silmäillessä huomasin selvän trendin: vuoden 2022 hyvien tulojen jälkeen kulutaso pomppasi uudelle tasolle ja on pysynyt korkealla tasolla, mutta tulot ovat selvästi laskeneet vuosi vuodelta. Tästä on seurannut ylijäämän trendinomainen pienentyminen, mikä näkyy pienempänä rahavirtana sijoituksiin ja näin ollen korostaa sijoitustuottojen roolia varallisuuden kasvussa. Olen siis ajanut talouteni tilanteeseen, jossa varallisuuden kasvattaminen aidosti ja oikeasti edellyttää sijoitustuottoja, kun ylijäämällä ei voi enää samalla tavalla runnoa kasvulukuja. Tilanne on itse aiheutettu ja liittyy enimmäkseen päätökseemme muuttaa maaseudulle isoon omakotitaloon, jonka kulut ovat korkeat. Onneksi elämänlaatu nousi samalla sen verran paljon, että päätös ei kaduta tai harmita. Tämä kuitenkin toimii hyvänä esimerkkinä tilanteesta, jossa nopeampi vaurastuminen olisi ollut mahdollinen, mutta omilla toimenpiteillä on heikennetty mahdollisuuksia. Uskon, että näitä päätöksiä jokaisen elämästä löytyy joko tietoisesti tai tiedostamatta tehtyinä.
Ylijäämätavoite jäi niukasti saavuttamatta
Pitkään näytti siltä, että ylijäämätavoite menisi heittämällä rikki ja ihan budjetissakin siihen oli leivottu sisään pientä joustovaraa. No nyt kävi kuitenkin niin, että muutamalla satasella ylijäämätavoite jäi saavuttamatta johtuen budjetoitua suuremmista kuluista. Syyn voisi vierittää monenkin päätöksen niskoille, mutta ainakin siitä koitui odottamattomia kuluja, kun vuokra-asuntomme oli viimeiset kaksi kuukautta tyhjillään ja en päässyt netottamaan vuokra-asunnon kuluja vuokratuloista, vaan jouduin ottamaan ne raakana sisään.

Joulukuun tulot olivat tavanomaista pienemmät, koska jouduin maksamaan verorästejä viime vuodelta. Tein niin, että netotin ne tuloistani, kun vastaavasti veronpalautukset olisin kirjannut kasvattamaan tuloja. Jos veroprosenttini olisi ollut oikealla tasolla viime vuonna, olisin maksanut enemmän ennakonpidätystä ja tienannut vähemmän.
Kulupuolella asumisen kulut jatkuivat korkeana johtuen lainanhoitokuluista, kodinhoitajasta ja talvikauden korkeista sähkölaskuista, jossa kyllä itse asiassa pörssisähkö oli kohtuullisella tasolla, mutta Caruna tuntuu lypsävän vuosi vuodelta enemmän matalariskistä tuottoa meidänkin kotitaloudestamme. Muissa kuluissa oli noin 600 euron edestä joululahjoja ja taaperomme päiväkotimaksu, joka on tasainen kolmisen sataa euroa kuussa ympäri vuoden. Muilta osin kulupohja oli varsin maltillisella tasolla ja ruokakauppaankin meni hämmästyttävän vähän rahaa.

Lopulta marras- ja joulukuun säästämisasteet jäivät niin mataliksi, että koko vuoden säästämisaste painui tasolle 53%. Olen useasti todennut, että kukaan ei oikeasti tarvitsisi yli 50% säästämisastetta ja olen edelleen sitä mieltä, joten tässä mielessä 53% on oikein hyvä lukema. Tavoitteeni oli kuitenkin asetettu lukemaan 57%, joten siitä jäätiin. Ja kaksi viimeistä kuuta olivat niin matalalla tasolla, että se alkaa jo näyttää huolestuttavalta trendiltä. Tämä on havainto, joka pitää huolellisesti perata vuoden 2026 budjettia laadittaessa.
Sijoitukset jäivät plussalle, mutta kauas indeksistä
Voihan pyhä sylvi miten vahva Helsingin pörssi on tänä vuonna ollut. Salkkuni jäi sen verran plussalle joulukuussa, että sain rutistettua koko vuoden tuotoiksi sääliplussan, +0,20%. Eli käytännössä nollille jäätiin, mutta onneksi positiivisille nollille eikä negatiivisille. Hesuli sen sijaan nousi joulukuussa 5% ja pieksi salkkuni 11000 euron erotuksella. Koko vuoden osalta sain ennätyksellisen selkäsaunan, kun hesuli piiskasi minua 83000 euron ylituotoilla. Vähemmälläkin demonstraatiolla olisi saanut käännytettyä heikkohermoisia (ja -lahjaisia) indeksisijoittajiksi.

Vaikka kassavirtani on ollut jokseenkin tiukoilla viime kuukaudet, pidin kiinni 1500 euron automatisoiduista kuukausisäästöistä. Tämän lisäksi varmistin, että luovutusvoittoveroja ei kerry maksettavaksi ja puolitin Kamux ja LeadDesk -positiot salkussani. Lopulta päädyin vielä myymään kokonaan Reveniot pois, kun tarvitsin vielä lisää tappioita verotukseen. Vapautuneet pääomat parkkeerasin yrityslainoihin, joista olisi tammikuussa kilahtamassa tililleni ensimmäiset kuponkikorkotuotot koskaan. Nuo yrityslainapaperit olen valmis myymään heti, kun markkinoilla nähdään isompi korjausliike, mutta sellaisenaankin ne tuovat hyvää riskihajautusta salkkuun.

Suurin osa salkkuni riveistä oli plussalla koko vuotta tarkastellessa, mutta näemmä Qt:n miinus oli niin rankka, että koko salkku jäi nollille. Reveniot ovat poistuneet kokonaan ja loputkin osakeriveistä tulee poistumaan sopivan hetken tultua kesään mennessä. Ehkä Harviat jätän, kun se on aidosti todistanut olevansa erittäin hyvä firma vakaalla tuloksentekokyvyllä ja pääoman tuotolla mitattuna, vaikka markkina on välillä ollut kovinkin myrskyisä. Eipä Harvian osingossakaan ole valittamista.
Revenio-sijoitus jäi lopulta osingot huomioiden kolmisen tonnia tappiolle. Osto- ja myyntihistoria ajoituksineen ei nykyisen tiedon valossa ollut kovin mairitteleva ja heijastaa sitä, että eipä minulla lopulta mitään hyvää näkemystä ollut siitä, miten firman liiketoiminta tulisi kehittymään. Oh well…
Nettovarallisuus kasvoi mutta jäi kauas tavoitteesta
Oli helpotus päättää vuosi kasvukuukauteen, vaikkakin kasvu jäi pieneksi. Mitään satumaista joulupukkirallia ei salkkuuni osunut ja lopulta tämän vuoden nettovarallisuustavoite 633 300 euroa jäi haaveeksi.

Käytännössä ainoat ajurit kasvulle olivat palkkatuloista jäänyt ylijäämä ja pörssisalkkuni tuotot. Muissa sijoituksissa bitcoin painoi lukuja alaspäin ja Sifter-rahasto nousi hieman, mutta ei kokonaan paikannut bitcoinin luomaa aukkoa. Kokonaisuuden kruunasi autoni, jonka jälleenmyyntiarvo on sulanut kuin ensilumi suomalaisessa joulukuussa.

Jos nettovarallisuusgraafini laittaa haukotuttamaan, en nosta syyttävää sormea, koska se haukotuttaa myös itseäni. Kasvu on ollut aneemista. Tämän vuoden ylijäämätavoitteestani saavutin 99% eli 46 431 euroa, kun tavoite oli 46 800 euroa. Sijoitustuottotavoite sen sijaan jäi 6% pakkaselle eli miinusta kertyi varallisuuteni tuotoille 2700 euroa, kun tavoite oli plussaa 44 400 euroa. Lähes puolen miljoonan euron sijoitusvarallisuudella pitäisi nähdä jo korkoa korolle -efektin vaikutusta, mutta tässä sitä ollaan. Mielestäni tavoite itsessään oli varsin realistinen, koska esimerkiksi Helsingin pörssi nousi tuplat tavoitteeseeni nähden salkkuni arvoon suhteutettuna ja lähes puolet sijoitusvarallisuudestani on pörssin ulkopuolella.
Miljoonan euron tavoiteaikatauluni tulee yllättävän nopeasti vastaan (3 vuotta jäljellä) ja tämän vuoden toteutuneella tahdilla olisin jäämässä hyvin pahasti jälkeen, noin 700 000 euron tietämille.
Näillä premisseillä budjetoinnista ja skenaariolaskelmista tulee taas kerran hyvin mielenkiintoinen harjoitus.
Mukavaa ja menestyksekästä vuotta 2026 lukijoilleni!
T.A.
Seuraa blogia X:ssä: https://x.com/TAjattelu
Seuraa blogia Facebookissa: https://www.facebook.com/TaloudellinenAjattelija/
Tilaa uudet blogikirjoitukset suoraan sähköpostiin: https://taloudellinenajattelu.fi/tilaa-blogi-sahkopostiin/
Seuraa sijoitussalkkuani Nordnetissä (vaatii rekisteröitymisen, affiliate-linkki): https://taloudellinenajattelu.fi/nordnet-salkkuseuranta
Hyödynnä kutsulinkkini ja sijoita alennuksella bitcoiniin ja muihin kryptoihin suomalaisessa Coinmotionissa: https://taloudellinenajattelu.fi/go/coinmotion
