You are currently viewing Helmikuu 26 – Naruton jalanjäljissä

Helmikuu 26 – Naruton jalanjäljissä

Tilinpäätös 80/114. Seuraan kuukausittain oman talouteni kehitystä kohti tavoitettani, joka on miljoonan euron nettovarallisuus vuoden 2028 loppuun mennessä.

Katsoin nuorena anime-sarjoja. Yksi niistä oli Naruto. Viime kuukausien aikana Naruto on herännyt ajatuksissani uudestaan, vaikka en ole katsonut mitään siihen liittyvää sisältöä varmaan ainakaan 20 vuoteen. Miksi näin? Tätä olen itsekin pohtinut ja päätynyt lopputulokseen, että talouslukujeni kehityksessä on paljon samankaltaisuuksia Naruton matkaan Hokageksi. Virheitä, oppimista, periksiantamattomuutta ja hidasta, mutta vakaata kasvua, joka törmää yhä uudestaan suurempiin haasteisiin. Saan Narutosta voimaa, kun talousluvut eivät kehity myönteiseen suuntaan; se muistuttaa minua siitä, että ajoittain elämässä tulee haasteita ja turhautumista vastaan, mutta kovalla työllä ja periksiantamattomuudella niistä voi selvitä ja tulla vahvempana ulos tilanteesta.

Tuloslaskelma oli odotuksien mukainen

Helmikuun tulot olivat suunnilleen odotetulla tasolla. Sain talvilomarahat, jotka paransivat tuloja, mutta toisaalta kuittasin verottajalle loput jäännösverot 2024 vuoden verotuksesta. Nämä menivät aika lailla tasan ja lopputuloksena tulot pysyivät vakiona. Kulupuolella oli tiedossa, että talvikauden sähkölaskut ovat korkeat, mikä nostaa asumiskuluja ja lisäksi liiton jäsenyys tuli helmikuussa maksuun. Muilta osin kulut olivat varsin tavanomaiset.

Helmikuun tuloslaskelma. Tulot ja menot olivat ennakoidulla tasolla.

Asumiskuluja tosiaan rokottivat suuret sähkökulut, kun tammikuu oli poikkeuksellisen kylmä ja sähkön hinta poikkeuksellisen korkealla (tammikuun kulutus tulee maksuun helmikuussa). Tekoäly tiesi kertoa, että tammikuu oli tämän vuosituhannen kolmanneksi kylmin. Tuulimäärät tosin olivat hyvät, mutta nehän eivät auta sähköntuotantoon, jos tuulivoimaloiden lavat ovat jäässä eivätkä pyöri… tämä jos mikä vahvistaa tuulivoiman asemaa tuurivoimana.

On uskomatonta, että Suomessa tuulivoima on päästetty niin dominoivaan asemaan sähkömarkkinoilla ja samaan aikaan ei ole velvoitettu mitään säätövoimaa tuulivoiman rakentajilta. Sähkön hintavaihtelut ovat niin hurjia ja keskihinta niin matala, että kuluttajia piiskataan kylmällä kaudella ja toisaalta sähkö on niin halpaa muilla kausilla, että lisävoiman rakentaminen ei ole taloudellisesti kannattavaa.

Mikäli on mahdollista, tullen tulevina vuosina ottamaan kiinteän sopimuksen tammi-helmikuulle ja koko muun vuoden menen pörssisähköllä. Lisäksi pohdin uusia energiansäästöinvestointeja, joista päällimmäisenä on mielessä ilmalämpöpumpun asennus autotalliin, jossa nyt helottavat sähköpatterit.

Sähkön lisäksi ylimääräisiä kuluja tuotti muutaman sadan euron edestä rikki mennyt ilmanvaihtokoneen tuloilman lämmityksen kiertovesipumppu, joka piti korvata uudella. Tätä varten otin suosiolla putkimiehen paikalle. Hyvänä asiana tässä oli, että nyt ymmärrän paljon aiempaa syvällisemmin teknisen huoneemme eri putkien ja pumppujen käyttötarkoituksen eikä mitään sen kalliimpaa päässyt rikkoutumaan pakkasilla.

Helmikuun säästämisaste oli lähellä tavoitetasoa 50%.

Alkuvuosi on lähtenyt liikkeelle hieman tavoitetason alapuolella. Maaliskuussa saan pienet vuosibonukset, minkä pitäisi ainakin toistaiseksi boostata koko vuoden säästämisaste yli 50% tason ja pitää se siellä hyvän tovin.

Hesuli on idolini

Helsingin pörssi on aivan uskomaton. Kuukaudesta toiseen vuosikasvun tasoisia kuukausikehityksiä, WHAT?! Helmikuussakin noustiin 5%, joka olisi lähes yksinään kelpo suoritus koko kalenterivuodelta. OMXHGI on itse asiassa niin vahva, että se on pessyt salkkuni mennen tullen jo pidemmän aikaa. Viimeisen 13 kuukauden aikana hesuli on noussut 111 tuhatta euroa enemmän kuin salkkuni, kun kasvuluvut suhteutetaan salkkuni kokoon. Muutama kuukausi takaperin tuottoero vielä nauratti, mutta nyt hymy on alkanut hyytyä, etenkin kun kaikki osakepoimintani ovat samaisesta pörssistä. Pelkkä helmikuun tuottoero salkkuni ja hesulin välillä oli 17 300 tuhatta hesulin hyväksi… what the heck.

Helmikuussa salkkuni jäi pari prosenttia pakkaselle, kun samaan aikaan OMXHGI nautti 5% erinomaisista tuotoista.

En oikeastaan ehtinyt seurata pörssiä koko kuun aikana muuta kuin sivusilmällä. Täysin automatisoidut 1500 euron kuukausisäästöt menivät ETF:iin, mutta muilta osin tapahtumia ei kertynyt eikä edes osinkoja kilahdellut. Nyt tuli myös Stoxx 600 -ETF:ää ostettua, kun viilasin sen painoa korkeammalle salkussa. Kehittyvät markkinat (EM) ovat enää 15% painolla mukana säästösopimuksessa. Riskimielessä tämä lienee perusteltua, mutta tänä päivänä Emerging Markets on parhaiten tuottanut rahastoni! Viimeisen vuoden aikana se on kehittynyt erittäin hyvin häviten hesulille vain muutamalla hassulla prosenttiyksiköllä (27,7% vs. 30,5% tuotto).

Nordnet-salkkuni kehitys helmikuun viimeisenä päivänä tarkasteltuna.

Koko sijoitusstrategiani on ollut “buy & hold” ja olen tätä pyrkinyt toteuttamaan. Mielestäni aikoinaan valikoin salkkuuni hyviä yhtiöitä. Nyt kun katson niiden kehitystä, voin todeta, että tuolloin hyvältä vaikuttaneet yhtiöt eivät ole suoriutuneet, paitsi ehkä Harvia, joka on yrityksenä vuodesta toiseen mennyt oikeaan suuntaan, mutta osake on pakittanut.

Remedyllä oli hyvin menestynyt pelijulkaisu Control takana, kun poimin sitä salkkuun. Sen jälkeen kaupallisia menestyksiä ei ole näkynyt. Mikäli tuleva Control-peli ei menesty, myyn koko position tappiolla pois todeten, että peliliiketoiminta ei hittibisneksenä toimi sijoitusstrategiaani.

LeadDesk näytti lupaavalta yritysostovetoisella laajentumisella, kun poimin sitä. Sen jälkeen yritysostorintama onkin hiljentynyt ja vaikka luvut ovat kehittyneet oikeaan suuntaan, se on ollut liian hidasta markkinoille ja kurssi on madellut pohjilla vuodesta toiseen.

Kamux näytti aikoinaan vakaalta bisnekseltä, jolla on selkeä suunnitelma kansainvälistymiseen, mutta kehitys on ollut niin tuulista ja heikkoa, että ilmeisesti hyvän kehityksen taustalla olleet henkilöt ovat lähteneet ja sitä myötä pakka on mennyt sekaisin. Vakaa liiketoiminta ei olekaan vakaata, vaan vakaasti heikentyvää. Fiksut sijoittavat myivät viimeistään siinä vaiheessa osakkeensa pois, kun Ruotsin liiketoiminnasta paljastui vakavia väärinkäytöksiä. Itsekin olen keventänyt positiota muutamaan otteeseen matkalla ja jättänyt pienen seurantaposition mahdollisen käänteen varalta. Tässä kohtaa voisi kuitenkin olla parempi myydä loputkin pois ja seurata kehitystä katsomosta, kun firman tulos kyntää tappiolla ja selkeää suunnitelmaa liiketoiminnan kääntämiseksi ei ole.

Lopulta jäljelle jää Qt Group… jonka piti olla suuri menestys, mutta mitä ihmettä on tapahtunut. Vaikka firman liikevaihto on kasvanut, kasvutahti on hidastunut todella merkittävästi ja samalla tuloksentekokyky heikentynyt. Firma takoo tulosta ja tase on hyvässä kunnossa, joten sijoittajalla ei sinänsä ole mitään hätää. Kysymys kuuluukin, mitä tapahtuu tulevaisuudessa? Oliko kyseessä vain väliaikainen kyykky tuloksessa vai edetäänkö Kamux-tyylisesti miinukselle? Korvaako tekoäly ja ‘vibe coding’ Qt:n ratkaisut tai viekö ainakin osan hinnoitteluvoimasta? En tiedä vastausta näihin kysymyksiin, mutta tiedän, että hyvin hajauttaneen indeksisijoittajan ei tarvitse pohtia tällaisia kysymyksiä.

N niin kuin nettovarallisuus ja Naruto

Voihan Naruto sentään, pakkaselle meni nettovarallisuuden muutos. Syyt miinukseen olivat osakepoimintojen heikko kehitys ja bitcoinin suoranainen romahdus. Olen hiljalleen alkanut pohtia, että voisin keventää bitcoinin osuutta kokonaissijoitusvarallisuudestani, mutta tuo on vielä toistaiseksi jäänyt pohdinnan tasolle. Nyt markkinat hoitivat sen puolestani, jee!

Nettovarallisuuteni laski 6772 euroa helmikuun aikana.

Q4-tuloskausi ei ollut positiivinen omistuksilleni, minkä myötä osakesalkkuni arvo laski lähes 5000 euroa. Muiden sijoitusten osalta Sifter kehittyi hyvin, mutta bitcoinin romahdus peitti tuotot alleen. “Positiivisena” asiana osakepoimintani Harviaa lukuun ottamatta ovat enää noin 8% pörssisalkun arvosta, joten ehkä jossain vaiheessa lasku tasaantuu – ellei sitten tietysti seuraavaksi ala indeksitason kokonaisromahdus á la finanssikriisi.

Nettovarallisuuteni oli tasan 580 000 euroa helmikuun lopussa.

Olen nyt graidannut väliä 500-600 tuhatta euroa 22 kuukautta. Vertailun vuoksi 100-200 tuhannen väli meni 19 kuukaudessa ja 300-400 tuhatta meni 28 kuukaudessa. Mutta toisaalta 200-300 tuhatta meni 6 kuukaudessa ja 400-500 tuhatta meni 11 kuukaudessa. Hämmentävästi joka toinen satku on vienyt todella kauan ja joka toinen on tuntunut melkein siltä, kuin se olisi tullut itsestään. Kun jossain vaiheessa vihdoin saan 600 tuhatta rikki, ehkä sen jälkeen 700 tuhatta meneekin todella nopeasti rikki ja sitten ollaankin jo melkein kurotusetäisyydellä miltsistä.

Rasengan!

T.A.

Seuraa blogia X:ssä: https://x.com/TAjattelu

Seuraa blogia Facebookissa: https://www.facebook.com/TaloudellinenAjattelija/

Tilaa uudet blogikirjoitukset suoraan sähköpostiin: https://taloudellinenajattelu.fi/tilaa-blogi-sahkopostiin/

Seuraa sijoitussalkkuani Nordnetissä (vaatii rekisteröitymisen, affiliate-linkki): https://taloudellinenajattelu.fi/nordnet-salkkuseuranta

Hyödynnä kutsulinkkini ja sijoita alennuksella bitcoiniin ja muihin kryptoihin suomalaisessa Coinmotionissa: https://taloudellinenajattelu.fi/go/coinmotion

Leave a Reply