Heinäkuun tilinpäätös – Joko pohjat on nähty

Heinäkuun tilinpäätös – Joko pohjat on nähty

Tilinpäätös 37/114. Seuraan kuukausittain oman talouteni kehitystä kohti tavoitettani, joka on miljoonan euron nettovarallisuus vuoden 2028 loppuun mennessä.

Heinäkuu meni mukavasti lomaillessa ja kiireisestä alkuvuodesta palautuen. Tutustuimme vaimoni kanssa uuden kotimme paikalliseen ympäristöön ja lähialueen aktiviteetteihin. Lisäksi oli mahtavaa saada kutsua useita vieraita uuteen kotiimme tutustumiskäynnille ja vaihtaa samalla kuulumisia. Tämä näkyi kasvaneina ruokakustannuksina, mutta kyse ei ollut onneksi mitenkään merkittävästi summasta. Kaikin puolin kuukausi meni mukavasti ja nyt on virtaa hyökätä syksyn haasteisiin.

Korkeat kulut ja korkeat tulot

Heinäkuun kulut olivat selvästi budjetoitua ja historiaa korkeammat. Kolmen edellisen vuoden ajalta löysin yhden kuukauden, kun kulut ovat olleet tätä kuukautta korkeammat. Toisaalta tuloni ovat kasvaneet vuosien saatossa, joten säästämisaste näytti vielä kohtalaisen hyvältä. Tämän kuun tulot olivat normaalia korkeammat muutamien likvidoitujen sijoitusten kotiuttamisen johdosta. Karsin pieniä sijoituksia sieltä täältä, kun haalin kasaan käsirahaa tulevaa kiinteistökauppaa varten. Onneksi nämä sijoitukset olivat plussalla eivätkä miinuksella, joten sain mahdollisuuden kirjata myyntivoittoja tappioiden sijaan.

Heinäkuun tuloslaskelma. Tulot olivat normaalia suuremmat, mutta niin olivat kulutkin. Rahaa jäi kuitenkin säästöön kelpo summa.

Uuden kodin varustelu on vielä käynnissä, joka näkyi muuttuvissa asuntokuluissa. Suurimmat hankinnat olivat tällä kertaa robotti-imuri ja alennusmyynneistä kasa liinavaatteita vierashuoneisiin. Autokuluissa oli vain tankkaus kahdesti. Siihen nähden summa on mielestäni aika suuri, kun vuosi sitten saman määrän polttoainetta sai vielä noin satasella. En yhtään hämmästele valitusta polttoaineen hinnasta, kun itse en edes tee säännöllisiä työmatkoja autolla ja silti koen kulut suuriksi. Päivittäistavarakategoria oli koholla lähinnä vieraiden kestitsemisen takia, mutta on mukana myös merkittävä määrä lähitilan marjaostoksia, joilla herkuttelimme suvereenisti koko kuukauden liikaa kuluja katsomatta.

Merkittävin liikehdintä tapahtui sijoitusten ja säästöpossun välillä, kun otin rahaa pois sijoituksista pankkitilille odottamaan kiinteistökauppaa. Ostamme elokuussa kiinteistön, jossa olemme nyt vuokralla. Ensi kuun tulos tulee näyttämään erittäin karulta johtuen 4% varainsiirtoverosta. Kyseessä on todella ikävä vero, koska pankki ei edes suostunut ottamaan tätä osaksi asuntolainaa, vaan se tulee könttäsummana käsirahan päälle kasvattaen heti tarvittavan käteisen määrää noin 27,5%. Tällä verolla on pakko olla kangistava vaikutus kiinteistökauppoihin, niin merkittävistä summista puhutaan.

Heinäkuun säästämisaste oli 56%. Tämä oli alle tavoitteen, mutta onneksi koko vuoden säästämisaste on vielä täsmälleen budjetoidulla 67% tasolla.

Tappio indeksille oli selvä

Indeksi palautui todella vahvasti heinäkuun aikana. Kolmen ja puolen vuoden pituisen seurantataulukkoni historiatiedoista löytyi vain kaksi kuukautta, kun indeksi on noussut enemmän yhden kuukauden aikana. Oma salkkuni ei päässyt tähän tahtiin mukaan ja syykin on selvillä: Harvia paukautti markkinan odotuksia heikommat luvut pöytään Q2 ennakkotietona. Yllättäen energiakriisin keskellä ja inflaation kuristuksessa kiukaat eivät ole enää menneet samaan tapaan kaupaksi kuin viime vuosina on totuttu. Julkaisusta jäi pois tieto, että johtuuko heikentynyt myynti Euroopan kriisitilanteesta vai onko USAn saunabuumi laantunut. Mikäli kyseessä on kriisin aiheuttama poikkeustilanne, en olisi osakkeenomistajana kovin huolissani, koska kriisit eivät koskaan ole ikuisia, mutta mikäli USAn saunabuumi on laantunut, voi tällä olla pitkäkestoinen vaikutus tulevaisuuden kasvukäyrään. Tutkitaan ennen kuin hutkitaan.

Indeksiltä tuli 5%-yksikköä takkiin, joka tarkoittaa noin 10 000 euron alituottoa oman salkkuni kokoluokassa. Noin 30% salkustani on nyt ETF-rahastoja. Jatkamalla kuukausisäästämistä pitkäjänteisesti pääsen hiljalleen sijoitussuunnitelmani mukaiseen tavoitteeseen, jossa puolet salkusta on rahastoja. Tämä tie ei varmasti ole portti äkkirikastumiseen, mutta eipä sitä olla hakemassakaan, vaan pitkäjänteistä vaurastumista kohtuullisella riskillä.

Heinäkuussa indeksi nousi 7% samalla, kun oma sijoitussalkkuni nousi 2%. Erinomainen kuukausi indeksille.

Tein pieniä liikkeitä salkussani heinäkuun aikana. ETF-säästöt rullasivat normaalisti ja sen lisäksi myin Nokiat pois viikkoa ennen erinomaista osavuosikatsausta. Tämä toki harmitti, kun kurssinousu osarista oli noin 10%. Tarvitsin juuri Nokia-sijoitukseni verran käteistä kiinteistökauppojen käsirahaa varten ja pitkällä aikavälillä en näe, että Nokiasta olisi merkittäväksi moninkertaistujaksi, joten valinta kohdistui siihen. Näillä toimenpiteillä imuroin salkustani 17 000 euroa käteistä pankkitilille köllöttelemään käsirahaa varten.

Sijoitussalkkuni rivikohtainen kehitys heinäkuun aikana. Suurin osa sijoituksista oli plussalla, mutta Harvian suuri miinus upotti kokonaisuutta mukanaan.

Heinäkuun tähti oli Revenio, joka ilman mitään uutisia nousi lähes 18%. Revenio on oletettavasti saanut merkittävää vetoapua vahvistuneesta dollarista, joka on omalta osaltaan nostanut myös dollaripohjaisten indeksirahastojen euromääräistä valuaatiota. Toivottavasti tämä ei ole ainut apu, vaan liiketoiminta on myös muilta osin kasvanut suotuisasti.

Harvia laski viime kuussa merkittävästi ja nyt vielä lisää astetta enemmän. Mikäli vielä saadaan laskulukemia, niin firma alkaa olla arvostukseltaan jo hyvä ja vakaa osingonmaksaja ilman tuloskasvuakin. Nykyhinnalla tämän vuoden osinkotuotto on jo yli 3% ja osingonjakosuhde reilusti alle 50%. Tulostuotto (E/P) alkaa olla jo 7% tietämillä Inderesin tämän vuoden ennusteella. Markkina diskonttaa synkkiä näkymiä yritykselle odottaen joko tuloksen merkittävästi heikentyvän nykyisestä tai sitten kasvun tyssäävän täydellisesti. Totuus lienee sekoitus näitä kahta. Tulos ottaa osumaa nykyisestä makrotilanteesta, joka on erittäin epäsuotuisa kaikelle ei-pakolliselle kuluttajakysynnälle sekä kaikelle ylimääräiselle sähkön kulutukselle (kukaan ei tarvitse saunaa elääkseen) ja kasvunäkymät ovat sumuisat, kunnes inflaatio rauhoittuu, ostovoima palaa ja sähkö alkaa taas halventua. Uskon terveyden ja hyvinvoinnin megatrendien olevan niin vahvoja, että ne kannattelevat Harviaa yli vaikeiden aikojen. Lisäksi firmalla on mahdollisuus laajentua vielä uusiin tuoteryhmiin (oletteko esimerkiksi nähneet kaupoissa Harvia-pyyhkeitä tai laudeliinoja?) ja jatkaa yritysostoja. Ei myöskään saa unohtaa mahdollista EU:n asettamaa päästörajoitusta kiukaille, jolloin Harvian verrattain suuri tuotekehitys on etulyöntiasemassa kilpailijoihin nähden.

Nettovarallisuus kääntyi nousuun – joko pohjat on nähty?

Nettovarallisuuteni otti kauan kaivatun askeleen ylöspäin viime kuukausien tukevan laskutrendin jälkeen. Nousua tukivat sekä osakesalkku, bitcoin että muu varallisuus. Laajan rintaman vakaa nousu voisi ehkä viitata siihen, että markkinan pohja nähtiin ja nyt lähdetään takaisin nousu-uralle. Tälle väittämälle voisi löytyä tukea reaalielämästä mikäli Fedin koronnostot on nyt suurimmilta osin nähty ja inflaatio alkaisi taittua. Ukrainan sodankaan näkökulmasta mitään uusia käänteitä ei ole saatu enää pitkään aikaan ja pieni toivo elää, että Venäjä on laittanut kaikki paukut peliin eikä pysty enää eskaloimaan tilannetta pidemmälle. Yhä raaemmaksi käyvät sotarikokset viittaisivat myös tähän suuntaan turhautumisen ja epätoivon kanavoituessa sotavankeja ja siviiliväestöä kohtaan. Länsimainen yhteisö voisi hiljalleen näyttää moraalisen ylemmyytensä itänaapurin terroristitekoja kohtaan ryhtymällä sanoista tekoihin. Mantereellamme on paraikaa käynnissä systemaattinen kansakunnan tuhoamisoperaatio. Luulisi tällaisen vääryyden velvoittavan astetta kovempia toimenpiteitä päättäjiltämme.

Nettovarallisuus kehittyi mukavasti läpi kaikkien kategorioiden heinäkuun aikana. Siirsin sijoitussalkusta 16 000 euroa käteistä pankkitilille odottamaan kiinteistökauppaa.

Kuukauden kovin nousija oli bitcoin yli 30% nousulla. Tämä on vain pientä rekyyliä kovan laskun jälkeen ja uusien huippujen saavuttaminen vaatisi vielä muutaman sadan prosentin nousun tähän päälle. En osaa arvioida koska tämä voisi tapahtua, mutta ehkä seuraavan muutaman vuoden sisään riippuen makrotalouden trendeistä ja markkinan reaktiosta tulevaan puoliintumiseen.

Nettovarallisuus nousi niukasti takaisin yli 300 000 euron tasolle heinäkuussa. Onko pohjat nyt nähty?

Pieneksi helpotuksekseni pudotus alle 300 000 euron tason oli vain yhden kuukauden mittainen – ainakin nyt näin toistaiseksi. Ehkä nyt nähtiin pohjat ja tästä lähdetään taas hiljalleen ylöspäin? Kävi miten kävi, matkaa tämän vuoden tavoitteeseeni on kertynyt jo huimat 146 300 euroa. Tätä välimatkaa ei kurota umpeen ilman merkittävää markkinoiden elpymistä, jollaista ei ole näköpiirissä. Tuloja kasvattamalla ja järkeviä sijoituksia tekemällä on tavoitetahti mahdollista ottaa kiinni seuraavan parin vuoden tähtäimellä.

Elokuun odotukset

Omassa taloudessani elokuussa tulee tapahtumaan elämäni merkittävin kiinteistökauppa, joka tulee asettamaan minut taas tilanteeseen, jossa likvidi omaisuuteni ei riitä kattamaan kaikkia lainoja. Jatkossa tulen tarvitsemaan noin 350 000 euron likvidin varallisuuden (kiinteistöjä ja autoa ei lasketa mukaan), jotta se kattaisi kaikki lainat. Pysyy työmotivaatio hyvänä, kun aiheuttaa itselleen pientä painetta tällä saralla.

Makrotalouden näkökulmasta en usko suuriin muutoksiin elokuussa. Ehkä parasta olisi inflaatiolukujen taittuminen, mutta muilta osin jatkanemme nykyisillä linjoilla. Ukrainan tilanteen kannalta paras kehitysaskel olisi Hersonin onnistunut takaisinvaltaus miehittäjäjoukoilta ja lännen entistä merkittävämpi tuki Ukrainalle.

Mukavaa elokuuta lukijoille ja slava ukraini!

T.A.

P.S. Lisäsin sivuilleni uuden Historia-osion, josta saa yleiskuvan oman talouteni tärkeimpien tunnuslukujen vuosittaisesta kehityksestä.

Leave a Reply