Tilinpäätös 74/114. Seuraan kuukausittain oman talouteni kehitystä kohti tavoitettani, joka on miljoonan euron nettovarallisuus vuoden 2028 loppuun mennessä.
Töihin paluusta syyskuun alussa tulikin reippaan kiireinen enkä ehtinyt viikolla tekemään yhtään mitään muuta kuin pakolliset asiat. Jotenkin onnistuin sunnuntai-iltana ennen töiden alkua saamaan itselleni kuumeen, joka sitten kesti muutaman päivän kaikkine lisähöysteineen (nenä tukossa, kurkku kipeä, ääni lähtee…). Saikkua ei kuitenkaan tarvinnut ottaa, kun otti lääkekoktailit sopiviin hetkiin ja näin en missannut tärkeää aloitusviikkoa. Jotta viikko ei olisi ollut liian helppo, meidän 1v on ollut flunssassa ja kuumeessa yli viikon. Nuha alkoi oikeastaan heti, kun hän asteli sisään päiväkodin ovista eikä ole sen jälkeen lähtenyt pois. Samalla kertaa tuli myös vauvarokko ja ties mitä oiretta. Onneksi hiljalleen hänen vointinsa näyttäisi olevan parempaan päin, vaikka nenä vielä vuotaakin ja kuumetta vielä on. Tästä tulee jännittävä syksy.
Elokuu itsessään meni vielä vanhempainvapaalla ja sain kuin sainkin kesän pihapuuhastelut tehtyä valmiiksi ennen syksyn koittoa. Jotta omakotitalossa asuminen ei kävisi liian tylsäksi, niin ensi kesälle on jo lista uusista projekteista valmisteilla – ja niitä kyllä riittää useammallekin vuodelle.
Aloitimme päiväkotikokeilut kuun puolivälissä, mutta sairastelu teki aloituksesta rikkonaista eikä kunnollista rutiinia ole vielä päässyt syntymään. Toivottavasti lokakuuhun mennessä rutiini olisi jo syntynyt eikä lapsi jäisi sinne itkemään sydän murtuneena, kun isukki lähtee pois.
Tulot olivat suuret ja menot pienet
No nyt oli hyvät tulot! Tämä pitää vain sisällään pienen ‘muttan’; sain Kelalta kaikki vanhempainpäivärahat elokuussa ja työnantajani maksaa palkan seuraavan kuun puolella, joten syyskuussa en tule saamaan mistään mitään. Näillä elokuun tuloilla pitää siis pärjätä kaksi kuukautta. Syyskuu näyttäisi tosin niin kiireiseltä, että tuskin ehdin edes stressaamaan kulutuksesta, vaan tehdään vain pakolliset ruokakauppaostokset ja sillä mennään.

Kulupuoli oli oikein hyvin kontrollissa, vaikka asumismenoissa oli mukana yli 400 euron kiinteistövero. Edellisvuosia matalampi korkotaso alkaa jo ihan oikeasti vaikuttaa kokonaiskuluihin, mikä on hyvin tervetullutta. Asumisen lisäksi rahaa paloi ruokakaupassa ja pieniä hiluja kului siellä sun täällä pitkin kuukautta. Säästöön jäi riittävästi, jotta pärjään syyskuun samoilla rahoilla, kun pidetään kukkaron nyörit kireällä.

Säästämisaste on nyt koko vuodelta 4%-yksikköä yli budjetin. Syyskuu tulee muuttamaan tämän, koska tuloni tulevat olemaan minimaaliset. Tämä asettaa paineen loppuvuodelle olla tuhlailematta rahoja, mikäli halajan tavoitteessa pysyä.
Sijoitukset sulivat
Urrrggghhhh… otin kaksi luotia rintaan elokuussa. Sekä Harvia että Qt romahtivat tulosjulkistuksista, ja kun nämä ovat kaksi salkkuni suurinta osakepoimintaa, niin jälki oli sen mukaista. Kokonaisuutena Helsingin pörssi pärjäsi kuitenkin varsin mainiosti, sillä vertailuindeksi nousi 1% samalla, kun oma salkkuni laski hurjat 9%. Ylimääräistä tappiota indeksiin nähden tuli siis huimaavat 28 tuhatta euroa, autsis!

Annoin normaalien 1500 euron ETF-säästöjen rullata, mutta näiden lisäksi tein myös pientä kauppaa elokuun aikana. Satuin olemaan vapaana Qt:n tulosjulkistuksen aikaan ja ehdin käymään luvut huolella läpi. Kovin mairittelevat ne eivät olleet, joten päätin keventää pahimmat ylipainot pois. Aivan kaikki kaupat eivät menneet läpi haluamaani hintaan, joten lopulta salkusta lähti 100 kappaletta lappuja, joka oli noin 20% positiostani. Riskiä jäi siis vielä salkkuun kerrakseen.

Elokuu ei ollut kovin mairitteleva osakepoiminnoilleni. ETF:t nousivat mukavan tasaisesti, mutta suomi-laput huusivat hoosiannaa putket punaisina. Etenkin Harvian kova pudotus kirpaisi, koska se oli yli 20% painolla salkussa. En tässä kohtaa kuitenkaan päätynyt myymään lappujani, koska luotto yhtiöön on kova ja aiemmin se on suoriutunut erittäin hyvin ajoittaisista hankaluuksista huolimatta. Lisäksi uskon USA:n markkinakasvuun ja wellness-trendin jatkumiseen, joten vallitsevat megatrendit eivät nähdäkseni ole kadonneet minnekään. Riskipelurille nyt voisi olla paikka ottaa vähän lisää, mutta itselleni lähes 20% paino salkussa on jo varsin riittävä.
Nettovarallisuus suli huimaan tahtiin
Se mikä laulaen tulee, se viheltäen menee. Heinäkuussa nettovarallisuuteni kasvoi kohisten ja nyt tuo kasvu suli pois korkojen kera. Tällaista tämä välillä on. Sijoittamisessa pitää sietää ajoittaisia laskuja, vaikka turhauttavalta se saattaa tuntua. Toki osakepoiminnassa tämä ei aivan täysin pidä paikkansa, koska hyvä osakepoimija heivaa huonosti kehittyvät yhtiöt pois salkusta ennen kuin osakkeen arvo ehtii laskea liikaa.

Oikeastaan kaikki sijoitukseni laskivat elokuussa enemmän tai vähemmän. Matalaa kulutasoa lukuun ottamatta valopilkkuja oli kovin vähän. Ei siis auta muuta kuin laittaa leukaa rintaan ja jatkaa taivalta kohti uusia pettymyksiä!

Jos jotain positiivista pitää nettovarallisuuteni kehityksestä etsiä, niin… no eipä sitä löydä! Yhdellä lyönnillä valahdettiin takaisin alle tammikuun innostavan vuoden alun tason – ja varsinkin heinäkuun huiput jäivät kaukaiseksi muistoksi vain. Syyskuu tuskin tarjoilee mitään kovin positiivista käännettä, koska mitään isoja tuloja ei minulla tule olemaan ja syyskuu perinteisesti on heikko pörssikuukausi. Tässähän pitää kohta alkaa laittaa sormia ristiin ja toivoa ennätyksellistä joulupukkirallia!
Mutta nautitaan nyt ensin alkaneesta syksystä. Hyvää syksyä lukijoilleni!
T.A.
Seuraa blogia X:ssä: https://x.com/TAjattelu
Seuraa blogia Facebookissa: https://www.facebook.com/TaloudellinenAjattelija/
Tilaa uudet blogikirjoitukset suoraan sähköpostiin: https://taloudellinenajattelu.fi/tilaa-blogi-sahkopostiin/
Seuraa sijoitussalkkuani Nordnetissä (vaatii rekisteröitymisen, affiliate-linkki): https://taloudellinenajattelu.fi/nordnet-salkkuseuranta
Hyödynnä kutsulinkkini ja sijoita alennuksella bitcoiniin ja muihin kryptoihin suomalaisessa Coinmotionissa: https://taloudellinenajattelu.fi/go/coinmotion
