Vaurauden luonnin viisi tasoa

Vaurauden luonnin viisi tasoa

Jokainen meistä osaa luoda vaurautta. Teemme sitä kuitenkin hyvin erilaisilla tasoilla, jokainen omien taitojemme ja kiinnostustemme mukaan. Esittelen viisi vaurauden tasoa, joilla kaikilla voi vaurastua, mutta mitä korkeammalle mennään, sitä suuremmaksi potentiaali ja vaurastumisen kiihtyvyys muuttuvat. Toisaalta ylöspäin mentäessä menestymisen haastavuus lisääntyy.

Lukijana voit asettaa itsesi tähän kehikkoon ja hieman reflektoida missä olet. Kenties saat myös ideoita kuinka edetä elämässäsi tulevaisuudessa! Kiitos tekstin inspiraatiosta Douglas Krugerille.

1. taso: palkkatyö

Ensimmäisen tason vaurauden luonti on ajan vaihtamista rahaan. Siinä kaikki. Muita säännöllisiä tai merkittäviä tuloja ei ole kuin aika vastaan raha. Jos tunnet olosi tutuksi ja turvalliseksi tällä tasolla, et ole yksin. Suurin osa aikuisista on tällä tasolla. Palkkatöissä ei ole mitään pahaa tai väärää, itsekin myyn aikaani kahdeksan tuntia päivässä, viisi päivää viikossa työnantajalleni ja pidän siitä järjestelystä erittäin paljon.

Pelkän palkkatyön ongelma löytyy vilkaisemalla kelloon. Vuorokauden tunnit rajoittavat tehokkaasti maksimiansioita. Lisäksi verotus kohdistuu ankarimmin juuri palkkatyöhön, mikä tekee pelkästään palkkatyöllä vaurastumisesta todella vaikeaa. Käytännössä tasolla yksi voivat vaurastua vain hyväpalkkaiset palkkajohtajat – ja heilläkin työpaikka on usein tuulinen eli riski äkillisistä potkuista vaanii aina kulman takana. Voisikin sanoa, että vain palkkatöiden varaan kaiken laittavat ottavat merkittävän riskin, kun laittavat kaikki munansa yhteen koriin ja antavat tuon korin työnantajan haltuun. Suomessa onneksi sosiaaliturva pehmentää iskua mikäli työnantaja tiputtaa korin epähuomioissaan tai tahallisesti.

2. taso: palkkatyö ja sijoituksia

Mikäli ensimmäinen taso tuntui liian riskiseltä tai potentiaali liian rajatulta, niin toinen taso tuo mukavaa lisää kuvioihin. Toisella tasolla olevat sijoittavat palkkatöistä kertyvän ylijäämän sen lisäksi, että vaihtavat aikaansa rahaan ja saavat näin merkittäviä tuottoja varallisuudestaan. Moni toki sijoittaa rahojaan, mutta kuinka moni loppujen lopuksi saa merkittävää lisätuloa sijoituksistaan? En minä ainakaan vielä toistaiseksi, vaikka olen sijoittanut jo viisi vuotta. Koen tästä huolimatta kuuluvani tällä hetkellä toiselle tasolle, sillä sijoitukseni alkavat olla siinä suuruusluokassa, että taitava kaveri saisi taiottua niistä itselleen elämää muuttavan varallisuuden.

Toisella tasolla oleminen on huomattavasti turvallisempaa kuin pelkästään palkkatöiden varassa oleminen. Sijoitukset itsessään tuovat puskuria elämään ja oikein kohdistettuina nostavat vaurastumisen potentiaalin täysin uudelle tasolle, josta ensimmäisellä tasolla voi vain haaveilla. Lisäksi saa mukaan passiivisen tulon elementin eli kaikki vaurauden luonti ei olekaan enää suoraa ajan vaihtoa rahaan, vaan rahaa alkaa kilahdella tilille myös rannalla löhötessä virgin cuba libreä siemaillessa.

3. taso: liiketoiminnan omistaminen

Kolmas taso suuntaa ajatukset täysin eri aallonpituudelle kuin kaksi ensimmäistä. Suurin osa maailman miljonääreistä on luonut vaurautensa omistamalla liiketoiminnan tai aineettoman omaisuuserän, joka on vaurastuttanut heidät.

Liiketoiminnan omistamisella en tarkoita yhden hengen konsulttiyritystä, joka käytännössä on ajan vaihtamista rahaan, vaan esimerkiksi vaateliikettä, jossa omistajan ei välttämättä tarvitse olla läsnä, mutta bisnes voi silti toimia katkeamatta työntekijöiden pyörittämänä. Siinä missä sijoittaja voi vivuttaa sijoituksiaan ottamalla velkaa, liiketoiminnan omistaja voi vivuttaa aikaa ja osaamista palkkaamalla työntekijöitä. Molemmissa on riskinsä, mutta päivän päätteeksi ajan vivuttamisessa on huomattavasti suurempi potentiaali.

Aineettomalla omaisuuserällä tarkoitan esimerkiksi kirjaa, musiikkia tai webinaaria, joka potentiaalisesti voi luoda vaurautta milloin tahansa sen luomisen jälkeen, kunhan myyntikanavat ovat kunnossa.

Tämä on se taso, jolle tällä hetkellä tähtään. Jo pelkästään se fakta, että suurin osa miljonääreistä ponnahtaa tältä tasolta riittää minulle motivaattoriksi pohtia mitä sellaista voisin tehdä, että kolmas taso avautuisi. Tuottavan omaisuuserän tai liiketoiminnan perustaminen ei ole helppoa puuhaa, joten menestyjät ovat varmasti korvauksensa ansainneet, kun ovat sellaisia pystyneet luomaan ja samalla luoneet vaurautta itselleen ja ympärilleen.

Jos on suojannut itsensä oikein, niin suurin riski tällä tasolla on menetetty aika sekä mahdollinen alkuinvestointi. Kirjan kirjoittaminen vie aikaa ja vaateliikkeen perustaminen vaatii varaston ostamisen sekä liiketilan vuokraamisen (serveri nettikaupan ollessa kyseessä). Jos bisnekset eivät lähde rullaamaan, niin käytetty aika on mennyt hukkaan ja rahat kadonneet. Viisas yrittäjä ottaa opikseen ja tietää miten ei tehdä asioita seuraavalla yrityksellä.

Success is not build on success. It’s built on failure. It’s built on frustration. Sometimes its built on catastrophe” -Sumner Redstone

4. taso: liiketoimintaryppään omistaminen

Neljäs taso jatkaa siitä mihin kolmas taso jäi. Yhden kirjan sijaan kirjasarja. Yhden vaateliikkeen sijaan vaateliikkeiden ketju. Yhden musiikkialbumin sijaan kymmenen. Yhdellä tai ensimmäisillä liikkeillä voi hioa niin sanotun ‘proof of conceptin’ kuntoon ja lähteä sen jälkeen laajentumaan. Käytännössä neljännelle tasolle tullaan kolmannen tason kautta. Siinä missä kolmannen tason potentiaalissa puhutaan miljoonista, neljännellä tasolla yhtälöön voidaan laittaa muutama kympin potenssi lisää.

Tällä hetkellä kun olen toisella tasolla, tuntuu utopistiselta ajatukselta omistaa liiketoimintarypäs. Puhutaan täysin eri maailmasta tarvittavan kokemuksen ja ajattelutavan suhteen. Jotkut niitä kuitenkin omistavat, joten olisi se teoriassa mahdollista minullekin. Pitäisi vain saada energia, tuottavuus ja fokus täysin uudelle tasolle. Kuten usein elämässä, yksi asia johtaa toiseen vahingonomaisesti, joten jos jossakin vaiheessa pääsen tasolle kolme, niin ehkä neljäs taso sitä kautta muuttuu realistisemmaksi.

5. taso: usean liiketoimintaryppään omistaminen

Miltä kuulostaisi omistaa useita muoti-, alkoholi-, kosmetiikka-, kello- ja korubrändejä? Tai useita vakuutus- ja lukemattomia muita liiketoimintoja? Ihan näin äärimmäisyyksiin ei tarvitse mennä, kun jo hahmottaa, että tällaisten omaisuuserien omistajien vaurauden luontipotentiaali on käytännössä rajaton.

Olkaamme rehellisiä itsellemme, tälle tasolle ei ole asiaa kuin harvoilla täysin asialleen omistautuneilla ja onnekkailla yksilöillä. En aio tavoitella viidettä tasoa ja koska tälle tasolle ei vahingossa eksy, en tule koskaan sinne pääsemäänkään. Eikä moni muukaan, mutta on silti hyödyllistä hahmottaa, että tällainen taso on olemassa. Jos nälkää ja energiaa riittää, niin vaurauden luontia ei tarvitse rajoittaa ensimmäisen vaateliikeketjun kehittämiseen, vaan rinnalle voi lanseerata kosmetiikan, korut, pari omaa tuotemerkkiä, muotialan julkaisun, viinibrändin ja mitä ikinä vain mihin oma mielikuvitukseni ei riitä. Jos nämä kaikki saa tuottamaan positiivista kassavirtaa, niin lomakohteita ei tarvitse enää valita sen mukaan mihin varat riittävät, vaan sen mukaan mistä löytyy tarpeeksi hyvä viiden tähden hotelli (tai hyvä satama, jos tykkää enemmän omasta veneestä).

Oma taso ei ole kiveen hakattu

Lähtökohtaisesti, mitä korkeammalle varallisuuden luonnin tasolle mennään, sitä vaikeampaa menestyminen on, mutta toisella puolella vaakakuppia potentiaalinen menestys on eksponentiaalisesti korkeampi. Jokaisen ei tarvitse tavoitella omaa liiketoimintaa tai edes aloittaa sijoittamista. Puhdas säästäminenkin ilman tavoitetta vaurastua on todella hyödyllistä terveydelle ja hyvinvoinnille.

Tekee mitä tekee, on hyvä hahmottaa miksi toiset vaurastuvat nopeammin kuin toiset. Vaurastuminen ja arvonluonti kulkevat käsi kädessä. Arvonluonnissa keskeistä on toisten auttaminen ja muiden elämän parantaminen.

Kun kuusi vuotta sitten astuin kokoaikaisesti työelämään, en osannut ajatella, että voisin vielä joskus tehdä jotain muutakin kuin vain palkkatöitä ansaitakseni rahaa. Tässä sitä kuitenkin ollaan, rakentamassa vaihtoehtoisia tulonlähteitä ja kokeilemassa kaikenlaista uutta. Mielestäni kuusi vuotta ei ole pitkä aika muuttaa koko elämän kehityssuunta.

T.A.

This Post Has 2 Comments

  1. Fyysikko

    Kaveri aloitti ostamalla autoja huutokaupoista ja vuokraamalla niitä eteenpäin. Sitten toisti saman asuntojen osalta. Kolmantena mukaan tuli palvelut, jonka kautta tarjotaan pientä laittoa, pintaremonttia ja siivousta.

    Kaveri lähti tähän lukio-pohjalta, kun jätti jatko-opiskelut kesken kesätöiden vetäessä täysillä. Hieno tarina mielestäni, mutta muistan kun jäbä painoi 80-100h viikkoja. Siitä tullu kassavirta kuitenkin mahdollisti laajentamisen ja sijoittamisen asuntoihin, jolloin liiketoimintarypäs alkoi muodostua.

    Nyt kaikki toimii enemmän tai vähemmän itsenäisesti.

    1. Hei Fyysikko ja kiitos reaalielämän esimerkin jakamisesta. Se on aina inspiroivaa, kun joku on saanut liikeidean ja menestyy. Koulutus nostaa todennäköisyyttä päästä kiinni työelämään, mutta kuten esimerkkisi hyvin havainnollistaa, ei ole mikään edellytys menestymiselle. Päivätyö voi itse asiassa olla eräänlainen “ansa”, koska turvallisesta työstä voi olla korkea kynnys heittäytyä yrittäjäksi vaikka kuinka hyvän liikeidean saisi.

Comments are closed.