Tänään teet tulevaisuutesi

Tänään teet tulevaisuutesi

Osaatko hahmottaa kuinka paljon asioita voi saada aikaiseksi yhdessä vuodessa, jos aloittaa tänään? Entä viidessä vuodessa? Tai kymmenessä vuodessa? Kahdessakymmenessä vuodessa?

Sanotaan, että ihminen helposti yliarvioi sen, mitä voi saavuttaa vuodessa, mutta reippaasti aliarvioi sen, mitä voi saavuttaa kymmenessä vuodessa. Olen omakohtaisesti tutkaillut tätä väittämää jo pidemmän aikaa ja todennut sen pitävän paikkansa hyvin myös omalla kohdallani – tosin olen usein yliarvioinnin sijaan aliarvioinut myös sen, mitä voi saavuttaa yhdessä vuodessa.

Pohditaan tänään sitä, mitä kaikkea voisimme realistisesti saavuttaa edellä mainittuina aikamääreinä mikäli aloittaisimme tavoitteita kohti puurtamisen heti tänään. Verryttele aivonystyröitäsi ja pohdi omalla kohdallasi, missä haluaisit nähdä itsesi tulevaisuudessa. Nyt saat käyttää mielikuvitustasi ja kaivaa mielesi perukoilta salaiset haaveesi, joita olet pantannut ja kypsytellyt jo vuosikausia, mutta et ole vielä kertonut kenellekään!

Kaikki tiivistyy tähän yhteen simppeliin kysymykseen: jos jatkat elämääsi nykyiseen malliin, viekö se sinut kohti unelmiasi vai onko aika tehdä muutos, joka alkaa tänään?

Rantakuntoon vai täydellinen elämäntapamuutos

Fyysinen kunto on elämänlaatua merkittävästi määrittelevä tekijä, jopa niin tärkeä, että englanninkielessä on sanonta ‘health is wealth’. Terveyttä ei voi ostaa rahalla, vaan on laitettava oma kortensa kekoon sen saamiseksi.

1 vuodessa ehtii treenata maratonin tai laihduttaa turvallisesti maksimissaan noin 20-25 kiloa (0,5kg per viikko).

5 vuodessa ehtii tehdä täydellisen elämäntapamuutoksen tai treenata itsensä hyväksi jossain lajissa.

10 vuodessa ehtii aloittaa uuden lajin ja treenata itsensä maailman huipulle siinä.

20 vuodessa ehtii tehdä kokonaisen uran urheilun parissa alusta loppuun.

Itse tein vajaa kymmenen vuotta takaperin ryhtiliikkeen ja aloin urheilla säännöllisesti. Muutamassa vuodessa sain tiputettua painoa noin 10 kiloa ja kunnon täysin uudelle tasolle. Tuon jälkeen olen lähinnä ylläpitänyt saavutettua kuntoa, koska olen nykyiseen tasoon kohtuullisen tyytyväinen ja olen harmillisen aika laiska urheilemaan. Olen rakentanut itselleni kontrollit, joiden avulla seuraan kunnon ja painon kehittymistä. Tarvittaessa treenaan itseni takaisin viitearvojen sisään mikäli ote pääsee lipsumaan.

Mikä on sinun tavoitteesi fyysisen kunnon kannalta? Viisi vuotta on loppujen lopuksi lyhyt aika tehdä täydellinen elämäntapamuutos ja matkallakin voi nauttia kaventuvasta silhuetista, paremmin voivasta kehosta ja kohoavasta itsetunnosta. Mielestäni inspiroivinta kuntoiluun liittyen on se, että tänään aloittamalla kehon saa hyvään kuntoon kohtuullisen lyhyessä ajassa, kun vain käy tuumasta toimeen.

Kerrostalokaksio vai omakotitalo rantatontilla

Missä haluat tulevaisuudessa asua? Unelma-asunnon löytäminen ja hankkiminen voi olla pitkä, kallis ja tuskainen projekti, joka vie monta vuotta ja näkemyksetkin voivat sinä aikana muuttua useaan otteeseen, mutta täydellinen asunto tuo mielettömän määrän hyvinvointia elämään.

1 vuodessa ehtii aloittaa asuntosäästämisen, kerryttää hieman säästöjä, käydä asuntonäytöillä ja etsiä sellaisen sijainnin, jossa varmasti haluaa asua.

5 vuodessa ehtii säästää asunnon käsirahan ja tehdä asuntokaupat. Jos rakentaminen lähtee liikkeelle tonttikaupasta, niin tässä ajassa ehtii etsiä sopivan tontin ja rakennuttaa siihen uuden talon alusta loppuun.

10 vuodessa ehtii muuttaa muutaman kerran suurempaan asuntoon tai rakentaa yhden jos toisenkin omakotitalon ja halutessaan hankkia mökin.

20 vuodessa ehtii muuttaa useaan kertaan ja hankkia unelma-asuntonsa sekä loma-asunnon etelästä ja mökin kotimaasta.

Olen nyt noin seitsemässä vuodessa aloittanut asuntosäästämisen ja hankkinut ensiomistusasuntoni yhdessä vaimoni kanssa. Unelma-asunto on vielä kaukana horisontissa, mutta sitä kohti mennään. Haastavaksi tämän tekee se, ettei täydellistä asuinaluetta ole vielä tullut vastaan siinä hintahaarukassa, johon meillä olisi varaa. Omakotitalo, merenranta ja Helsinki ovat valitettavan kallis yhdistelmä, mutta ehkä seuraavan 5-10 vuoden päästä realismia. Loma-asunto etelässä kelpaisi myös joskus tulevaisuudessa, mutta tämä menee kategoriaan ‘ylimääräisen rahan loppusijoituspaikka’ yhdessä veneiden ja kalliiden autojen kanssa eli ei ole prioriteettilistan kärjessä.

Jos olet juuri aloittanut säästämisen asuntoa varten, annan vain vinkin, että asumisen kanssa ei kannata hosua. Peliliikkeet kannattaa puntaroida tarkkaan, koska tekojensa seuraamuksien kanssa joutuu elämään pitkään ja joka päivä. Tästä samasta syystä juuri itselleen sopiva asunto on hintaansa arvokkaampi, jokapäiväinen hyvinvoinnin lähde. Unelma-asunnon kanssa kannattaa olla kärsivällinen, jotta tietää täysin varmasti mitä oikeasti haluaa ja on tarvittaessa valmis sitoutumaan siihen loppuelämäkseen. Loma-asunto etelästä ja mökki ovat lähinnä arvovalintoja, joita voi priorisoida niin halutessaan, mutta ymmärrän hyvin heitä, jotka eivät koe näitä merkityksellisiksi.

Uusi työpaikka vai kokonaan uusi ura

Työelämältä ei tässä elämässä välty kukaan. Tästä syystä on tärkeää puntaroida tarkkaan, mitä työtä tekee ja varmistaa se, että työ lisää omaa hyvinvointia. Työelämä erityisesti on sellainen pelikenttä, joka palkitsee rohkeudesta etsiä omia vahvuuksiaan, joten omille unelmilleen kannattaa antaa tilaa.

1 vuodessa ehtii löytää uuden työpaikan ja oppia työtehtävät tai aloittaa uuden alan opiskelut.

5 vuodessa ehtii suorittaa kokonaisen yliopistotutkinnon tai edetä urallaan operatiivisista tehtävistä johtotehtäviin.

10 vuodessa ehtii vaihtaa alalta toiselle ja edetä vaativiin johtotehtäviin tai perustaa oman yrityksen ja kasvattaa sen miljoonaluokkaan.

20 vuodessa ehtii tehdä monta uraa eri aloilla, siirtyä päivätöistä hallitusammattilaiseksi, edetä kansainvälisesti korkeisiin johtotehtäviin tai perustaa yrityksen ja kasvattaa sen jopa miljardiluokkaan.

Siitä on nyt hieman yli kymmenen vuotta, kun aloitin yliopisto-opinnot ja olen nyt johtotehtävissä. Siinä välissä tein pienen sivuloikan uralta toiselle, mutta kyseessä oli siirto, joihin molempiin kelpaa diplomi-insinöörin paperit eli uudelleenkouluttautumisen tarvetta ei tullut. Seuraavien kymmenen vuoden aikana pyrin tulemaan riippumattomaksi työelämästä ja yritän kuunnella itseäni sen suhteen, mitä oikeasti haluan tehdä omasta vapaasta tahdostani. Ehkä jatkan operatiivisissa johtotehtävissä, ehkä en. Tätä on tässä vaiheessa mahdotonta sanoa ja onneksi ei tarvitsekaan vielä tietää, koska valinnan hetki ei ole käsillä vielä moneen vuoteen.

Koskaan ei ole liian myöhäistä vaihtaa uraa. Mikäli nykyinen urakehitys ei miellytä, kannattaa rohkeasti kuunnella omaa sisintään ja tulkita sen tahtotilaa. Työelämä voi parhaimmillaan olla äärimmäisen palkitsevaa. Ihminen on geneettisesti kovakoodattu palvelemaan muita ja työelämässä tämä vastavuoroisuuden periaate toteutuu luonnollisesti. Työnantajat ovat hyviä tunnistamaan sisäisen motivaation ja mielellään palkkaavat henkilöitä, jotka oma-aloitteisesti ja tunnollisesti edistävät annettuja tehtäviä. On kuitenkin olemassa myös tehtäviä, joihin vaaditaan paljon kokemusta ja korkeaa motivaatiota pidetään itsestäänselvyytenä. Tällöin maltti on valttia; kokemusta saa vain tekemällä alansa töitä.

Osakesäästötili vai taloudellinen riippumattomuus

Kukaan ei pakota ihmisiä keräämään varallisuutta ja siksi se jää helposti tekemättä. Jos prioriteetit ovat muualla, voi tilanne olla yksinkertaisesti se, että mitään ei jää säästöön ja varallisuutta ei kerry. Onneksi tilanne on mahdollista muuttaa ja paras päivä aloittaa sijoittaminen on tänään. Varallisuuden kerryttämistä ei kannata ohittaa, sillä taloudellinen turva luo merkittävää hyvinvointia.

1 vuodessa ehtii aloittaa säästämisen sekä sijoittamisen ja opettelemaan sijoittamisen perusteet.

5 vuodessa ehtii kerryttää kohtuullisen varallisuuden, sisäistämään sijoitusmaailman dynamiikat ja löytämään itselleen sopivan sijoitusstrategian.

10 vuodessa ehtii kerryttää merkittävän varallisuuden, joka kasvaa korkoa korolle tästä ikuisuuteen mikäli sijoitettuun pääomaan ei koske.

20 vuodessa ehtii saavuttaa täydellisen taloudellisen riippumattomuuden.

Olen nyt sijoittanut hieman yli kuusi vuotta ja oma sijoitusstrategia on vihdoin löytynyt. Olen todennut itselleni sopivimmaksi strategiaksi painottaa kasvuyhtiöitä sijoitussalkussani, sillä näiden yhtiöiden nopeasti kasvavat tulokset luovat turvaa alkuperäiselle sijoitetulle pääomalle ja parhaimmillaan mahdollistavat huikeat tuottoprosentit. Tällä strategialla jatkan niin kauan kuin se toimii tai kunnes koen pääoman kasvattamista tärkeämmäksi sen suojaamisen ja vakaan kassavirran (kasvuyhtiöt eivät juuri osinkoja maksele). Oma tavoitteeni on miljoonan euron nettovarallisuus ennen kuin olen 40-vuotias. Näillä näkymin tämä vaikuttaa täysin mahdolliselta, vaikka nollasta lähdettäessä tällä tavoitteella oli luonnollisesti hieman utopistisia luonteenpiirteitä.

Sijoittamisessa haaste on aina se, että nyt tehtyjen toimenpiteiden vaikutus punnitaan vasta määräämättömässä tulevaisuudessa, joten palaute omille sijoituspäätöksille voi olla hyvin hidasta. Tästä huolimatta sijoittajan pitää yrittää tulkita omien toimien vaikuttavuutta ja kerätä palautetta sieltä, mistä sitä on saatavilla. Oma kirjanpito tehdyistä kaupoista auttaa merkittävästi.

Mikä on tilanteesi tänään? Jos olet 35-vuotias, etkä ole vielä aloittanut, vielä ei todellakaan ole liian myöhäistä. Kannattaa aloittaa sijoittaminen tänään. Ylimääräinen varallisuus luo merkittävää hyvinvointia ja tuo turvaa elämän vastoinkäymisten varalle.

Mediassa oli hiljattain esillä sijoittaja, jolla on jo nuoresta iästään huolimatta 7 omistusasuntoa. Artikkeli sai sosiaalisessa mediassa paljon kritiikkiä siitä, että ei noin nuori ole voinut omin avuin saavuttaa tuota asemaa. Kommentoijat eivät ehkä hahmottaneet, että kyseinen henkilö oli aloittanut asuntosäästämisen jo 16 vuotta sitten. Eli suurin piirtein samoihin aikoihin kuin Facebook on perustettu ja ennen Applen ylivaltaa puhelinmarkkinoilla. Kyseessä on todella pitkä aika tehdä mitä tahansa asiaa ja tuossa ajassa kuka tahansa pystyy saamaan merkittäviä tuloksia aikaiseksi omalla ydinosaamisalueellaan.

Huomisen sato kylvetään tänään

Maanviljelijät ja puutarhurit sen tietävät: jos haluat korjata satoa huomenna, on parempi istuttaa siemenet tänään. Tulevaisuutta kannattaa pohtia 10 tai jopa 20 vuotta eteenpäin, sillä se mitä tänään teemme, vaikuttaa olennaisesti siihen, minkälainen tulevaisuus on edessämme. Etenkin nuorille tämä on todella tärkeää. Itselleni oli nuorena vaikeaa pohtia tulevaisuutta pitkälle eteenpäin, koska en oikein tiennyt, mitä haluaisin isona tehdä. Nyt olen oppinut, että tämän asian suhteen oikotietä onneen ei ole. On vain kokeiltava erilaisia asioita ja tunnusteltava mistä pitää ja mitä ei ainakaan halua tehdä. Jos ei tiedä mistä lähteä liikkeelle, niin omasta terveydestä huolehtiminen ja varallisuuden kasvattaminen eivät ikinä mene hukkaan, koska ne tuovat positiivista virettä elämään tilanteessa kuin tilanteessa.

Vuosi tai kaksi elämästä ei ole juuri uhraus eikä mikään mikäli se mahdollistaa omien haaveiden toteuttamisen 10 tai 20 vuoden aikajänteellä. Lyhyt aikaväli kannattaa lähes poikkeuksetta uhrata pitkän aikavälin tavoitteiden saavuttamiseen. Elämä on onnellisimmillaan silloin, kun suunta on kohti parempaa. Siksi myös miljonäärit ja miljardöörit painavat pitkää päivää töissä; nähdäkseen kehitystä, sillä paikoillaan junnaaminen kalvaa ihmisen kuin ihmisen hitaasti sisältä päin ja altistaa mielenterveysongelmille.

Tänään on erinomainen päivä aloittaa muutos!

T.A.

This Post Has 2 Comments

  1. Reno

    Ei 40-vuotiaskaan ole liian vanha. Eläkkeelle mennessä ehtii haalia useammankin hammasimplantin verran. 🙂

    Mutta inspiroivia nuo aikajanaesimerkit, en ole hetkeen uskaltanut tehdä pidemmän ajan suunnitelmia (säästöön menee toki automaattisesti).

    1. Ei toki ole 40-vuotiaskaan liian vanha! Tulee vain maailmaa katsottua omasta näkökulmasta ja siitä syystä valikoitui tuo 35v, kun se häämöttää lähitulevaisuudessa.

      Mitä aikajanoihin tulee, nykymeno tuntuu huolestuttavasti menevän enemmän ja enemmän vain siihen, että optimoidaan lyhyttä aikaväliä pitkän aikavälin kustannuksella. Varmaankin sosiaalinen media on siinä suuri osatekijä. Tästä jos päästäisiin paremmin pitkän aikavälin tekemiseen, niin moni ongelma korjaantuisi yhteiskunnassa ja ihan kotitalouksienkin tasolla.

Leave a Reply