Syyskuun tilinpäätös – väliaikaista nousua

Syyskuun tilinpäätös – väliaikaista nousua

Syyskuu meni ensin kiireiden ja sitten lomailun merkeissä. Lienee tyypillistä asiantuntijatehtävissä, että ennen lomaa on järkyttävä kiire saada kaikki asiat hoidettua alta pois ja loman jälkeen hirveä kiire saada loman aikana kertyneet työtehtävät hoidettua. Viime viikon blogiteksti jäi välistä, kun aikaa ei lomamatkalla ollut kirjoitella mitään. Kiireessä on toisaalta se hyvä puoli, että kuluttaminen jää vähälle, kun ei vain ole aikaa ostella mitään. Tästä syystä syyskuun tuloslaskelmani kulminoitui loppukuun lomamatkaan, jolloin oli reilusti aikaa nauttia paikallisista palveluista.

En ehtinyt juuri seuraamaan pörssiä syyskuun loppupuoliskolla, joten nyt lokakuussa on hieman kirittävää makron ja yhtiökohtaisten tilanteiden osalta. Syyskuu onneksi kokonaisuutena tarjoili hyvää kehitystä pörssissä – mikä tosin on tehokkaasti huuhtoutunut pois lokakuun ensimmäisten päivien aikana. On hyvin mahdollista, että makro kääntyy vahvasti negatiiviseksi ja syyskuun loppu jäi korkeimmaksi huipuksi ainakin toistaiseksi. Tämä olisi mielenkiintoinen déjà vu viime vuodelta, jolloin lokakuussa–joulukuussa nähtiin parinkymmenen prosentin karhumarkkina.

Nettovarallisuus kehittyi yllättävän hyvin

Lähtöoletukseni syyskuun nettovarallisuuden kehityksen kannalta ei ollut korkealla johtuen ennalta tiedossa olevasta lomamatkasta ja merkittävästi alentuneesta nettopalkasta. Uuden verokorttini muutokset tulivat syyskuussa läpi palkkaani ja kuuden prosenttiyksikön ennakkopidätysprosentin nousu sekä autoetu aiheuttivat yhteensä noin 800 euron laskun nettopalkkaani.

Autoetu on muuten mielenkiintoinen etu, sillä se nostaa verotettavaa tuloa ja samalla laskee nettopalkkaa. Erotus ei jää työnantajalle säästönä, vaan tilitetään verottajalle kasvaneena ansiotuloverona. Näin työntekijä kärsii alentuneesta nettopalkasta ja työnantajalle tulee täydet kulut hallinnoitavasta autosta (yksityiskäyttöön tulevan auton arvonlisäveroja ei voi vähentää yrityksen verotuksessa), mutta verottaja kiittää kasvaneesta verokertymästä.

Varallisuus kehittyi syyskuussa lähinnä pörssin ansiosta.

Nettovarallisuuteni kehitys oli hyvin vahvasti pörssin ansiota. Uutta rahaa pörssiin meni 750 euroa, kuten joka kuussa. Nämä menevät ETF-kuukausisäästöihin, jotka ovat tänä vuonna kehittyneet suunnilleen odotuksieni mukaisesti eli ovat lievästi plussalla. Asuntolainan lyhentäminen lainaohjelman mukaisesti kasvattaa asuntoni nettoarvoa kuolettavan tylsästi, mutta varmasti. Toistaiseksi ei ole ollut tarpeellista arvioida asuntoni jälleenmyyntiarvoa uudelleen, sillä alueeni neliöhinnat ovat hyvin vahvasti polkeneet paikoillaan viimeiset pari vuotta. Siinä mielessä asunto tuli ostettua hieman huonolta alueelta, enkä sijoitusasuntoa samalta alueelta ostaisi. Muun varallisuuden kehitys polki paikoillaan johtuen bitcoinin kurssin heikentymisestä, jota tasapainotti suurin piirtein saman verran kasvanut käteispositio.

Nettovarallisuus kehittyi syyskuussa uudelle ennätystasolle.

Yhteensä nettovarallisuuteni nousi syyskuussa tasolle 112800 euroa. Edelliskuuhun nähden nousua tuli 3% ja viime vuoteen nähden 30%. 10-vuotistavoitteeni perustuu 28% vuosittaiseen kasvuun, joten kaikki tämän yli menevä on plussaa. Mikäli pörssi lähtee syöksylaskuun loppuvuodesta, niin varallisuuteni tulee tippumaan selvästi, mutta toisaalta tämä avaa paikkoja pistää kasvanut käteispositio töihin, mikä olisi houkuttelevaa pitkällä aikavälillä.

Nettotulot painuivat, menot olivat suuret

Nettopalkkani on ollut matalampi viimeeksi huhtikuussa 2018. Syy laskuun on päivitetty ennakkopidätysprosentti sekä autoetu, joka laskee nettopalkkaa. Autoetu toisaalta eliminoi muut autoon liittyvät kulut, joten puhtaasta menoerästä ei ole kysymys. Asetelma muuttui mielenkiintoisesti auton osalta niin, että ennen minun kannatti ajaa mahdollisimman vähän minimoidakseni kulut, mutta nyt kannattaa ajaa mahdollisimman paljon maksimoidakseni kiinteän kuukausittaisen kulun hyötysuhde. Jälkimmäinen tuo vapauden tunnetta liikkumiseen, mutta toisaalta on lievästi ahdistavaa silloin, kun autoa ei pääse tarpeeksi käyttämään. Olen harkinnut kokeilumielessä Uberin ajamista iltaisin, mutta toistaiseksi tämä on vain suunnittelun asteella. Minulle paras vaihtoehto löytyisi jostain välimaastosta, mahdollisimman matalan verotusarvon autosta vapaalla autoedulla. En päässyt valitsemaan valitsemaan nykyistä autoani, vaan se tuli annettuna (luontoisedun verotusarvo noin 1000 euroa kuussa).

En kuitenkaan halua antaa kuvaa, että olisin jotenkin onneton nykyiseen tilanteeseen, sillä eivät ne kokeneemmat valehdelleet: kyllä uusi auto vanhan voittaa. Muita tuloja olivat kertaluontoiset 500 euron lahja sekä työmatkasta kertyneet päivärahat.

Syyskuun tuloslaskelma. Madaltuneet tulot ja kasvaneet menot ovat huono yhdistelmä.

Menot olivat hyvin vahvasti painottuneet lomamatkaani. Perustin uuden kategorian tuloslaskelmaani nimeltä “Matkat & elämykset”, koska näitä matkoihin liittyviä kuluja tuntuu tulevat aika usein nykyään. Niputan tähän kategoriaan myös kulttuurikäynnit, tapahtumapääsyliput ja muut elämyksiin liittyvät kulut. Olen pohtinut tämänsuuntaisen kategorian perustamista jo pitkään, mutta lopullisen päätöksen tein nyt lomallani. Pohdin myös samassa yhteydessä 5% tulojeni siirtämistä erilliseen matkakassaan tulevaisuuden matkoja varten, mutta toistaiseksi tämä on vasta ajatuksen tasolla. Rahojen laittaminen automaattisesti palkasta erillisiin “koreihin” on hyvä keino säästää joitain tiettyjä tarkoituksia varten.

Lomamatkani oli kallis, ei käy kieltäminen. Tosin loman aikana maksoin kaikki omat ja vaimoni kulut, joten jouksevat kulut paikan päällä olivat 500 euroa per henkilö ja siihen päälle tulivat lennot ja hotellit kuljetuksineen, noin 1000 euroa per henkilö. Yhteensä matka kustansi kotitaloudellemme noin 3000 euroa kaikkine kuluineen. En osaa arvioida mihin se asettuu tyypillisten lomamatkabudjettien gaussin käyrällä, joten kysynkin teiltä hyvät lukijat, onko 3000 euroa viikon etelän lomasta paljon vai vähän kahdelta hengeltä? Emme jättäneet mitään tekemättä puhtaasti kustannusten takia, vaan teimme kaiken minkä halusimme, mutta toisaalta emme mielestäni käyttäneet rahaa mihinkään turhaan muutamia heikkoja ravintolakokemuksia lukuun ottamatta.

Syyskuussa säästämisaste laski huomattavasti edelliskuukausien tasolta.

Madaltuneen nettopalkan ja korkeiden kulujen yhdistelmä on myrkkyä säästämisasteelle, joka tippui syyskuussa 33 prosenttiin. Itse asiassa oletin heikompaa lukemaa, mutta kuukaudelle sattui muutamia kertaluontoisia tuloja, jotka hieman pelastivat tilannetta. Lokakuulle odotan vahvaa nousua, mutta en välttämättä ihan 75% tasoa johtuen aiempaa matalammista nettotuloista. 70% säästämisaste edellyttäisi alle 1000 euron kuluja lokakuulle, minkä ei pitäisi olla täysin mahdoton, mutta mihin en ole vielä tänä vuonna kertaakaan päässyt.

Sijoitukset hetkellisessä myötätuulessa

Sijoitussalkussani oli ETF-kuukausisäästöjen lisäksi yksi tapahtuma: koko Rovio-positioni myynti tulosvaroituksen jälkeen. Sijoitusteesini ei toteutunut alkuunkaan. Oletin, että Angry Birds 2 -elokuva sekä Angry Birds 10-vuotisjuhlavuosi olisivat saaneet pelit ja tuotot lentoon, mutta päinvastoin kannattavuuden ennustetaan heikkenevän entisestään. Tämä on todella harmillista, sillä yhtiön tase on erittäin vahva ja rahaa on kuin roskaa, mutta tästä huolimatta liikevaihtoa ja tulosta ei saada nousuun. Kaikesta huolimatta jään seuraamaan Roviota ja on mahdollista, että hyppään takaisin kyytiin mikäli tilanne muuttuu positiivisempaan päin.

Arvonmuutokset toivat salkkuun noin 2000 euron arvonnousun. Kärjessä olivat Hoivatilat, Admicom ja Nordea, mutta nousua tapahtui laajalla skaalalla. Pohjamutiin painui entisestään Fellow Finance, jonka kohdalla on nyt myyntinappula herkässä. Pikavippien lakiuudistus ei ole toistaiseksi tuonut muuta kuin kuraa FF:n uikkareihin. Syyskuun arvonnousut ovat tehokkaasti pyyhkiytyneet pois nyt lokakuun ensimmäisinä päivinä, joten ilo jäi lyhytaikaiseksi. Viime vuonna täsmälleen samoihin aikoihin nähtiin isot romahdukset pörssissä. Onneksi tällä kertaa käteispositio on ladattu täyteen odottamaan sopivaa hetkeä hypätä mukaan laskeneisiin kursseihin. Viime vuonna käteiset olivat todella tiukassa ja parhaat paikat jäivät hyödyntämättä.

Nyt alkava tuloskausi tulee olemaan mielenkiintoinen. Admicom julkaisi jo tuloksensa, joka oli odotustenmukainen. Hyvin mahdollisesti rahastan positioni jossain vaiheessa Q4:n aikana, mikäli kurssi vielä nousee sopivasti. Nokian tulos kuumottelee kuten aina. Tällä hetkellä markkinoilla ei ole kunnon konsensusta tulevasta, joten reaktiot saattavat olla voimakkaita. Olen kärsivällinen positioni kanssa, sillä 5G-megatrendi on hädin tuskin vielä alkanut. Haluan kuitenkin keventää ylisuurta positiotani tilaisuuden tullen, joten toivottavasti sellainen nähdään. Revenio tulee olemaan mielenkiintoinen yritysoston edettyä. Nordealta odotan tietoja kulujen karsimisesta ja tulevasta osingosta.

Olen joutunut toteamaan, että oikeastaan osingoilla ei ole minulle hirveästi väliä enkä näe niitä mitenkään välttämättöminä. Tärkeintä on, että osinko ja liiketoiminta ovat keskenään sopusoinnussa eli osinkoa ei makseta liikaa vakavaraisuuden kustannuksella, mutta toisaalta ei pihtailla turhaan ja liikaa kasvateta omavaraisuusastetta. Palkkajohtajille tekee hyvää olla pienessä paineessa rahan riittävyyden suhteen. Jos yrityksellä on liikaa rahaa käytettävänä, riski niiden tuhlaamiselle kannattamattomiin kohteisiin kasvaa merkittävästi.

Lokakuu tulee olemaan rauhallinen

Lokakuulle en odota suuria menoja enkä toisaalta suuria tulojakaan. Tulossa on aika rauhallinen kuukausi. Pyrin pitämään säästämisasteen korkeana ja tekemään harkittuja ostoja pörssissä, mikäli kurssit vielä nykyiseltä tasolta laskevat. Mikään kiire minulla ei ole laittaa käteispositiotani töihin, sillä en halua toistaa Lehdon kaltaista murhenäytelmää. Rakastan rahojani enemmän kuin koskaan ja enemmän kuin mitään osaketta, joten haluan löytää niille hyvän kodin. Olen tehnyt skenaariolaskelmia 10-vuotistavoitteestani ja tulen tarvitsemaan onnistumisia myös pörssissä siihen päästäkseni. Kirjoitan näistä skenaariosta tarkemmin kuluvan kuun aikana.

Mukavaa talven odotusta!

T.A.

This Post Has 2 Comments

    1. Hei, kiitos 🙂 näitä on tullut viime aikoina hinkattua normaalia enemmän, jotta saisin ne mielyttämään omaa silmää blogissa ja samalla toivottavasti myös lukijoiden silmiä

Comments are closed.