Nuorten härkien kiima

Nuorten härkien kiima

Pörssikursseja katsoessa on viime viikkoina voinut mielessään kuulla nuorten, innokkaiden ja elämäniloisten härkien leikkisän mylvimisen. Indeksit paukuttavat ennätyksiä Amerikan mantereella ja tiettyjen, yksittäisten osakkeiden valuaatiot huitelevat korkealla pilvien yläpuolella. Siinä vaiheessa, kun osakkeen hinnalla ei enää ole väliä, pitää alkaa käyttää mielikuvitusta, että pystyy hahmottamaan skenaarion, jossa tuotto-odotus on vielä merkittävästi positiivinen. Nuorilla härillä mielikuvitusta selvästi on toisin kuin kalkkeutuneella realistilla. En osaa perustella itselleni, miksi juuri nyt olisi hyvä aika ostaa osakkeita. Reaalitalous on vielä puoliksi kiinni ja hyvä tulevaisuus on jo diskontattu valmiiksi sisään arvostustasoihin.

Jos reaalitalous ei elvykään kohtuullisella aikataululla ja hyvä tulevaisuus ei toteudukaan, niin edessä voi olla suurimmat mylvinnät pysäyttävä kylmä sade. Toisaalta jos tulevaisuus toteutuu hyvänä, niin tämä on jo hinnoiteltu sisään. Kaiken pohdinnan keskellä on hyvä kuitenkin muistaa, että markkinat ovat usein oikeassa. Tästä syystä olen itse vahvasti mukana markkinoiden nousussa enkä aio siirtyä kokonaan pois markkinoilta missään vaiheessa, tuli romahdusta tai ei. Keskuspankkien luoma lisääntynyt likviditeetti ja suurten teknofirmojen hyvä pärjääminen koronakriisin keskellä ovat todellisia syitä kurssinousulle.

Kurssinousun keskellä on tärkeää pitää pää kylmänä ja välttää ajautumasta sopulimaiseen hypnoosiin, jossa nousu alkaa päivä päivältä enemmän näyttää ikuiselta. Markkinoilla on paljon uutta pääomaa ja uusia sijoittajia, jotka pumppaavat hintoja ylöspäin. Nämä sijoittajat ja pääoma voivat kadota sieltä yhtä nopeasti kuin ne ovat sinne tulleet. Risahdukset siellä ja rasahdukset tuolla voivat viedä härkien huomion toisaalle iloisesta leikistä ja toimia punaisena vaatteena. Toisaalta mylviminen ja leikki voivat jatkua vielä pitkään, jopa niin pitkään, että härät vaipuvat massahybrikseen ja uskovat itsensä olevan pysäyttämättömiä. Jos tällaisen hetken koittaessa on pois markkinoilta, voi henkisesti olla mahdotonta enää ostaa itseään takaisin mukaan peliin.

Vanhan härän muistelot

Olin itsekin nuori härkä vuosina 2016 ja 2017. Salkku kehittyi hyvin ja kaikki ostot osuivat lankulle. Kunnes eivät enää osuneetkaan, kun hinnalla ei enää ollut niin väliä omissa sijoituspäätöksissä. Miksipä sitä olisi hintaa katsonut, kun “nousuhan jatkuu ikuisesti ja paras päivä aloittaa oli eilen”. Jos olisin tuolloin pitänyt tarkempaa kirjaa ostoista ja myynneistä, tuotoista ja vertailuindeksistä, niin olisin ehkä havainnut, että en itse asiassa tehnyt ylituottoa, vaan ratsastin yleisen pörssinousun mukana. Mitään aihetta omiin sijoitustaitoihin luottamiseen ei siis oikeasti ollut.

Kun osakkeiden hinnat nousevat nopeasti, arvostustasot kohoavat ellei taustalla ole jokin rakenteellisesti tulevaisuuden tuloksia nostava ilmiö, kuten yhteisöveron leikkaus tai huomattavasti ennustettua suurempi BKT:n kasvu. Kun arvostustasot kohoavat, tulevaisuuden tuotto-odotus pienenee saman verran. Jos tulevaisuuden tuotto-odotus pienenee tarpeeksi paljon, ei ole enää järkevää kantaa osakkeen omistamisesta koituvaa riskiä, kun siitä saatava tulevaisuuden tuotto ei enää ole riittävä. Tällöin osakkeiden myynti voi tulla ajankohtaiseksi tai ainakin ostaminen on poissuljettua.

Samalla hetkellä ei voi olla hyvä aika sekä ostaa että myydä, mutta silti markkinoilla tapahtuu kauppaa jatkuvasti. Markkinapelureiden riskiprofiilit ovat erilaisia ja jotkut tietävät enemmän kuin toiset. Jos itse on se, joka ei aivan tiedä missä mennään, voi olla kohtuullisen varma siitä, että on se vähemmän asioista ymmärtävä osapuoli. Tällöin on hyvä hetki keskeyttää mylviminen ja syventyä pieneksi toviksi osaketutkimuksen äärelle.

Suurten tuottojen vuosi

Tämä vuosi on ollut salkulleni erittäin antelias. Maaliskuisesta romahduksesta huolimatta olen jo lähes 3 kertaa itselleni asettaman vuositavoitteen verran plussalla sijoitustuottojen osalta. Tekisi siis mieli kirmata niitylle leikkimään ja mylvimään muiden härkien sekaan. En näin kuitenkaan tee, vaan olen mieluummin se vanha härkä, joka kirjoittaa kokemukseen perustuvia varoitusviestejä nuorille ja kokemattomille tulevaisuuden toivoille. Usein nuoret sivuuttavat tällaiset vanhusten horinat olankohautuksella, mutta aina joukosta löytyy yksi tai kaksi, jotka kuuntelevat ja saavat vanhan härän kokemaan onnistumisen tunteen tehtävässään.

T.A.