Kesäkuun tilinpäätös – helteiden sulattamana

Kesäkuun tilinpäätös – helteiden sulattamana

Tilinpäätös 36/114. Seuraan kuukausittain oman talouteni kehitystä kohti tavoitettani, joka on miljoonan euron nettovarallisuus vuoden 2028 loppuun mennessä.

Kesäkuu oli huomattavasti toukokuuta rauhallisempi, mutta kuitenkin tapahtumarikas kuukausi. Työpaikalla tehtiin selkeä siirtymä kesämoodiin juhannuksen koittaessa, jonka on voinut huomata työtahdin äkkijarrutuksena. Otan tämän muutoksen mielelläni vastaan, vaikka se vaatiikin taas pientä totuttelua kovan kiireen jälkeen. Kunhan kesähelteet hieman hellittävät, niin puutarha kutsuu. Kolmenkymmenen asteen helteet ovat itselleni aivan liikaa, mutta 25 astetta ja pilvipouta olisi oikein sopiva.

Vaikka henkilökohtaisesti otin askeleita taas hieman hitaampaan elämäntahtiin, markkinat eivät tehneet samaa, vaan meno alaspäin vain kiihtyi entisestään. Keskuspankkien puhaltama “everything bubble” ei ollut pelkkää sanahelinää, vaan osoittautui kovaksi realiteetiksi. Tämän alamäen läpi kulkeminen on saanut minut pohtimaan ‘buy and hold’ strategian mielekkyyttä. Joudun pohtimaan pitäisikö minun ottaa järeämpiä työkaluja käyttöön sijoitusteni arvostustasojen seurantaan ja tehdä ennalta hieman tarkempia suunnitelmia sallittujen arvostuskertoimien suhteen. Nyt tuli viime ja tämä vuosi mentyä aika löysin rantein sekä ylös että alas.

Lomarahat nostivat tuloja

Meidän työpaikalla maksetaan kesäkuussa 24 päivän edestä lomarahoja ja loput 6 päivää seuraavan vuoden alkupuolella, mikä lienee varsin yleinen käytäntö. Tästä syystä tuloni olivat normaalia suuremmat. Mukaan mahtui myös pieniä kilometri- ja päivärahakorvauksia sekä vuokratuloja. Vuokratulot olen nyt laskenut mukaan niin, että olen netottanut tuloista kaikki menot (yhtiövastike, korkokulut ja muut satunnaiset kulut) pois ja laskenut mukaan vain jäljelle jäävän osuuden, josta suurin osa lyhentää asuntolainaani.

Kesäkuun tuloslaskelma. Tulot olivat lomarahojen avustamina korkealla tasolla. Kulupuoli oli jokseenkin hallinnassa, mutta muuton jälkeen kulut ovat nyt rakenteellisesti korkeammalla tasolla kuin ennen.

Tulopuoli oli erittäin hyvä, mutta kulupuolella kiinteät kulut olivat kaksi kolmasosaa kaikista kuluista. Tämä tarkoittaa käytännössä rakenteellisesti korkeampaa kulutasoa kuin ennen muuttoa eli samanlaiset säästämisasteet eivät ole enää mahdollisia kuin mitä koronavuonna 2020 kellotettiin ilman, että tulot merkittävästi tästä nousisivat. Olenkin viime aikoina alkanut pohtimaan entistä enemmän kuinka voisin kasvattaa tulojani hyödyntämällä ammatissani oppimia asioita kilpailukieltoa ja lojaliteettivelvoitetta rikkomatta. Yhtälö ei ole aivan yksinkertainen, mutta ratkaisu tullee olemaan jotain verkkokursseihin, yksilövalmennukseen ja sosiaaliseen mediaan liittyvää, joita voi rauhassa tehdä iltaisin ja viikonloppuisin.

Kesäkuun säästämisaste oli yli budjetoidun tason kiitos suurten tulojen. Normaalilla tulotasolla oltaisiin huideltu alle 50% lukemissa.

Tämän vuoden ensimmäisen vuosipuoliskon säätämisasteeni oli 68%. Tämä on hyvin niukasti yli budjetoimani 67% tason. Tiedän jo tässä vaiheessa, että talokauppojen yhteydessä maksettava varainsiirtovero tulee murhaamaan tämän vuoden säästämisasteeni. Tältä järjettömältä verolta olisimme voineet vaimoni kanssa välttyä mikäli olisimme viisi vuotta sitten ostaneet ensiasuntomme omistussuhteella 51-49 tasaosuuksien sijaan, jolloin toiselle meistä olisi jäänyt ensiasunnon ostajan status. Nyt voisimme ostaa tämän kiinteistön osuuksilla 49-51 ja välttyä massiivisilta veroilta. Verohyöty olisi noin 400 euroa nettotuloa kuussa viiden vuoden ajalta, mikä on todella suuri summa melkeinpä kenelle tahansa. Luonnollisesti emme viisi vuotta sitten kuvitelleet muuttavamme pois näin nopeasti, mutta elämä osaa olla yllätyksiä täynnä. Ehkä tämä tarina auttaa niitä lukijoita, jotka nyt pohtivat ensiasunnon ostoa. Näin jälkikäteen tarkastellen tasaosuuksista ei ollut muuta hyötyä kuin henkinen tunne “yhteisestä omistuksesta” ja voin hyvin suositella ensiasunnon ostajan statuksen varjelemista etenkin mikäli kyseessä on huoneisto-osake eikä kiinteistö.

Sijoitukset ottivat taas kerran takapakkia

Taas kerran tappiollinen kuukausi sijoitusten suhteen. Osakesalkkuni huippu oli viime vuoden elokuussa. Kohta kokonainen vuosi ollaan tultu liukumäkeä alas lähes sukkana. Etenkään tämä vuosi ei ole kovin montaa valonpilkkua tarjoillut. Toisaalta lasku on tullut pääosin arvostuskertoimien korjauksen eikä heikentyneiden tulosten takia. Siinä äärimmäisen hypoteettisessa skenaariossa, jossa arvostustasot nousisivat taas korkeisiin lukemiin, olisin kohtuullisen hyvässä asemassa, koska salkkuyhtiöideni tulokset ja liikevaihdot ovat jatkaneet kasvua. Ei tässä syytä mihinkään paniikkiin siis ole, mutta lähitulevaisuudessa siintävät talokaupat valitettavasti tulevat imemään kaiken liikkeelle lähtevän likviditeetin, joten en pääse täysmääräisesti hyödyntämään muuttunutta markkinatilannetta ja ehkä tämä tässä eniten harmittaa.

Indeksi pärjäsi minua paremmin noin 3 prosenttiyksikön verran eli euroissa mitattuna tappiota kertyi 6400 euroa indeksiin nähden. Indeksisijoittaminen on erinomainen vaihtoehto osakepoiminnalle etenkin kun ottaa huomioon, että osaketutkimuksesta säästyneen ajan voi halutessaan kanavoida sivutulovirtojen kasvattamiseen tai ammatillisen osaamisen syventämiseen.

Kesäkuussa sijoitussalkkuni arvo laski pyöreät 10 prosenttia. Samaan aikaan Helsingin pörssin kasvuindeksi OMXHGI laski “vain” 7%.

Kesäkuu oli jälleen kerran yksi kuukausi, jolloin en tehnyt mitään aktiivisia toimenpiteitä sijoitussalkussani. Talletin totuttuun tapaan täysin automatisoidusti 1000 euroa sijoitussalkkuuni ja sijoitin ne täysin automatisoidusti kolmeen eri pörssinoteerattuun indeksirahastoon, kuten olen tehnyt nyt noin kolmen ja puolen vuoden ajan ilman keskeytyksiä.

Sijoitussalkkuni kehitys kesäkuun aikana (tilanne päivän päättyessä 1.7.). Vain yksi sijoitukseni oli niukasti plussalla ja kaikki muut rivit olivat enemmän tai vähemmän miinuksella.

Pörssi tosissaan heiluu koiran hännän lailla edestakaisin lyhyellä aikavälillä, vaikka pitkällä aikavälillä koiran ulkoiluttaja päättää mihin koira (ja sen häntä) päätyy. Tuskin esimerkiksi Harvian liiketoiminnan arvo oikeasti heikkeni lähes viidenneksellä yhden kuukauden aikana. Päinvastoin heiltä tuli uusi tuotelanseeraus ja ovat vihjailleet tuovansa vielä tämän lisäksi markkinoille uudenlaisen kiukaan, joka lienee vastaisku Huumin menestykselle. Lisäksi velansaannin vaikeutumisen ja laskeneiden arvostustasojen pitäisi olla hyväksi vakavaraiselle ja erinomaista tulosta tekevälle yhtiölle, joka käyttää tasettaan aktiivisesti yritysostoihin.

Nettovarallisuus suli kuin jäätelö helteessä

Kiristyvä inflaatio ja nousevat korot sulattivat nettovarallisuuttani kuin juhannusaurinko jäätelöä konsanaan. 10% tiputus pörssissä ja lähes 40% (!!) tiputus bitcoinin arvossa olivat hieman suolainen yhdistelmä yhdelle kuukaudelle. Kryptot on nyt löyty sen verran tiiviisti kanveesiin, että ne tuskin sieltä enää nousevat ennen seuraavaa mania-aaltoa; 100 000 dollarin bitcoin ja yhden dollarin dogecoin taisivat jäädä vielä haaveiksi.

Kesäkuun nettovarallisuuden muutokset olivat kovin mollivoittoisia. Palkkatuloista säästyneet eurot yrittivät hieman paikata sijoitusten polttamaa aukkoa.

Arvostan ylijäämäni (muun varallisuuden muutokset) tarjoamaa jaloa elettä, jolla yritettiin saada kesäkuun nettovarallisuuden kehitys nousu-uralle. Valitettavasti sijoitukseni määräsivät tahdin ja jälki oli rumaa. Jos haluaa ajatella asiaa positiivisen kautta, niin ilmojen pihistessä ulos sijoituksista, omaisuus tiivistyy jatkuvasti kiinteämmäksi paketiksi, jossa on vähemmän liikkumatilaa alaspäin. Ehkä se tukitaso kohta löytyy ja matka voi taas kääntyä takaisin yläviistoon.

Kesäkuun lopussa nettovarallisuuteni oli tasolla 288 200 euroa. Nyt tiputtiin takaisin alle 300 000 euron tason ja lokakuun huipuista on tultu alas yli 100 000 euroa.

Historiallista. Koskaan aikaisemmin en ole tippunut takaisin edelliselle kuusinumeroiselle portaalle, mutta nyt sekin tapahtui, kun kolmonen vaihtui takaisin kakkoseksi. Miljoonan saavuttaminen ei olekaan niin yksinkertaista. Lisäksi olen kippaamassa koko käteiskassaani kiinteistöön juuri, kun olisi hyvä hetki tuupata pääomia markkinoille. Nouseva euribor ei sekään tule tekemään kovin hyvää jälkeä sijoituksiin jääville säästöille entistä suuremman asuntolainan kanssa. Tässä yhtälössä on paljon sovitettavaa, jotta miljoona olisi yhä realistinen tavoite ennen kuin täytän 40 vuotta…

Heinäkuun odotukset

Aion ottaa heinäkuun rennosti ja lomailla. Pidän sormet ristissä sen suhteen, että maailma lähtisi menemään parempaan suuntaan jatkuvien heikkojen uutisten sijaan. Myös alkavaa Q2-tuloskautta odotan innolla. Tuloskaudet ovat aina mielenkiintoista aikaa huolimatta siitä menevätkö tulokset ylös vai alas. Toki toivon, että kuulemme positiivisia uutisia tuloksien puolustamisesta inflaation kuristuksessa ja markkinan hyvästä vedosta kuluttajaluottamuksen heikentymisestä huolimatta.

Mukavaa lomakautta lukijoille ja muistakaa välillä levätä!

T.A.

This Post Has 2 Comments

  1. Tee

    Voin hyvin samaistua salkkusi liikkeisiin täällä. Kryptot ottivat turpaan, salkku otti turpaan. Ollaan tultu melkein 400k nettovarallisuudesta 250k pintaan toukokuusta 2021. Ja teen juuri isoja asuntokauppoja ja tuplaamassa lainoja ja se tulee syömään säästöastetta huomattavasti 😀

    Noh ehkä tämä vielä iloksi joskus muuttuu 😀

    Tsemppiä ja hyvää kesää!

    1. Kuulostaa varsin tutulta, haha! Luulen että jos nyt pari vuotta pärjää, niin sen jälkeen helpottaa korkojen kanssa ja varallisuuserät voivat taas lähteä uuteen nousuun. Ehkä aikaisemminkin.

      Toivottavasti et ole vetänyt talouttasi niin tiukalle, ettei mitään jää sijoitettavaksi. Nyt on varsin hyvät sijoituskelit ulkona.

      Kyllä tämä vielä iloksi muuttuu ja ei muuta kuin tsemppiä sinnekin ja rentoa kesää!

Comments are closed.