Helmikuun tilinpäätös – tunteita vuoden takaa

Helmikuun tilinpäätös – tunteita vuoden takaa

Helmikuu meni huomattavasti rauhallisemmissa merkeissä kuin tammikuu. Työtilanne rauhoittui kuun loppua kohti mentäessä ja kevään tulo nostattaa yleistä mielialaa, kun aurinko paistaa ja lumet sulavat. Mikäs tässä elellessä!

Sijoitukset nousivat ensimmäiset kolme viikkoa käytännössä pystysuoraan ylös, mutta viimeisellä viikolla korjasivat merkittävästi alas. Tämä oli kuin toisinto viime vuoden helmikuulta. Tosin syyt ovat nyt erit, kun markkina hermoilee inflaation ja korkojen noususta eikä niinkään enää pandemiasta.

Tulot ja menot harmoniassa

Tulot ja menot olivat helmikuussa kohtuullisen hyvin tasapainossa. Budjettiin verrattuna tulot olivat euromääräisesti liian pienet, mutta toisaalta on pakko olla tyytyväinen yli neljän tonnin nettoansioihin. TEKin helmikuun lehdessä julkaistussa palkkavertailussa kuulun ikäryhmässäni korkeimpaan desiiliin suurella marginaalilla, joten yleisfiilis tulopuolen suhteen on, että se on nyt palkkatulojen osalta tapissaan tältä erää. Sivutulovirtoja kasvattamalla kokonaistuloja voisi vielä kasvattaa. Suurin potentiaali on kuitenkin sijoitusten optimoinnissa, joten laitan sinne eniten paukkuja.

Helmikuun tuloslaskelma. Tasapainoinen kokonaisuus.

Kulupuolella päivittäistavarat nousivat merkittävästi sekä trendiä että budjetoitua korkeammalle. Tuntuu siltä, että ruokakaupassa käydessä elintasoinflaatio on hieman puskenut päälle ja herkkyys kokonaiskustannuksia kohtaan on heikentynyt. Objektiivisesti tarkastellen nuo ovat toki vieläkin kohtuullisella tasolla, joten on vaikea perustella itselleen tiukkaa kulukontrollia etenkin näin korona-aikaan, kun kauppareissut ovat viikottainen huvin ja urheilun huipentuma. Seuraan tilanteen kehittymistä enkä vielä tässä vaiheessa kiristä kukkaron nyörejä. Jos trendi jatkaa nousua, niin pitää palauttaa kulutietoisuus.

Kokonaisuutena budjetoidusta 3750 euron ylijäämästä jäätiin helmikuussa merkittävästi, mutta kulusuhteeltaan kuukausi oli varsin kohtuullinen. Olen tähän lopputulokseen tyytyväinen kokonaisuutena. Ylijäämä tasoittuu myöhemmin vuoden edetessä, kun vuosibonukset menevät maksuun.

Helmikuun säästämisaste oli selvästi edellisvuoden vertailukautta paremmalla tasolla, mutta jäi alle budjetoidun 75% tason.

Säästämisaste jäi 75% budjetoidusta lukemasta pienellä marginaalilla. Se oli kuitenkin riittävän lähellä budjettia, jotta mihinkään toimenpiteisiin ei tarvitse vielä tässä vaiheessa ryhtyä. Seuraan tilanteen kehittymistä. Edellisvuoden prosentit olivat kyllä todella kovia… näin jälkikäteen katsottuna herää kysymys miten olen päässyt niihin!

Sijoitukset siirtyivät turbovaihteelle

Helmikuu oli kasvusijoittajan kulta-aikaa. Kasvuyhtiöiltä nähtiin erittäin vahvoja vuoden 2020 tilinpäätöslukuja ja arvostuskertoimet paisuivat niin, että napit sinkoilivat ties minne. Käytännössä koko portfolioni löi kovat luvut tiskiin ja salkun arvo nousi tämän mukaisesti. Voit seurata sijoitussalkkuani Sharevillessä.

Vertailuindeksi tuli päihitettyä 9%-yksiköllä eli euroissa mitattuna noin 14500 eurolla. Tätä voi jo luonnehtia erittäin merkittäväksi eroksi ja siihen on pakko olla tyytyväinen.

Helmikuussa indeksi tuli voitettua merkittävällä marginaalilla. OMXHGI nousi 1% kuukauden aikana, kun oma salkkuni nousi 10%.

Helmikuussa tein kauppaa normaalia enemmän. Viimeisen viikon laskupäivät saivat minut tekemään peliliikkeitä. Kuukausisäästö-ETF:ien lisäksi osallistuin Kreaten listautumisantiin, myin kaikki Nordeat ja Samponi sekä ostin kaksi uutta riviä salkkuun: Remedyä ja Roviota.

Päätin tehdä exitin finanssisektorilta. Yli viiden vuoden kokemukset tältä sektorilta ovat karvaat eikä hinkua takaisin finanssisektoriyhtiöiden omistajaksi ole. Nykyisessä keskuspankkien sanelemassa rahoitusmarkkinassa ainoita voittajia tuntuvat olevan ne, jotka pystyvät tekemään korkeaa pääoman tuottoa skaalautuvalla bisnesmallilla. Olenkin päättänyt keskittyä eksklusiivisesti niihin yhtiöihin, jotka todistetusti osaavat luoda omilla teoillaan itselleen rakenteellista kasvua välittämättä makroympäristöstä.

Uusi rivi salkkuun

Ostin Remedyä ensimmäistä kertaa salkkuuni. Olen seurannut yhtiötä jo pitkään ja nyt oli pakko todeta, että yhtiö osaa luoda rakenteellista kasvua ja laadukkaita tuotteita. Listautumisen aikaan olin hyvin epäileväinen, koska päällimmäisenä mielessäni oli Quantum Break pelinä, joka ei kiinnostanut minua lainkaan. Luottoa ei siis ollut. Yhtiö on kuitenkin Controlin menestyksen myötä todistanut olevansa tätä parempi ja tekevän bisnestä pitkällä tähtäimellä, joten nyt tarkasteltuna se sopii salkkuuni erittäin hyvin. Bonuksena saan tästä vielä sektorihajautusta, koska peliyhtiöitä ei salkussani aikaisemmin ollut. Koronan pitkittyminen ei varsinaisesti myöskään haittaa Remedyä.

Paluu roviolle

Rovion liekit ovat polttaneet minua jo kerran pahasti. Taannoiseen listautumiseen osallistuminen oli toiseksi suurin virheeni sijoitusurallani (ykkösenä Lehto). Tästä huolimatta yhtiön fundamentit ovat kunnossa. Vahva kannattavuus ja vahva kassa luovat hyvän pohjan ottaa riskejä ja etsiä menestyviä pelibrändejä. Ainut ongelma on ollut krooninen liikevaihdon kasvun puute.

Lähdin takaisin Rovion kyytiin, koska mielestäni heillä on nyt IP, josta voi tulla suuri kassamagneetti. Latasin soft launchissa olevan pelin Darkfire Heroes ja se tuntui erittäin hyvältä, mielestäni se on hauskempi kuin Small Giant Gamesin Empires & Puzzles, josta tuli jättimenestys. SGG myytiin Zyngalle 610 miljoonan euron valuaatiolla (vertailun vuoksi Rovio on kirjoitushetkellä 520 MEUR yhtiö). Roviolla on pitkä kokemus pelien julkaisusta ja markkinoinnista, joten älkää pliis ryssikö tätä.

Lähdin Rovioon mukaan puhtaasti tämän uuden IP:n myötä pienellä positiolla. Mikäli luvut alkavat tukea tarinaa ja tästä tulee menestys, olen valmis kasvattamaan position kokoa. Toisaalta taas jos tämä floppaa, voin myöntää itselleni etten tajua pelialasta mitään ja myyn osakkeet pois.

Sopivasti Inderes alkoi seurata Roviota maaliskuun alusta lähtien. Kannattaa lukea heidän laatima laaja analyysi mikäli yhtiö kiinnostaa.

Varallisuuden kehitys oli vahvaa

Helmikuu oli varallisuuteni kehityksen kannalta lähellä kaikkien aikojen parasta kuukautta. Vain viime vuoden marraskuu on ollut toistaiseksi parempi. Kokonaisnousua tuli yhteensä noin 25800 euroa. Korkoa korolle -ilmiö todella tuntuisi toimivan, koska vielä pari vuotta sitten tällaiset kuukausilukemat olisivat tuntuneet täysin utopistisilta. Toki vahva markkinakehitys on tukenut varallisuuden kasvua. Parhaimmillaan kuun aikana käytiin noin 45000 euron kasvulukemissa, mutta viimeinen viikko taittoi trendin – kuten kävi myös helmikuussa 2020.

Varallisuuden kehitys helmikuun aikana. Suurin kasvuajuri oli pörssisijoitukset. Myös bitcoin kehittyi erinomaisesti.

Sijoitussalkku oli tällä kertaa nousun suurin ajuri noin 10% nousulla hyvän tuloskauden siivittämänä. Hyvänä aisaparina toimi bitcoin, joka nousi kiitettävät 30% yhden kuukauden aikana. Muilta osin mentiin ‘business as usual’ -moodissa.

Bitcoin nousi vahvasti, kun Tesla osti sitä taseeseensa. Mikäli suurten yhtiöiden bitcoin-adoptio jatkuu, näen todennäköisenä, että nousu vain jatkuu. Vuoden 2017 lopun kuplaan verrattuna nyt nähty arvonnousu on mielestäni tukevammalla pohjalla, sillä yksityissijoittajien sijaan nyt kasvua ajavat yritykset ja instituutiot. Nämä ovat tyypillisesti pitkäjänteisempiä omistajia kuin yksityishenkilöt ja voivat myös kehittää bitcoin-infrastruktuuria huomattavasti suuremmilla resursseilla.

Suuri volatiliteetti kuuluu bitcoinin hinnanmuodostukseen, kun se hakee paikkaansa markkinassa verrattain uutena omaisuusluokkana. En siis olisi kovin yllättynyt mikäli nähdään suuriakin korjausliikkeitä lähiaikoina, mutta pidetään kädet timanttisina ja jatketaan hodlausta. En halua menettää mahdollisuuttani varallisuuden uusjakoon mikäli sellainen bitcoinin adoption myötä tullaan näkemään yhä suuremmassa skaalassa lähivuosina.

Nettovarallisuus otti helmikuussa harppauksen uusiin ennätyslukemiin. Vahva nousutrendi jatkui.

Nettovarallisuuteni nousi helmikuussa uuteen huippulukemaan 279000 euroa. Viime vuoteen nähden nousua on nyt tullut 119% eli 100% rajapyykki meni rikki, jee! Seuraavaksi lähdetään tavoittelemaan 200% vuosikasvua. Siihen voikin vierähtää tovi, mutta elämässä pitää olla tavoitteita.


Palaan ajoittain tähän tilastokeskuksen graafiin, kun tuntuu siltä, että varallisuus on kasvanut nopeasti. Tuo laittaa asiat hyvin mittasuhteisiin, kun voin nopeasti todeta, että olen nettovarallisuuden osalta vasta kahdeksannessa desiilissä. Matkaa korkeimpaan desiiliin on vielä reippaasti ja tuon desiilin sisällä korkeimpaan desiiliin (eli 1%:iin) vielä sitäkin enemmän. Pysyy motivaatio kohdallaan näillä ajatusharjoituksilla!

Kotitalouksien nettovarallisuus. Lähde: Tilastokeskus

Maaliskuussa korjausliike?

Helmikuun kolme ensimmäistä viikkoa olivat suoranaista juhlaa kasvusijoittajille ja bitcoin-hodlaajille. Viimeisellä viikolla suunta kääntyi alamäkeen. Tämä toisti viime vuoden tapahtumia pelottavan tarkasti. Tähän peilaten maaliskuu tuskin tulee tarkoittamaan sijoittajille riemujuhlaa, vaan jonkinlainen korjausliike tullaan näkemään. Korjausliike olisikin varsin tervetullut, koska markkina tuntuu selvästi ylikuumentuneelta. Laitettaisiin vähän jäitä hattuun ja nähtäisiin tilanne taas selvällä järjellä. Toki omakin varallisuuteni ottaisi tässä prosessissa osumaa, mutta olen mukana pitkällä tähtäimellä ja pitkällä aikavälillä yhtiöiden osakekurssit seuraavat yhtiöiden fundamentteja, joten syytä paniikkiin ei ole.

Näin korjausliikkeen aattoa odotellessa nyt viimeistään kannattaa laatia kirjallinen sijoitussuunnitelma, jos sellaista ei vielä ole.

Hyvää kevättä!

T.A.