Elokuu 22 – Mustan joutsenen tanssi

Elokuu 22 – Mustan joutsenen tanssi

Tilinpäätös 38/114. Seuraan kuukausittain oman talouteni kehitystä kohti tavoitettani, joka on miljoonan euron nettovarallisuus vuoden 2028 loppuun mennessä.

Elokuussa sattui ja tapahtui paljon. Päällimmäisenä mieleen jäi ajatus, että mikäli saavutan miljoonan tavoitteeni määräajassa, niin se ei ainakaan johdu siitä, että olisin erityisen hyvä sijoittaja tai makrotalouden selvännäkijä. ‘Osta ja pidä’ strategia on tänä vuonna ollut erityisen huono valinta, joka on tounut ennätykselliset tappiot. Tätä reflektoiden päivitin sijoitussuunnitelmaani uudella myyntikriteerillä liittyen tilanteisiin, joissa nykyistä arvostustasoa perustellaan useiden vuosien päässä olevalla liikevaihdolla tai tuloksella, joka ylittää myös yrityksen johdon oman ohjeistuksen. Tällä lisäyksellä tarkastelen jatkossa entistä kriittisemmin ylikuumentuneita arvostustasoja. Tulen varmasti myös menettämään tuottoja myymällä liian aikaisin, mutta markkina on osoittanut, että aina tulee uusia paikkoja, joten tämä ei ole suuri ongelma.

Makrotalouspuolen ennustamiseen liittyen teimme elokuussa kaupat kohtuullisen suuresta omakotitalosta juuri korkojen noustessa ja sähkön hinnan kohotessa ennätyksellisiin lukemiin. Talokauppaprojektimme oli oikeastaan niin kuorrutettu mustilla joutsenilla, että sitä on vaikea uskoa todeksi. Lähdimme liikkeelle, kun euribor oli vielä tukevasti miinuksella (ja oli ollut siellä yli 5 vuotta yhtäjaksoisesti) eikä osoittanut elonmerkkejä. Sopivan ostokohteen löytämisen ja kauppojen tekemisen välillä 12kk euribor ehti nousta noin 1.5%-yksikköä. Lisäksi sähkön hinta on ehtinyt tässä välissä moninkertaistua ilman, että helpotusta näkyy horisontissa. Asumisesta siis suurella todennäköisyydellä – ainakin hetkellisesti – tulee huomattavasti alkuperäisiä laskelmia kalliimpaa. Ei taloutemme tähän kaadu, mutta miljoonan tavoite ei ole kiinni oman talouden kestokyvystä, vaan mahdollisuudesta sijoittaa riittävän suuri ylijäämä tuottaviin kohteisiin.

Säästämisaste oli historiallisen matala

Tulot olivat jälleen kerran hyvällä tasolla. Tällä kertaa kulupuoli on suurennuslasin alla. Teimme talokaupan, josta tuli maksettavaksi 4% varainsiirtovero. Lisäksi lainaan liittyi pieni pankin palkkio. Näistä kuluista siivottuna kulut elokuulta olisivat olleet noin 2000 euroa ja kyseessä olisi ollut “peruskuukausi” yli 60% säästämisasteella. Nyt toteutunut säästämisaste oli järisyttävät -180% eli säästöpossulla käytiin kouraisemassa rahaa käsi kainaloa myöten. Lisäksi taseen sisällä varallisuutta siirtyi käteisestä kiinteistöihin, koska pankki ei rahoittanut koko kiinteistöä, vaan osa kaupasta hoitui käsirahalla, kuten normaalia on.

Elokuun tuloslaskelma oli täynnä suuria muutoksia. Säästämisaste painui syvän negatiiviseksi lukemaan -180%. Säästöpossusta meni kulujen rahoittamisen lisäksi rahaa tasesijoituksiin, kun kiinteistökauppaa piti lainan lisäksi rahoittaa käsirahaosuudella.

Talokaupan megalomaanisten kertaluontoisten kulujen lisäksi maksoin elokuussa autovakuutukset ja ajoneuvoveron, jotka nostivat kuluja merkittävästi. Asuntokuluihin tuli vielä pieni lisäys, kun vaihdoimme kaikki kiinteistön lamput halogeeneista ja hehkulampuista parin watin ledeihin. Esimerkiksi olohuoneessa oli ennen vaihtoa 185W tehon lamput, jotka vaihdoimme neljään lediin, joiden yhteisteho on 9,6W. Vaihdon jälkeen on huomattavasti mukavampi pitää valoja päällä eikä valaisutehoon tullut huomattavaa muutosta.

Seuraavana energiatehokkuusinvestointina on harkinnassa aurinkopaneelit, joilla pitäisi saada altistumista sähkön hinnan vaihteluille pienennettyä ja rahallista hyötyä yli pitkän aikavälin. Tämän lisäksi olen kasannut polttopuuvarastoa talven kylmimpiä hetkiä varten. Kotitoimistohuoneessani on takka, joten tiedossa tulee olemaan tunnelmallisia etätyöpäiviä takkatulen loimussa.

Elokuun säästämisaste oli historiallisen matala johtuen kiinteistökaupassa maksettavasta 4% varainsiirtoverosta.

Elokuun dramaattisesta pudotuksesta huolimatta koko vuoden säästämisaste on vielä 44%. Koko vuoden tavoite 67% voi olla nyt haastava, sillä yksin elokuun kulut olivat suuremmat kuin koko koronavuoden 2020 kulut! Huhheijaa.

Sijoitukset jatkoivat suvereenia laskua

Indeksisijoittajat jatkoivat rauhallisina uniaan, kun oma sijoitussalkkuni jatkoi vapaapudotusta. On varsin uskomatonta ajatella, mitä kaikkea vuodessa on tapahtunut. Viime vuoden elokuussa markkinoiden tunnelmat olivat täysin toisessa äärilaidassa ja vaikka orastavia merkkejä huonommasta suunnasta oli ilmassa, ei ollut mitään varmuutta niiden pysyvyydestä. Inflaatio oli vielä ohimenevää. Energian hinta oli nousussa, mutta vielä maltillisilla tasoilla. Korkojen noususta puhuttiin niin kuin niistä aina puhutaan, mutta korkokäyrä ei liikkunut mihinkään. Jos joku olisi tuolloin argumentoinut, että Harvian kurssi on vuoden päästä 16 euroa, niin olisin yskinyt aika kovaa, mutta tässä sitä nyt ollaan.

Inflaation kiihtyminen, Venäjän hyökkäyssota ja keskuspankkien kiristyvä korkopolitiikka ovat saaneet aikaan merkittävää “arvostustasojen tervehtymistä” salkussani, joka konkretisoituu massiivisina tappioina. Indeksi oli tällä kertaa 12%-yksikköä omaa salkkuani vahvempi, joka toi euromääräisesti noin 21 500 euron tappiot oman salkkuni kokoon suhteutettuna.

Indeksi oli tällä kertaa huomattavasti omaa salkkuani vahvempi 12%-yksikön erotuksella.

Elokuussa tein ETF-kuukausisäästöjen lisäksi muutaman kaupan. Myin Modulightit pois rumalla tappiolla. Tämä listautuminen oli suuri puhallus, joka sai yrityksen johdon ja hallituksen näyttämään täysin kyvyttömiltä tai jopa epärehellisiltä. Liikevaihdon paisuttaminen epävarmoilla saatavilla ja listautumisen jälkeen niiden alaskirjaus muutamassa erässä ja päälle vielä liikevaihdon lähes totaalinen sulaminen riittivät minulle. En jää roikkumaan mukaan siinä toivossa, että kurssi kääntyisi, koska mitään näkyvyyttä tälle ei oikeastaan ole.

Toisena peliliikkeenä myin Kempowerit pois, kun nykyistä arvostustasoa alettiin perustella vuoden 2027 oletetuilla luvuilla, jotka ylittivät yrityksen johdon oman arvion. Aikahorisonttiin liittyy niin paljon epävarmuutta, että en mitenkään pysty arvioimaan toimialan tai makrotrendien kehitystä tuonne saakka; esimerkiksi tällä hetkellä energiakriisin keskellä polttomoottorit tuntuvat ainakin omasta mielestäni varsin järkeviltä, koska ne hajauttavat energiamuotoja pois sähköstä, josta on tällä hetkellä pulaa. On kuitenkin hyvin mahdollista, että Kempower saavuttaa nuo tavoitteet ja jopa ylittää ne, ja tässä tapauksessa toivottaisin suuret onnittelut mukana olleille sijoittajille. Sain tästä juuri sen verran voittoa, että niillä rahoittaa tulevan aurinkopaneeli-investoinnin. Eli eurot siirtyvät nyt sähköajoneuvojen latauspisteistä paneeleiksi katolle sähköä tuottamaan.

Elokuun kehitys ei ollut kovin mukavaa luettavaa, kun vain yksi indeksirahasto oli plussalla ja lähes kaikki muut omistukset raskaasti miinuksella.

Elokuu ei ollut hyvä kuukausi osakepoiminnoilleni. Q2-tulokset olivat suoraan sanottuna surkeita suurimmalla osalla. Pyrin kuitenkin katsomaan yritysten kehitystä yli suhdanteiden, eikä yksikään omistuksistani tuntunut sotkeutuneen omiin kengännauhoihinsa (ainakaan sen jälkeen kun olin myynyt Modulightit), vaan taustalla oli haastava markkinatilanne milloin mistäkin syystä. On mahdotonta sanoa kuinka kauan epävarmuus ja alakulo markkinoilla kestää, mutta käänne voi tulla nopeasti sitten kun se tulee. Yksi varsin uskottavalta kuulostava skenaario olisi, että kohonneet energian hinnat vievät talouden taantumaan, joka taittaa inflaation, joka taas antaa enemmän liikkumatilaa keskuspankeille löysätä rahapolitiikkaa. Ja näin päästäisiin ulos tästä kurimuksesta. Pidän Venäjän hyökkäyssotaa jokerikorttina, jossa voidaan nähdä yllättävänkin nopeita käänteitä mikäli jommankumman osapuolen pakka leviää. Heikkouksia halutaan piilotella viimeiseen saakka, joten totaalinen romahdus voi tulla nopeasti sitten, kun se tulee. Toisaalta sota voi pitkittyä vuosien murheelliseksi draamaksi.

Nettovarallisuus höyrystyy silmissä

Oletko ikinä laittanut vettä kuumalle pinnalle niin, että se höyrystyy lähes heti? No, ehkä suurin osa lukijoista on joskus tehnyt ruokaa hellalla tai heittänyt löylyä kiukaalle. Tällä hetkellä koen, että nettovarallisuuteni höyrystyy samaan tahtiin kuin kiukaalle heitetty vesi. Vielä vuosi sitten olin kirjannut kuuden vuoden mittaiseen seurantahistoriaani seitsemän sellaista kuukautta, joissa nettovarallisuuteni laski. Nyt niitä on vuoden sisään tullut yhdeksän lisää. Eikä loppua tunnu näkyvän. Onneksi olen sijoittanut vain rahoja, joita en arkielämässä tarvitse. Muuten voisi hiipiä mieleen pelko ja ahdistus.

Nettovarallisuus kehittyi elokuussa heikosti johtuen suurelta osin sijoitussalkun heikosta kehityksestä. Muuta varallisuutta rokotti maksettu varainsiirtovero ja käteisen siirtyminen kiinteistöihin.

Elokuun suurin pudottaja oli sijoitussalkku yli 26 000 euron miinuksella. Bitcoin tippui myös, vaikka lisäsin aavistuksen verran omistuksiani sillä saralla. Asuntojen lisäksi seuraan nyt samassa kategoriassa myös kiinteistöjen nettoarvonmuutosta. Käytännössä tässä on siis sijoitusasuntomme sekä juuri ostettu omakotitalokiinteistö tontteineen. Muu varallisuus laski lähinnä talokauppaan liittyvistä syistä, kun varainsiirtovero meni maksuun ja käsirahan osuus sitoutui kiinteistöön kauppapäivänä. Lopputuloksena nettovarallisuuteni laski noin 39 000 euroa elokuun aikana. Tämä on toiseksi suurin pudotus koskaan. Suurin oli tämän vuoden tammikuussa, jolloin pudotusta tuli 41 400 euroa. Ei siis kaukana oltu kaikkien aikojen ennätyksestä, vaikka kantaluku oli nyt huomattavasti pienempi.

Nettovarallisuuteni tippui takaisin syvälle kakkosella alkaviin lukemiin ja varallisuuden rakenne on nyt enemmän kiinteistöpainotteinen kuin aiemmin.

Nettovarallisuuteni tippui elokuussa lukemaan 260 700 euroa. Tämän vuoden tavoite 446 300 euroa tuntuu nyt hieman kaukaiselta, kun tätä vuotta on 4 kuukautta jäljellä. Lisäksi asuntoihin, kiinteistöihin ja autoihin sitoutunutta omaisuutta on verrattain haastava moninkertaistaa, jos vertaa sitä likvidiin pörssiomaisuuteen tai kryptoihin. Tässä mielessä on siis menty täysin väärään suuntaan miljoonan tavoitetta mielessä pitäen. Ensi vuoden skenaariolaskelmista tulee todella mielenkiintoiset; voi olla, että ihan pienillä sijoitusten tuotoilla ja säästämisasteilla ei enää miljoona tulekaan kasaan. Positiivisena noottina sijoitusteni arvostustasot ovat nyt todella puristettuja olettaen, että yritysten tulokset eivät aivan täysin romahda, joten nousuvaraa sillä saralla on toisin kuin vuosi sitten.

Syyskuun odotukset

Toivon todella, että sekä energian hintaan liittyen että Ukrainan sotaan liittyen saadaan positiivisia uutisia. Energiassa tällä hetkellä tuottajahintojen ja kuluttajahintojen välillä on järkyttävän suuri kuilu. Hinnoilla pitäisi olla paljon liikkumatilaa alaspäin, kunhan tuotantoa vain saadaan lisättyä tai sähköpörssin sääntöjä muutettua. En tosin osaa sanoa kuinka haastavaa pörssin sääntöjä olisi tässä vaiheessa muuttaa, mutta tuntuu oudolta, että ydinvoimasta joutuu maksamaan yhtäkkiä moninkymmenkertaisen hinnan aiempaan verrattuna, vaikka tuotantokustannuksissa ei ole tapahtunut mitään.

Ukrainassa on ilmeisesti saatu jonkinlaista vastahyökkäystä aikaiseksi Hersonin suunnalla. Tämän onnistuessa se voisi toimia jonkinlaisena katalyyttina Venäjän – tai ainakin sen rintamalinjojen – romahdukselle, mutta on liian varhaista spekuloida liian pitkälle enkä muutenkaan ole alan asiantuntija. Kaikki käänteet, jotka vievät lähemmäksi konfliktin loppumista, otetaan ilolla vastaan – ja toki mielelläni näkisin, että Ukraina on se osapuoli, joka kävelee kriisistä ulos voittajana.

Osakemarkkina seuraa nyt hyvin vahvasti makrouutisia, sillä reaalitalous on riippuvainen niistä. Tästä syystä olisi ensisijaisen tärkeää, että hallituksemme ottaisi nyt lusikan kauniiseen käteen ja alkaisi välittömästi tehdä toimenpiteitä, joilla reaalitaloutta – erityisesti taloutemme moottoreita yrityksiä ja työssäkäyviä kotitalouksia – saataisiin tuettua mahdollisimman tehokkaasti. Nyt iloa, valoa ja hauskuutta kaipaa poliittisen eliitin lisäksi koko yhteiskunta.

Mukavaa syksyä,

T.A.